Kolesterolia alentavat statiinilääkkeet eivät suurenna potilaiden riskiä sairastua aivoverenvuotoihin, vaikka niinkin on pelätty. Tuoreen taiwanilaistutkimuksen tulokset koskevat potilaita, joilla ei ole aiempia aivoverenvuotoja tai aivohalvauksia.
Tutkimustaan varten tutkijat keräsivät rekistereistä tiedot kaikista vuosina 2005–2009 statiinilääkityksen aloittaneista taiwanilaisista. Kun joukosta jätettiin aivohalvauspotilaat, jäljelle jäi yli miljoona potilasta, joista oli saatavilla keskimäärin kolmen vuoden seurantatiedot.
Kun tutkijat vertasivat alhaisimpia statiiniannoksia käyttäneitä suurimpia annoksia tarvinneisiin, he eivät havainneet minkäänlaisia eroja aivoverenvuotojen määrässä. Näin ollen statiinit eivät todennäköisesti vaikuta sairastumisriskiin, tutkijat kirjoittavat.
Tutkimuksen luonteesta johtuen tuloksiin on voinut vaikuttaa moni tutkijoilta huomiotta jäänyt seikka, mutta tulosten perusteella vaikuttaa todennäköiseltä, että statiinilääkityksen aloittaneet eivät sairastu aivoverenvuotoon poikkeuksellisen usein.
Suomessa aivoverenvuotoon sairastuu vuosittain noin 2 000 potilasta. Aivoverenvuotojen yleisin syy on korkea verenpaine, joka aiheuttaa muutoksia pienten aivoverisuonten seinämiin. Myös runsas alkoholin käyttö ja erilaiset kasvaimet ja rakenteelliset poikkeamat voivat aiheuttaa aivoverenvuotoja.
Tulokset julkaistiin Circulation-lehdessä.
Uutispalvelu Duodecim
Lähde: Circulation 2015;131:20702078
Copyright Duodecim 2015. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.
Kuva: Panthermedia