Professori Olli Vapalahden tutkimusryhmä Helsingin yliopistosta on selvittänyt jänisruton ilmaantuvuutta vuodesta 1995 alkaen eri puolilla Suomea sekä jänisruttovasta-aineiden esiintyvyyttä väestössä. Tutkimuksen mukaan jänisruttovasta-aineita todettiin 2 prosentilla suomalaisista aikuisista.
Jänisruton esiintyvyydessä on huomattavia eroja eri vuosien välillä ja samoin eri alueiden välillä niin Suomen sisällä kuin Euroopassakin. Suomessa todetaan säännöllisesti suuria epidemioita, joissa sairastuu satoja, jopa tuhansia henkilöitä. Epidemiat kuitenkin rajoittuvat vain joillekin paikkakunnille, tyypillisesti Pohjanmaalle ja Keski-Suomeen. Tänä vuonna tartuntoja on raportoitu jo kolmattakymmentä, ja määrä näyttäisi olevan nousussa, lähinnä Oulun seudulla.
Vapalahden ryhmä tutki myös jyrsijöiden kannanvaihteluiden merkitystä ihmisten jänisruttotartunnoille. Tutkimuksessa osoitettiin, että uusia jänisruttotartuntoja todetaan erityisesti runsasta myyrävuotta seuraavana vuonna. Taudin ilmaantuvuus on pitkällä aikavälillä selvästi suurinta Pohjois- ja Etelä-Pohjanmaalla sekä Keski-Suomessa, mutta eri vuosina epidemiat esiintyvät eri paikkakunnilla. Epidemiota esiintyi vuosina 1995, 1996, 2000, 2003, 2006, 2007, 2009, 2012.
Tutkimuksen perusteella voidaan päätellä jänisruton esiintymisen olevan paitsi paikallista, myös syklistä ja syklien liittyvän jyrsijäkantojen vaihteluun
Jänisruttotutkimus tehtiin yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Luonnonvarakeskuksen sekä Turun yliopiston kanssa. Tutkimus on juuri julkaistu EUrosurveillance tiedelehdessä.
Mikä jänisrutto?
Jänisrutto (tularemia) on zoonoottinen eli eläimestä ihmiseen tarttuva infektio. Jänisruton aiheuttaja Francisella tularensis bakteeri kuuluu myös potentiaalisten bioaseiden listaan. Jänisruttoa esiintyy vain pohjoisella pallonpuoliskolla ja taudin ilmaantuvuus on erityisen suuri Suomessa ja Ruotsissa.
Jänisrutto tarttuu useimmiten hyttysen pistosta loppukesästä ja alkusyksystä. Sen oireita ovat muun muassa korkea kuume, hyönteisen pistokohtaan kehittyvä haavauma ja paikallisten imusolmukkeiden tulehdus.
Lue myös:
Lemmikki ja ihminen sairastuttavat harvoin toisiaan
Lähde:
Helsingin yliopisto
Kuva:
Panthermedia
