Ensimmäisen kauden kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen otti Facebook-sivullaan kantaa evoluutioon: ”Se nyt vaan on niin, että ihmiset eivät ole eläimiä, eikä eläimiä koskaan olleet. On ihan mahdoton teoria, että eläimistä tai eläimestä ajan saatossa tulisi ihminen”, kansanedustaja kumosi kerralla kaikki evoluutiobiologian tutkimustulokset.
Kansanedustajan evoluutioaiheisten päivitysten lomassa tutkimusmaailmassa ehti tapahtua suuria asioita. Helsingin yliopisto ilmoitti syyskuun puolivälissä rahoitusleikkaustensa olevan niin suuria, että 1 200 ihmisen työpaikka on vaarassa. Yliopiston palkkalistoilla on kaikkiaan noin 8 000 ihmistä. Valtion rahoitus yliopistolle kutistuu viitisentoista prosenttia.
Kerran sisäänotettuja opiskelijoita ei voi noin vain ajaa yliopistosta pois, joten ennen kaikkea pitää siis kutistaa henkilökunnasta ja tiloista – ja yrittää saada hoidettua käynnissä olevat koulutusohjelmat aiempaa pienemmillä resursseilla.
Luultavasti leikkaukset tulevat vaikeuttamaan sellaistenkin tutkijoiden ja tutkimusryhmien toimintaa, jotka saavat rahoituksensa muualta. Jo nyt yliopistolle on pitänyt maksaa merkittävä osuus muualta saadusta tutkimusrahoituksesta.
Tuntuu pahalta elää tilanteessa, jossa tieteellinen tieto alkaa menettää arvoaan päättäjien silmissä. Toivon kovasti, että kyseessä on hetkellinen ja paikallinen ilmiö: ehkä muualla maailmassa asiat ovat toisin, ja Suomessakin palataan parin vuoden päästä ruotuun.
Kaiken kaikkiaan maailma on muutosten kourissa. Vaikka pitkällä tähtäimellä olemme menossa hyvää kohti, juuri nyt tulevaisuus tuntuu paitsi vaikealta ennustaa, myös uhkaavalta. Ilmastonmuutos uhkaa muuttaa asuinkelpoisia alueita joko aavikoiksi tai merenpohjaksi. Viljelykasvien sadot ovat vaarassa. Ilmastonmuutos on yksi tekijä esimerkiksi Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan kriiseissä. Pakolaisvirrat pyrkivät Eurooppaan, lama kynsii Suomea ikävästi, pandemiat uhkaavat milloin sikainfluenssan ja milloin jopa ebolan muodossa.
Kaikkiin uhkakuviin on yksi lääke: tutkimus. Tieteen merkitys ihmiskunnalle tulee vain kasvamaan. Tarvitsemme ennusteita ja tilannekuvia ilmaston muuttumisesta, lääketieteen nopeita vastineita taudeille, tutkimustietoon perustuvia innovaatioita siitä, kuinka sotaa ja köyhyyttä pakenevia ihmisiä autetaan parhaiten.
Talouttakaan ei saada nousuun käpertymällä ja passivoitumalla: pitää luoda uutta, katsoa tulevaisuuteen, pitää pyörät pyörimässä. Suomi ei jatkossakaan pärjää sotakorvausajan teollisuudella, vaan bisneksen kannattaa siirtää katse entistä enemmän tutkimuspohjaisiin innovaatioihin. Täytyy pitää huoli siitä, että meillä on korkeakoulutettuja osaajia mahdollisimman monelta eri alalta – ja että elävää tutkimusta tehdään mahdollisimman monella tieteenalalla.
Juuri nyt suomalaiset päättäjät toimivat kuitenkin päinvastoin. Eivätkö he ole koskaan uskoneetkaan tieteen mahdollisuuksiin, vai ovatko he menettäneet luottamuksensa?
Suomalaista politiikantekoa on usein syytetty siitä, ettei se osaa hyödyntää tutkimustuloksia. Asiaa on pyritty parantamaan esimerkiksi ohjaamalla osa tieteen rahoituksesta niin kutsuttuun strategiseen tutkimukseen. Tarvitaan kuitenkin myös villiä ja vapaata tutkimusta, sellaista, jonka suuntaviivoista valtioneuvosto ei ole ollut päättämässä. Nyt hallituksen viesti tieteelle on päinvastainen: Kutistu! Passivoidu! Tapa kaikki rönsyt!
Kun kansanedustajat tuntevat olevansa päteviä tuosta vain kieltämään evoluution olemassaolon ja hallituspuolueet leikkaavat korkeakoulujen toiminnasta, alkaa vähitellen omakin uskoni tieteen elinmahdollisuuksiin horjua.
Tiina Raevaara
Kirjoittaja on kirjailija, joka väitteli aikoinaan perinnöllisyystieteestä.
Kolumni Lääkärilehdestä 40/15.
