Syömishäiriöiden hoito on siirtymässä potilaan arkeen

HUS:n syömishäiriöklinikka on vähentänyt vuodeosastohoitoa tuntuvasti ja siirtänyt painopistettä avohoitoon mm. jalkauttamalla hoitotiimin potilaan kotiin.

Syömishäiriöiden hoito muuttuu Suomessa parhaillaan avohoitopainotteisemmaksi. HUS:n syömishäiriöklinikka on vähentänyt vuodeosastohoitoa tuntuvasti, ja hoito tulee nyt potilaan luo, kodin ruokapöytään asti.

Uusi työtapa on purkanut syömishäiriöklinikan aiemmat, jopa vuoden pituiset jonot.

– Nuorten ja aikuisten hoidon yhdistyessä jouduimme viime vuonna kieltäytymään ottamasta vuodeosastolle maksusitoumuksella tulevia ulkokuntalaisia potilaita. Nyt meille ei käytännössä ole enää jonoja, toteaa HUS:n syömishäiriöklinikan ylilääkäri Jaana Suokas.

Ruokailua potilaan arjessa

Vuodeosastopaikkojen karsiminen herätti potilaiden ja omaisten parissa aluksi suurta huolta, koska etenkin laihuushäiriöissä painoindeksi voi laskea vaarallisen alhaiseksi. Osastohoito on edelleenkin joskus välttämätöntä ja se voi kestää pitkään, mutta potilaan arkeen astuva hoitomuoto on useimmille paras vaihtoehto.

– Meillä on jalkautuva työryhmä, joka tulee alipainoisen potilaan kotiin. Ensimmäisten viikkojen aikana hoitaja osallistuu aterioille kotona, koulussa tai työpaikalla jopa kolme kertaa viikossa, seuraa syömistä ja ratkoo siihen liittyviä ongelmatilanteita. Kun syöminen on sairastuneelle ylivoimaista, koko perhe kietoutuu samaan solmuun, kuvailee Jaana Suokas.

Jalkautuvan työryhmän tavoitteena on voimavarojen palauttaminen ja tarvittaessa myös potilaan läheisten aktivoiminen. Intensiivijakson jälkeen tahti harvenee ja hoitotiimin kanssa pohditaan esimerkiksi päiväsairaalahoidon tarve.

Avopainotteinen hoito on Suokkaan mukaan jo tähän mennessä osoittautunut laihuushäiriöistä kärsiville potilaille toimivimmaksi.

– Kun hoito vielä painottui laitoshoitoon, kotiutumisvaihe oli potilaalle usein vaikea. Nyt voimme tukea potilaan arkea ja samalla auttaa myös hänen läheisiään, vanhempia tai kumppania.

Laihuushäiriöiden lisäksi HUS hoitaa ahminta- ja ahmimishäiriöisiä potilaita. Koska vertailevaa tieteellistä tutkimusta syömishäiriöiden hoitojen tehosta on hyvin vähän, hoito on väistämättä yksilöllisesti räätälöityä. Usein intensiivisemmistä hoidoista siirrytään vielä yksilö- ja ryhmämuotoiseen jatkohoitoon, jossa menetelmänä on kognitiivis-behavioraalinen hoito-ote.

Yksilöllisesti ja askel kerrallaan

Kokkolan yksityisen Syömishäiriöklinikan hoitoideologia perustuu Stepped Care -malliin. Toiminnanjohtaja Marjo Sandvik kuvailee hoitoideologiaa enemmän yksilö- kuin diagnoosilähtöiseksi. Tärkeää on ymmärtää, miten intensiivistä hoitoa kukin potilas tarvitsee, ja hoito etenee yksilöllisen tilanteen mukaan.

– Diagnoosi antaa vain viitteitä siitä, minkälaista problematiikkaa potilaalla on. Lähtökohtana on mahdollisimman kevyt hoito mahdollisimman suurella teholla, hän toteaa.

Klinikassa on neljä yksikköä: kokovuorokausiosasto, osasto klo 8–20, päiväosasto ja poliklinikka. Yksiköihin potilaat sijoittuvat kuntoisuutensa perusteella.

Paikalla on aina vähintään yksi lääkäri. Klinikassa työskentelee yksi yleislääketieteen erikoislääkäri ja kolme psykiatria, joista yksi on nuorisopsykiatri. Jos muiden alojen lääkäreitä tarvitaan, klinikalta konsultoidaan pääasiassa lähettävää tahoa.

Kokkolan klinikalla hoidetaan kaikista syömishäiriöistä ja syömiskäyttäytymisen vaikeuksista kärsiviä. Ravitsemuskuntoutus perustuu täsmäsyömiseen ja ruokarajoitteiden purkuun.

– Potilaalla ei ole mahdollisuutta jättää syömättä, vaan häntä valvotaan ja tuetaan, kunnes ruoka on syöty. Potilas saa vastuuta ruoan annostelusta, kun hän sairaudeltaan siihen pystyy, kuvailee Marjo Sandvik.

– Emme käytä nenä-mahaletkuja tai pakkosyöttöä. Joskus meille siirtyy potilas, jota on edellisessä paikassa syötetty tai pidetty letkussa pitkään. Tällöinkin potilas tietää ennen meille siirtymistä, että täällä on syötävä itse. Potilaat kuvailevatkin tärkeimmiksi onnistumisen osatekijöiksi linjaustemme johdonmukaisuutta.

Ulla Järvi
toimittaja

Anni Jyrinki
toimittaja

Kuva Panthermedia

Julkaistu Lääkärilehdessä 14/2014.