"Kuoleman laatu on terveydenhuollon tärkein mittapuu." Näin ajatteli rauhan- ja konfliktintutkimuksen perustaja Johan Galtung.
Gerontologian professori Marja Jylhä on asiasta samaa mieltä. Siksi hän on perehtynyt siihen, miten suomalainen kuolee.
Professorin mukaan tällä hetkellä suomalaiset kuolevat yleisimmin myöhäisessä vanhuusiässä.
– Kuolema on siirtynyt ja siirtyy koko ajan yhä korkeampaan ikään. Samalla kuolemaan liittyvät haasteet muuttuvat. 90-vuotiaan viimeiset ajat ovat erilaisia kuin 75-vuotiaan viimeiset ajat, hän sanoo.
Trendi on ollut olemassa jo pitkään. Tarkasteltaessa eri vuosikymmenten kuolleisuutta huomaa, kuinka tuore asia myöhäisvanhuudessa kuoleminen on. Vielä 1950-luvulla ihmisiä kuoli eniten lapsina tai 70–80-vuotiaina.
1980-luvun tilastoissa lapsikuolleisuus on lähes kadonnut ja kuolema alkoi keskittyä 80 ikävuoden jälkeiseen aikaan. Vuosituhannen vaihtuessa kuolema siirtyi vieläkin myöhempään vaiheeseen ja yhä useampi eli yli 90-vuotiaaksi.
Siirtymät heikentävät elämänlaatua
Jylhän mielestä olisi tärkeää, että vanha ihminen saisi kuolla siellä, missä asuu. Valitettavasti kuolemaa edeltävään aikaan liittyy usein siirtymiä, kuten kotoa terveyskeskukseen ja sieltä taas kotiin. Siirtymät ovat elämänsä viimeisiä aikoja eläville ihmisille rasittavia, elämänlaatua heikentäviä ja kalliita. Ne eivät Jylhän mukaan ole läheskään aina hoidon kannalta edes perusteltuja.
– Siirtymiä on etenkin tehostetussa palveluasumisessa. Asukkaista 40 prosenttia muuttaa terveyskeskukseen kuolemaan. Luku on selvästi pienempi vanhainkodeissa. Siirtymiä oli paljon myös niillä, jotka asuivat kotona kolme kuukautta ennen kuolemaansa. Erityisen paljon siirtymiä oli niillä dementiaa sairastavilla, jotka kolme kuukautta ennen kuolemaansa asuivat kotona, hän summaa.
Terveyskeskus oli vuoden 2011 tilastojen mukaan yleisin kuolemispaikka yli 70-vuotiailla. Myös suurin osa 90-vuotiaista siirtyi terveyskeskukseen kuolemaan.
– Näyttäisi siis siltä, että mitä vanhempi ihminen on, sitä todennäköisemmin hän kuolee terveyskeskuksessa. Tämä silloinkin, kun henkilöllä on dementiadiagnoosi. Terveyskeskus on siis tavallisin saattohoitopaikka ja tarvitsisi uudenlaista osaamista toiminnan tueksi, Jylhä sanoo ja huomauttaa, että elämän loppuvaiheen laatuun vaikuttavat myös terveyspoliittiset päätökset.
– Vanhuspalvelulain muutoksella päätettiin vaikeuttaa ympärivuorokautisen hoivan saamista. Hyvin vanhojen ihmisten viimeisten elinaikojen ja kuolemanlaadun kannalta tämä on iso ongelma, hän toteaa.
Kirjoittanut:
Johanna Nykopp
toimittaja
Kuva:
Panthermedia
