Tutkimus: Kännykät haittaavat lasten unta

Älypuhelimen näprääminen ennen nukkumaanmenoa voi heikentää lasten unenlaatua, lyhentää yöunia ja johtaa myös päiväväsymykseen.

Älypuhelimen näprääminen ennen nukkumaanmenoa voi heikentää lasten unenlaatua, lyhentää yöunia ja johtaa myös päiväväsymykseen. Tieto perustuu yhdentoista tutkimuksen aineistoihin.

Tutkimuksiin oli osallistunut yhteensä yli 26 000 keskimäärin 15-vuotiasta lasta.

Analyysin perusteella älypuhelinta tai tablettitietokonetta ennen nukkumaanmenoa käyttävät nukkuivat alle 9–10-tuntisia yöunia noin kaksi kertaa todennäköisemmin kuin lapset, jotka eivät käyttäneet laitteita illalla. He myös heräilivät useammin ja kärsivät nukahtamisongelmista todennäköisemmin. Myös päiväväsymys oli heillä yleisempää kuin ikätovereilla, jotka eivät käyttäneet medialaitteita ennen nukkumaanmenoa.

Tutkimuksissa yhteydet näkyivät myös silloin, kun lapsella oli esimerkiksi huoneessaan mahdollisuus käyttää kännykkää tai muita medialaitteita illalla, vaikka hän ei niitä olisi käyttänytkään.

Tutkijat pitävät tuloksiaan osoituksena siitä, että älypuhelimet ja muut medialaitteet voivat haitallisesti vaikuttaa lasten uneen, jos niitä käytetään ennen nukkumaanmenoa. Tämän vuoksi vanhempien olisi hyvä rajoittaa lastensa kännykän käyttöä iltaisin ja esimerkiksi säilyttää laitteita yön ajan toisessa huoneessa.

Tulokset julkaistiin JAMA Pediatrics -lehdessä.

Lähde:
Association Between Portable Screen-Based Media Device Access or Use and Sleep Outcomes. JAMA Pediatrics 2016;DOI:10.1001/jamapediatrics.2016.2341.

Uutispalvelu Duodecim

Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Kuva: Fotolia