Sosiaalisen median toiminnalliset peruselementit ovat tiedon jako, palautteen antaminen ja saaminen, tarkkailu ja vertailu. Käyttäjän aivotoiminnat ovat samoja kuin todellisissa vuorovaikutustilanteissa. Ne liittyvät toisten henkilöiden mielentilojen ja tarkoitusperien arvioimiseen, omien mielentilojen, kokemusten ja ajatusten reflektointiin sekä palkitsemiseen.
Sosiaaliseen vuorovaikutukseen liittyvillä prosesseilla on oma biologinen kehityshistoriansa, jolla ei ole tekoa Facebook-ajan kanssa. Vaikka valmiudet etäkommunikointiin ovat kehittyneet tarinoiden kertomisesta ja kirjoituksen keksimisestä alkaen, poikkeavat sähköisen sosiaalisen median eräät piirteet kuitenkin perinteisistä.
Joukkotiedotus ei ole uusi ilmiö, mutta kommunikoivien ihmisten välitön interaktiivinen osallistuminen on. Sosiaalinen media yhdistää nopean asynkronoidun viestinnän – viestin lähettäjän ja vastaanottajan ei tarvitse olla median äärellä samaan aikaan – ja esimerkiksi maaotteluissa koetun voimaantumisen tunteen. Taloussanomien kolumnisti Timo Poropudas kuvasi joitakin vuosia sitten Kiinan internetin ihmisjahtikampanjoita, joissa syystä tai toisesta vihat niskoilleen saanut henkilö saatettiin joukkoistetusti ajaa työttömyyteen, avioeroon ja pahimmillaan jopa hengiltä. Jos seuraa nykyistä suomalaista siirtolaiskeskustelua, ei tarvitse pohtia, miten moinen joukkoraivo kehittyy.
Vaikeampi on selittää, miksi keskustelu kiehuu yli. Kasvokkain keskustellessa vuorottelemme, luemme jatkuvasti toistemme eleitä, otamme katsekontaktia emmekä kirjaa toisen sanomisia ja palaa puhutun sisältöihin sana sanalta. Tähän säätelyyn tulee irtikytkentä nopeassa sähköisessä viestinnässä. Monella lääkärillä lienee kokemuksia potilaista, jotka käyttäytyvät varsin normaalisti vastaanotolla, mutta muuttuvat holtittomiksi viestimyllyiksi yksin ollessaan.
Cornellin yliopiston tutkijat julkaisivat kesällä 2014 tutkimuksen, jossa selvitettiin tunnetilojen tarttuvuutta Facebookin käyttäjissä. Perustuen lähes 700 000 käyttäjän viikossa tekemän 3 miljoonan tilapäivityksen analyysiin tutkijat päätyivät siihen, että tunnetilat levisivät ilman henkilökohtaista kommunikaatiota ja ilman, että osallistujat olivat itse tietoisia omien kirjoitustensa sanavalintojen muutoksesta.
Ihminen on yhä lajihistoriallisen kehitysympäristönsä näköinen. Reagoimme luonnostamme joihinkin asioihin vastenmielisyydellä. Valitsemme mieluummin helpommin avautuvan väärän käsityksen kuin vaikeamman ja moniselitteisemmän oikean. Jos emme fyysisesti koe yhteistyötä välttämättömäksi, hakeudumme mieluummin samanhenkiseen seuraan. Aalto-yliopiston tutkijaryhmä on havainnollistanut graafisesti, kuinka tämä toteutuu esimerkiksi Twitter-viesteissä. Jos keskustelun aihe jakaa mielipiteet, samanhenkiset alkavat kommunikoida keskenään ja eri mieltä olevien keskinäinen vuorovaikutus vähenee.
En ole löytänyt hyvää selvitystä siihen, miksi osa, joidenkin arvioiden mukaan viidennes, ihmisistä muuttuu virtuaalisessa kommunikoinnissa rajattomiksi. Vastavuoroisuus ja keskinäinen kunnioitus saavat jäädä ja tilalle astuvat pelin politiikka, ilkeys ja vahingoittamisen halu. Jotenkin kuvittelen kysymyksen liittyvän siihen, ”kenen kanssa” henkilö tällöin mielessään keskustelee. Sosiaalinen media tarjoaa ilmeisen osallistumiskanavan myös sisällämme asuvalle Klonkulle, joka kaihtaa päivänvaloa eli suoraa kohtaamista.
Koulutus ei automaattisesti suojaa nettikäytöshäiriöiltä. Vastakkain ainakin avoimuuteen perustuvissa yhteiskunnissa ovat jokaisen yksilöllinen käsitys oikeudesta mielipiteisiin ja itseilmaisuun ja Mark Twainin toteamus. Se kuuluu: Älä väittele typeryksen kanssa. Ensin hän vetää sinut tasolleen ja voittaa sitten kokemuksensa turvin.
Mikko Lehtovirta
Kirjoittaja on aineenvaihdunnan post-doc -tutkija Helsingin yliopistossa, pitää potilastyöstä ja on kiinnostunut uusista terveysteknologioista.
