Urologian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Matti Rauvala työskenteli juuri kuukauden verran Syyriassa Lääkärit ilman rajoja -järjestön ylläpitämässä sairaalassa kirurgina. Rauvala on työskennellyt aiemmin saman järjestön sairaaloissa muun muassa Pakistanissa, jossa auttoi keisarileikkauksella maailmaan viereisessä kuvassa olevat kaksoset, toisen suunnitellusti, toisen yllätyksenä.
MSF (Médecins Sans Frontières) on ainoa kansainvälinen humanitaarinen järjestö, joka toimii tällä hetkellä Syyrian sisällä. Se ylläpitää kuutta sairaalaa maan pohjoisosassa ja avustaa lisäksi joitain paikallisia sairaaloita sekä auttaa pakolaisleirien asukkaita.
– Kaupungissa ei tuolloin käyty taisteluita, mutta taistelun äänet kuuluivat kyllä jatkuvasti kaupungin ulkopuolelta. Kaupungin alueellakin ammuttiin, mutta se kaiketi oli enemmän sellaista "happy shootingia", Rauvala kertoo.
Pienikin sairaala on iso organisaatio
Sairaala oli perustettu vuokrattuun kaksikerroksiseen asuinrakennukseen, jonka huoneista on tehty potilashuoneita, leikkaussali, laboratorio, välinehuolto ja röntgen sekä toimisto- ja muita tiloja. Katolla oli pesula. Aiemmin ulkomaalaiset asuivat katolla, mutta nyt oli saatu toinen talo lähistöltä vuokratuksi asuinkäyttöön.
– MSF:n ylläpitämissä sairaaloissa välineet ja tilat ovat kunnossa. On myös natiiviröntgenlaitteisto, peruslaboratorio ja veripankki. Lääkkeitä on ajoittaisista kuljetusongelmista huolimatta yleensä riittävästi. Leikkaussaleissa on hyvä perusvälineistö ja ammattitoitoinen henkilökunta.
Rauvalan lisäksi länsimaisia työntekijöitä oli kymmenkunta, erikoislääkäreistä erikoissairaanhoitajiin. Ulkomailta tulivat myös fysioterapeutti, logistikko ja hallintoihmisiä sekä pari henkilöä hoitamaan lähistön pakolaisleirien asioita.
– Tämänkin kokoisen sairaalan, jossa on vain 15 vuodepaikkaa, pyörittäminen vaatii myös ison joukon paikallisia ammattilaisia, paitsi hoitajia, myös varijoita, autonkuljettajia ja tulkkeja. Ruoka- ja vaatehuolto, varusteiden hankkiminen sekä laitteiston käyttö ja huolto vaativat ihmisiä, jotka tulevat paikan päältä, Rauvala selittää.
Sota-alueilla työskentely ei koskaan ole riskitöntä
Sairaalassa hoidettiin sekä siviilejä että sotilaita, niin taisteluissa loukkaantuneita kuin muitakin asukkaita.
– Viime kuukausina tämän sairaalan potilaista yhä suurempi osa oli palovammaisia, koska heitä ei juuri muissa sairaaloissa hankalan ja pitkäkestoisen hoidon vuoksi haluttu tai pystytty hoitamaan. Alueelle oli myös avattu äskettäin toinen akuutteja traumoja hoitava sairaala paikallisin voimin.
– Palovammoja on sota-alueilla paljon. Niitä syntyy leireillä alkeellisissa oloissa tulenkäsittelyn ja ruuanvalmistuksen yhteydessä sekä epämääräisten polttonesteiden räjähtäessä keittimissä. Sotaan liittyen niitä syntyy kotitekoisten pommien räjähtäessä ennen aikojaan ja "väärien" polttonesteiden räjähtäessä erilaisissa laitteissa. Polttaminen voi myös liittyä kiduttamiseen, Rauvala huomauttaa.
Matti Rauvala myöntää, että sotaa käyvässä maassa lääkäri joutuu miettimään omaakin turvallisuuttaan.
– Pommeja saatiin pelätä, samoin kemiallisia aseita, paikallisia kahakoita ja kidnappauksia. Jopa sairaalan mahdollista joutuminen hyökkäyksen kohteeksi oli riskien listalla.
