Latinan kieli sopii jouluun kuin naamari joulupukin päähän. Kirkollisella puolella latina on perinteisesti ollut hyvin hallussa, mutta sekulaari joululatina lienee useimmille vieraampi asia. Tänä jouluna korjaamme puutteen ja opetamme lukijoille, miten jouluvieraista usein profaaneimman, joulupukin, Bocchus, ja hänen tonttujensa, bocchantes, kanssa kommunikoidaan latinaksi.
Kun eteisestä aattoiltana kuuluu pulsatio ostiî, oven kolkutus, innokas jälkikasvu eli proles presipitoi paikalle. Tilanteeseen sopiva repliikki on tietenkin kuka siellä?, quis homo est?, mikä sopii sattuneesta syystä erinomaisesti nykylasten suuhun. Tähän pukki voi vastata esittämällä retorisen kysymyksen habitantne hic liberi lenes facilesque?, asuuko täällä kilttejä lapsia?
Pääteltyään joulupukin tulevan lapset avaavat oven ja toivottavat pukin tervetulleeksi. Toivotuksen muoto riippuu pitkälti vanhempien kasvatuksellisista ansioista: yleensä se sijoittuu välille gratus advenisti, tervetuloa, ja cedo sportulas et abi Morboviam, anna lahjat ja painu hiiteen.
Pukin vaatetukseen kuuluu punainen, lähinnä fryygialaistyyppinen myssy eli pileum Phrygium. Päällään pukilla on nuttu. Latinistipukki voi tietenkin pukeutua nutun sijasta ilmavaan togaan, joka antaa pukin valkopartaiselle habitukselle vekkulin satyyrimaisen säväyksen. Varjopuolena on se, että tällaisen pukin habitusta ei niinkään osuvasti kuvaa sana gravitas, arvokkuus kuin pravitas, kieroutuneisuus. Kokonaisuuden viimeistelee pukin kädessään kantama sauva eli bacillus (Gram +/-).
Mikäli pukin neurologinen status on vielä tässä vaiheessa aattoiltaa lähempänä lievää intoksikaatiota kuin status epilepticusta, hänet luultavasti kutsutaan joulupöytään. Tarjolla on useimmiten sian takareisi eli perna ja antiseptistä juotavaa siltä varalta, että kinkku olisi jäänyt sisältä raa’aksi.
Aterian päälle lapset vielä laulavat Abies iam est ornata, Joulupuu on rakennettu. Kun laulut on laulettu, onkin pukin verottoman kulukorvauksen aika. Tätä tontut eivät ole näkemässä, sillä he ovat tunnetusti ns. pieniä ihmisiä ja taipuvaisia ilmiantoihin. Enemmän tai vähemmän haikeiden lähtömuodollisuuksien päätyttyä lapset siirtyvät uusien lelujensa pariin ja pukki liittyy jälleen iloiseen viiteryhmäänsä.
Kirjoittanut:
Kimmo Kemppainen
Antti Jääskeläinen
Arto Kivimäki
Ylermi Luttinen
Martti Vastamäki
Artikkeli on uusinta vuodelta 2012. Teksti on myös julkaistu Lääkärilehden Columna Latina -palstalla 14.12.12.
Kuva: Panthermedia
