– Aivan varmasti Suomessa nähdään erilaisia malleja toteuttaa sosiaali- ja terveydenhuolto. Pienten kuntien yhteiset sote-alueet ovat keino estää kuntien pakkoliitoksia, mutta pahimmillaan niiden jäsenyys voi olla tempoilevaa, sanoo Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Rauno Ihalainen.
Ihalainen on yksi viidestä alueellisesta selvitysmiehestä, joilla on puolitoista kuukautta aikaa kiertää erva-alueensa ja kuulla paikalliset näkemykset sote-alueiden tulevaisuudesta.
– Nelisenkymmentä tapaamista tiedossa, kuultavina niin poliitikkoja kuin viranhaltijoita eri ammattiryhmistä, kuvailee Ihalainen selvitysmiesten alkanutta urakkaa.
Sote-shoppailu ei Ihalaisen mukaan ole ideaali tilanne, vaan jollain tavalla kuntiin ja sote-alueille pitäisi saada tietty vakaus, jotta toimintaa voi pitkäjänteisesti kehittää. Uudistusta painostaa kiire, sillä EU:n potilasdirektiivi tulee saattaa voimaan tämän vuoden loppuun mennessä.
– Sairaanhoitopiirit lakkaavat vuonna 2015, jolloin isoja omaisuusmassoja siirtyy takaisin ilmeisesti kunnille. Potilaita ja henkilökuntaa ei voi jättää tyhjän päälle, joten tuottamis- ja järjestämisvastuista on sovittava pian.
Karttaharjoitus jäi tekemättä
Suomeen ollaan luomassa järjestelmä, jossa perusterveydenhuolto ja osa erikoissairaanhoidosta järjestetään 50 000–100 000 asukkaan kunnissa tai kuntien yhteenliittymissä. Pienempien kuntien on velvollisuus kuulua sote-alueeseen. Vaativin osa erikoissairaanhoidosta tulisi viiden erikoisvastuualueen (erva) vastuulle. Yliopistosairaaloiden kohtalo on kuitenkin vielä auki.
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä pohtinut asiantuntijatyöryhmä mukailee sosiaalipoliittisen ministerityöryhmä linjausta. Eriävän mielipiteensä jättivät Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä Kelan tutkimusprofessori Heikki Hiilamo. Molemmissa kritisoidaan sote-alueiden väestöpohjaa liian pieneksi, jolloin rahoituspohja ei ole kestävä.
– Jätin mielipiteeni tutkijana, en Kelan edustajana. Työryhmä lähti alun perin tekemään rohkeaa uudistusta, vaikka tehtävä tiedettiin vaikeaksi ja ymmärrettiin, että kuntarakenteita uudistetaan samaan aikaan, Hiilamo toteaa.
Hiilamon mukaan työryhmän työltä putosi pohja, kun sosiaalipoliittinen ministeriryhmä puuttui asiantuntijoiden kesällä 2012 laatimaan väliraporttiin ja lopulta lähestulkoon saneli lopputuloksen.
– Työryhmän piti esimerkiksi tehdä ”karttaharjoitus” eli katsoa, miten sote-alueet sijoittuisivat Suomen kartalle ja mitä mahdollisia ongelma-alueita jäisi. Siihen ei annettu mahdollisuutta, vaan ryhmän asiantuntemus ja tutkimustieto jäivät hyödyntämättä. Ihanteellista kuitenkin olisi ollut, jos tutkittu tieto olisi voitu yhdistää käytännön kokemukseen.
Kuka huolii yliopistosairaalat?
Sosiaali- ja terveysministeriön terveyspalveluryhmän johtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki ymmärtää hallituksen väliintulon.
– Meidän on saatava aikaan järjestelmä, joka on poliittisesti toteuttamiskelpoinen. Sote-palvelut on sovitettava kuntauudistukseen, johon ollaan hallitusohjelmassa sitouduttu, Voipio-Pulkki huomauttaa.
Hänen mukaansa asiantuntijatietoa ja tutkimusta ei ole aiheellista sivuuttaa, mutta sote-uudistuksessa on otettava huomioon kansalaisten perusoikeudet ja perustuslailla turvattu kuntien itsemääräämisoikeus.
– Haasteellisimmat kohdat tulevat olemaan sote-palveluiden järjestäminen alle 20 000 asukkaan kunnissa ja toisaalta kaikkein suurimmat sote-alueet, joiden alueelle jäävät yliopistosairaalat, Voipio-Pulkki toteaa.
Ulla Järvi
toimittaja
Kuva: Panthermedia
Julkaistu Lääkärilehdessä 4/13.
