Tutkimus: Rikosaktiivisuus suorassa yhteydessä kuolleisuuteen

Tutkimuksessa seurataan yli viittätuhatta Suomessa vuonna 1981 syntynyttä naista ja miestä, ja sen tulokset ovat yleistettävissä koko väestöön.

Mitä useampaan rikokseen henkilö on syyllistynyt, sitä suurempi riski hänellä on kuolla ennenaikaisesti 30 vuoden ikään mennessä. Näin kertovat Turun yliopiston oikeustieteellis-psykiatrisen FinnCrime-tutkimuksen uusimmat löydökset. Tutkijoiden mukaan rikollisten kuolinsyyt olivat muuta väestöä useammin väkivaltaisia: onnettomuuksia, itsemurhia tai henkirikoksia. Kuolleisuusriski oli erityisen suuri naisrikollisilla.

Tutkimuksessa seurataan yli viittätuhatta Suomessa vuonna 1981 syntynyttä naista ja miestä, ja sen tulokset ovat yleistettävissä koko väestöön. Rikollisten suuri kuolleisuusriski on tutkimushankkeen uusin löydös. Se tuli esiin, vaikka vanhempien koulutus ja perherakenne lapsuudessa vakioitiin.

– Rikosaktiivisuus ennusti kuolleisuutta hyvin voimakkaasti. Merkillepantavaa oli erityisesti naisrikollisten suuri riski. Naisten rikollisuus kertonee miehiin verrattuna vielä vahvemmasta pahoinvoinnista ja marginalisaatiosta. Kuolleisuus on rikollisuuteen liittyvien ongelmien äärimuoto, FinnCrime-hankkeen johtava tutkija, dosentti Henrik Elonheimo Turun yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta toteaa.

The FinnCrime Study on Turun yliopiston monitieteinen tutkimushanke, jossa ovat mukana oikeus- ja lääketieteelliset tiedekunnat. Hanketta koordinoi Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskus.

– Rikollisuuden ja muun antisosiaalisen käyttäytymisen juuret ovat usein lapsuudessa. FinnCrime-tutkimus on ajankohtainen, koska sen avulla voimme löytää syrjäytymiseen johtavia varhaisia tekijöitä, Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen johtaja, professori André Sourander sanoo.

Tulokset on julkaistu Criminal Behaviour and Mental Health -lehdessä.

Lähde:
Turun yliopisto

Kuva:
Panthermedia