Koronatartuntojen määrät ovat jälleen nousussa, kertoo THL. Myös sairaalahoitoa tarvitsevien potilaiden määrä on kasvanut.
Koronan vuoksi sairaalaan joutuvat ovat pääasiallisesti iäkkäitä ja monisairaita, kuten aiemminkin.
Tämän hetkinen koronaviruksen vatavariantti Suomessa on omikronin XBB-alalinja EG.5. THL:n mukaan tämä variantti ei juurikaan eroa taudinkuvaltaan aiemmasta.
Riskiryhmille tarkoitetut koronarokotukset ovat alkaneet. Niiden järjestämisestä vastaavat hyvinvointialueet.
Viime viikolla hyvinvointialueita kritisoitiin laaajasti siitä, että rokotukset on aloitettu ehkä liian myöhään.
Tilanne vuoden aikaan nähden normaali
Jokavuotiset RSV- ja influenssaepidemiat eivät ole vielä alkaneet. Niiden huippu on odotettavissa vuodenvaihteen jälkeen.
Hengitystieinfektioiden aiheuttama taakka sairaaloille on kuitenkin tällä hetkellä vuodenajalle tavanomainen, arvioi THL:n ylilääkäri Tuija Leino .