Trafi: Lasten kanssa juteltava junaradalla leikkimisestä

Trafilla on erityisesti vanhemmille ja ammattikasvattajille suunnattu rautatieturvallisuussivusto, joka tarjoaa tietoa turvallisesta toimimisesta rautateiden läheisyydessä ja tasoristeyksissä.

Moni on lapsena pohtinut, miltä junan alle jäänyt kolikko näyttää tai kuinka kovaa vauhtia kivi lentää junaradalta. Osalla lapsista ajatukset muuttuvat teoiksi. Trafin rautatiejohtaja Yrjö Mäkelän mukaan tällaisia ajattelemattomia ilkivaltatapauksia sattuu kuukausittain.

Hän muistuttaa, että esineet voivat synnyttää vakavia vaaratilanteita sinkoutuessaan radalta takaisin leikkijöiden tai ohikulkijoiden päälle. Lisäksi ne voivat haitata junaa, rikkoa sen tai aiheuttaa jopa junan suistumisen.

– Lapset eivät tiedä tai tule ajatelleeksi, kuinka ikäviä seurauksia leikki radalla tai hetken päähänpisto voi saada aikaan. Vanhempien tehtävä on keskustella lasten kanssa rautatieturvallisuudesta ja olla myös perillä siitä, missä lapset liikkuvat, hän sanoo.

Mäkelä muistuttaa myös, että rautatiet, niiden sillat ja tunnelit ovat ainoastaan junia varten, eikä ratoja pidä käyttää leikkimiseen tai muuhun liikkumiseen. Luvaton oleskelu radalla ja sen välittömässä läheisyydessä on vaarallista ja siksi myös laissa kiellettyä.

Trafilla on erityisesti vanhemmille ja ammattikasvattajille suunnattu rautatieturvallisuussivusto, joka tarjoaa tietoa turvallisesta toimimisesta rautateiden läheisyydessä ja tasoristeyksissä. Sivustolla on myös runsaasti erilaisia pelejä, leikkejä ja tehtäviä, joiden avulla rautatieturvallisuutta voi käsitellä eri-ikäisten lasten kanssa. Sivusto on julkaistu suomeksi ja ruotsiksi.

Lähde:
Trafi

Kirjoittanut:
Johanna Nykopp
toimittaja

Kuva:
Panthermedia