Tyttäremme syntyi Kätilöopistolla, joka on saanut hyvästä imetyksen tuesta vauvamyönteisyys (Baby Friendly) -sertifikaatin. Sain vauvamme rinnalleni heti syntymän jälkeen. Hän oli alusta asti halukas imemään ja viihtyi rinnalla hyvin.
Kätilöt ohjasivat hyvän imemisotteen löytymisessä ja kannustivat pitämään vauvaa mahdollisimman paljon ihokontaktissa ja rinnalla. Vauva tuntui iholla hyvältä ja hän sai viettää elämänsä ensimmäisen vuorokauden pääasiallisesti minun ihollani, pieniä hetkiä myös isän lämmintä rintakehää vasten.
Vuodeosastolla imeminen alkoi tuntua rinnoissa kipeältä. Pyysin kätilöiltä apua, mutta ensimmäisinä päivinä he olivat kiireisiä, eivätkä ehtineet avuksi silloin, kun vauva oli rinnalla.
Kun vauva oli kahden päivän ikäinen, imetys alkoi sattua todella. Kipu kesti joitakin kymmeniä sekunteja imetyksen alussa. Tiheä imettäminen alkoi tuntua jopa ahdistavalta viiltävän kivun takia. Pahimmillaan kipu sai kyyneleet kihoamaan silmäkulmiin, enkä nauttinut imetyksestä siten, kuin olin aluksi kuvitellut.
Olin kuitenkin motivoitunut imettämään ja olin jo etukäteen kuullut toisilta äideiltä, että imettäminen olisi aluksi kivuliasta. Se auttoi kestämään kivun. Tässä vaiheessa sain myös apua vuodeosaston kätilöiltä, jotka totesivat vauvan imuotteen hyväksi ja vahvaksi. Kipu johtui siitä, etteivät rintani olleet vielä tottuneet imettämiseen. Erityisen tärkeää tässä vaiheessa oli puolison tuki. Hän kannusti muun muassa huolehtimalla siitä, että join tarpeeksi vettä ja söin. Hän jaksoi lohduttaa, kun imettäminen sattui ja ahdisti.
Lääkärin kotiutumistarkastuksessa selvisi, että vauvan paino oli laskenut 9,9 prosenttia, kun sallittu kotiutumisen alaraja oli 10 prosenttia. Pääsimme kuitenkin kotiin, sillä vauva oli virkeä ja ulosti tiheästi. Sovimme parin päivän päähän seurantakäynnin Kätilöopistolle.
Seurantakäynnillä vauvan paino oli nousussa, mutta vaati yhä tehostettua neuvolakontrollia. Imetysote oli edelleen hyvä ja vauva imi hyvin, oli hyvinvoiva ja terhakka. Sovimme, että imetän vauvaa tiheästi, 2–3 tunnin välein, 8–12 kertaa vuorokaudessa.
Kävimme aluksi neuvolassa viikoittain. Vauvan painon hidas nousu ahdisti ja itketti ja aiheutti riittämättömyyden tunteita äitinä. Minun tehtäväni oli tarjota lapselleni ravinto, jotta hän kasvaisi, ja nyt koin epäonnistuneeni. Neuvolan terveydenhoitaja kuitenkin jaksoi rohkaista ja kertoi hitaan painon nousun olevan normaalin rajoissa, joten aihetta huoleen ei ollut.
Pistävä kipu imettäessä jatkui lopulta viiden päivän ajan ja alkoi sitten nopeasti vähetä. Kun vauva oli 1,5 viikon ikäinen, huomasin, ettei imetys sattunut enää eikä imetyksen aloitusta tarvinnut jännittää kivun takia. Imetys oli ensimmäistä kertaa mukavaa ja saatoimme vauvan kanssa molemmat nauttia yhteisestä hetkestä.
Puolison tuki oli erittäin tärkeä imetykseni onnistumisessa. Pystyimme myös keskustelemaan imetyksen herättämistä tunteista ja kokemuksista. Olin yllättynyt siitä, kuinka tiheästi pieni vauva syö ja kuinka vauva saattoi viihtyä rinnalla jopa tunnin kerrallaan vain levähtääkseen hetken, jotta jaksaisi taas syödä.
Ensimmäiset viikot olin hyvin tiiviisti kiinni imettämisessä. Teimme pieniä kävelylenkkejä, mutta suurimman osan päivästä vietin sohvalla imettäen.
isin vauvamme nukkui hyvin heräten vain syömään. Myös puolisoni kertoi yllättyneensä siitä, kuinka kiinni vastasyntynyt vauva äidissään onkaan. Isän rooli alkuviikkoina oli lähinnä huolehtia minusta, jotta jaksoin huolehtia vauvasta.
Vauvan painon lähdettyä hyvään nousuun imetyksestä tuli rennompaa. Uskaltauduimme lähtemään myös kodin ulkopuolelle. Vauva oli 4 viikon ikäinen, kun ensimmäistä kertaa imetin häntä julkisesti kahvilassa. Se toi imetykseen uudenlaisen vapauden, se ei ollut enää kotiin sidottua. Ovet ulkomaailmaan olivat taas avoinna.
Nyt vauva on kolmen kuukauden ikäinen ja imetys on luontevaa ja mukavaa. Olen oppinut tunnistamaan vauvan nälän merkit ja öiseen aikaan huomaan herääväni syöttämään jo ennen kuin hän ehtii herätä ruokaa vaatimaan. Nukumme perhepedissä, joten aamuisin en aina edes muista, kuinka monesti olen vauvaa imettänyt, sillä olen jatkanut unia vauvan syötyä. Olen aamuisin herätessä virkeä ja hyväntuulinen, samoin tyttäremme.
Puolison kannustava asenne imetystä kohtaan on ollut tärkeä. Häneltä saamani positiivinen palaute on auttanut jaksamaan pitkät imetysmaratonit ja yöimetykset. Olen voinut purkaa hänelle huoltani siitä, riittääkö maitoni lapselle, ja nauraa hänen kanssaan, kun vauvamme imetyksen jälkeen hymyilee onnellisena.
- Sini, Juho ja Hilda, 3kk
Kuva:
Laura Mendelin
Sinin kertomus on osa Imetysrauha-kampanjaa. Imetysrauha on jokavuotinen, kaksikielinen kampanja, joka järjestetään kansainvälisellä imetysviikolla (v 42) lokakuussa.
Kampanjan mukaan imetysrauhaa tarvitaan, koska moni äiti ja isä kokee imetyksen jossain vaiheessa stressaavaksi ja vaikeaksi. Osalla tämä johtuu imetykseen liittyvistä ongelmista ja osalla ympäristön asettamista paineista. Lisää tarinoita ja tietoa imetyksestä löytyy kampanjan sivuilta.
