Kongressi New Yorkissa toi Suomesta tulijalle hämmästyksen. Tietotekniikkaan perustuva opetus onkin kuuman debatin aihe, ei kaikkivoipa ratkaisu kansakunnan ongelmiin. Ongelma eivät ole tietokoneet, vaan mukana kulkeva oppimiskäsitys, jolta ei vain puutu tieteellinen pohja, vaan joka on osoitettu virheelliseksi. Tutkijat kutsuvat näitä käsityksiä kasvatustieteen urbaaneiksi legendoiksi.
Ensin on legenda uudesta, diginatiivista sukupolvesta, joka tietää luonnostaan, miten käyttää tietotekniikkaa oppimiseen, ja jolla on kyky rakentaa merkityksellistä tietoa audiovisuaalisesta informaatiotulvasta. Sille eivät entiset opetusmetodit toimi eivätkä traditionaaliset oppimiskäsitykset sovi. Oppiminen on sille pelaamista ja koulunkäynti pikemmin sosiaalista viihtymistä ja tovereiden tapaamista kuin opiskelua.
Käsitteen kehittäjä nojasi tutkimuksen sijaan havaintoon. Hän näki lasten helpon harjaantumisen tietokoneiden käyttöön ja päätteli, että heidän aivoissaan on tapahtunut nopea kehitys. Tämä paitsi johtaa heidät oppimaan eri tavoin kuin aiempi sukupolvi, myös tekee heistä ns. monitoimijoita, niin että heillä on kyky tehdä yhtä aikaa useita sellaisia asioita, jotka kaikki vaativat tietoisia ajatteluprosesseja ja informaation käsittelyä. Ihmisaivot kuitenkin sallivat eri asioiden välillä vain siirtymät, eivät samanaikaista kahden asian suorittamista, ellei toisen tekeminen ole automatisoitua. Ihminen voi kävellä ja puhua yhtä aikaa, joskin tämäkin joskus johtaa onnettomuuksiin. Siirtyminen toiseen asiaan voi tapahtua nopeasti, mutta keskeyttää aina huomion edellisestä, mikä puolestaan johtaa lisääntyvään muistirasitukseen ja lisääntyviin virheisiin. Autoa ajettaessa kielletään puhelimen käyttö siihen liittyvien riskien takia, mutta oppimista monen asian yhtäaikaisen seuraamisen ajatellaan edistävän.
Toinen legenda on väite spesifisistä oppimistyyleistä (visuaaliset, analyyttiset, holistiset jne. oppijat), joihin yksilöllinen opiskelu tulisi sovittaa ja joiden mukaisessa räätälöinnissä tietotekniikka voittaisi perinteisen opetuksen. Väitteet ovat intuitiivisesti uskottavia, mutta niiltä puuttuu tieteellinen pohja. Oppilaat pitävät erilaisista oppimistavoista, mutta pitäminen ei johda tehokkuuteen. Oman tyylin seuraaminen voi johtaa parempaan kouluviihtyvyyteen, mutta ei parempaan oppimiseen.
Kolmas legenda on opiskelijoiden näkeminen itseohjautuvina oppijoina, joille tulee antaa sekä maksimaalinen kontrolli omasta opiskelustaan että oppimansa arvioinnista. Diginatiivit lapset tietävät itse parhaiten, miten käyttää teknologiaa oppimiseen, ja kehittävät itseohjautuvasti tarvittavat metakognitiiviset taidot. Opettajan tehtävä on kevyellä kädellä ohjata oppilaat käyttämään informaatiolähteitä, koska kaikki, mitä tulee tietää, löytyy Webistä.
Tutkimussarjat tällaisista oppijoista ovat kuitenkin alakuloista luettavaa. He eivät ole kriittisiä ongelmanratkaisijoita, vaan luottavat ensimmäiseen löytyvään tietoon. He ovat passiivisia informaation kuluttajia, eivät uuden tuottajia. He eivät osaa valikoida, arvioida ja prosessoida tietoa. Kyseiset valmiudet vaativat vahvan perusosaamisen, ja sen saavuttaminen vankan ohjauksen. Liian vähillä pohjatiedoilla tapahtuva minimaalisesti ohjattu oppiminen jää kuormittamaan työmuistia johtamatta muutoksiin pitkäkestoisessa muistissa, mitä oppiminen puolestaan edellyttää.
Tämän uuden oppimiskäsityksen epäilijät vaiennetaan herättämällä heissä moraalinen paniikki: he ovat kehityksen pysäyttäjiä ja innovaatioiden vastustajia vailla kykyä nähdä maailman fundamentaalista muuttumista. Kukaan tutkija ei kuitenkaan vastusta tietotekniikan tuloa opetukseen; tietotekniikka on tutkijan omaakin arkea eikä hän tulisi toimeen ilman sitä. Hän vastustaa tekniikkahypen sivutuotteena tullutta tutkimustiedon vastaista käsitystä oppimisesta ja sen kritiikitöntä laajenemista koulumaailmaan.
Liisa Keltikangas-Järvinen
Kirjoittaja on psykologian professori Helsingin yliopistossa.
Kolumni Lääkärilehdestä 37/15.
Lue myös muita Liisa Keltikangas-Järvisen kirjoituksia:
Asiaa vai emootiota
Mittausta vai mielivaltaa
Minä ja minun juttuni