Välillä sairaalan väki joutuikin menemään suojaan taistelujen tullessa kovin lähelle. Kidnappaustilanteisiin ja kaasuhyökkäyksiin varauduttiin niin kuin pystyttiin. Evakuointisuunnitelmia päivitettiin sen mukaan kuin sotatilanteen tiedettiin muuttuvan.
– Kaikesta huolimatta monenlaista vaaraa liittyy pelkkään oleskeluun alueella. Epävarmuus omasta turvallisuudesta tuo mukanaan paljon mietittävää eikä vastaus siihen kysymykseen, että mitä kaikki kannattaa ja hyödyttää, ole ollenkaan selvä, pohtii Matti Rauvala.
Tavalliseen elämään tartutaan kiihkeästi myös sodan keskellä
Syyria ei ollut Matti Rauvalalle suinkaan ensimmäinen humanitaarinen työkeikka. Lääkärit ilman rajoja -järjestön töiden lisäksi hän on ollut mukana useissa Kansainvälisen Punaisen Ristin kenttäsairaalaprojekteissa. Hän on leikannut Islamabadissa, Haitissa, Lounais-Algerian pakolaisleireillä ja Afganistanin rajan tuntumassa Pakistanissa.
– Oma työ tuntuu ikään kuin tarpeellisemmalle ja hyödyllisemmälle kuin kotioloissa. On hienoa oivaltaa, kuinka samanlaisia me kaikki ihmiset olemme kulttuurieroista ja uskonnollisista eroista huolimatta. Ihmisillä on samantapaiset tunteet, tarpeet ja toiveet. Kipu, suru, menetyksen tuoma tuska ja toiveet paremmasta tulevaisuudesta itselle ja lähimmäisille ovat yhtä tärkeitä kaikkialla.
– Sodan keskellä yritetään kuitenkin elää mahdollisimman normaalia elämää. Naimisiin mennään ja lapsia syntyy. Kauppoja pidetään auki ja kojuissa myydään, mitä nyt sattuu myytäväksi riittämään. Lapset leikkivät kaduilla ja kahviloitakin on katujen varsilla. Välillä koko sota tuntuu suorastaan epätodelliselta, Rauvala kuvailee.
Matti Rauvalan kokemuksen mukaan ruohonjuuritasolla ihmisten välinen suvaitsevaisuus on paljon suurempaa kuin televisiouutisia seuraamalla voisi kuvitella. Kristitty, hindu ja muslimi voivat ongelmitta työskennellä yhdessä. Uskonnolliset erot ovat samaa luokkaa kuin erot ruokavaliossa tai ihon värissä.
Lahjoitusvaroin toimivat järjestöt eivät maksa isoja palkkoja, joten maallista rikkautta ei avustustöissä ole odotettavissa. Kotiin palatessa mieli on kuitenkin hyvä, elämään on tullut muuta rikkautta ja sisältöä.
– On erittäin etuoikeutettua saada kokea sellaista, mitä ei voi saada muuten kuin mukaan heittäytymällä. Uusia, yllättäviä tilanteita tulee eteen yhtenään, tarvitaan joustavuutta ja kekseliäisyyttä. Toimiminen monikansallisessa ja -kulttuurisessa ympäristössä tuo mukanaan elämyksiä ja kokemuksia, jotka jäävät mieleen opettavaisina ja usein hauskoina episodeina ja ovat tietysti osaltaan muokkaamassa suhtautumista myöhemmin eteen tuleviin uusiin tilanteisiin.
Rauvala painottaa myös oman rajallisuutensa hyväksymistä. Omat tiedot ja taidot tuntuvat usein riittämättömille, ja konsultaatiomahdollisuudet ovat kovin rajalliset.
– Potilaita kuolee usein "turhaan", ja lääkäri joutuu näkemään kärsimyksiä, joita ei toivoisi kenenkään joutuvan kokemaan. Työ tuntuu joskus raskaalle ja ehkä loputtomuudessaan mitättömälle ja jopa turhalle. Oman turhautumisen kanssa on kuitenkin opittava tulemaan toimeen, ja ilo työstä on ammennettava onnistumisen kokemuksista, joita niitäkin kuitenkin yhtä mittaa tulee eteen, Matti Rauvala sanoo.
Ulla Järvi
toimittaja
Kuva: Matti Rauvalan arkisto
Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.
