Kaisa Virolainen oli 7-vuotias, kun hänen selässään huomattiin mutka. Asiaan kiinnitti ensimmäisenä huomiota hänen äitinsä Marja Heinonen. Mutka vaivasi äitiä, vaikka tyttären selkä ei ollutkaan kipeä.
– Ensin puhuin asiasta Kaisan tädin kanssa, joka oli leikattu skolioosin vuoksi lapsena. Hän kehotti minua viemään asiaa eteenpäin ja varasin ajan omasta terveyskeskuksestamme, Heinonen muistelee.
Terveyskeskuslääkäri kirjoitti lähetteen fysioterapeutille ja tämä kirjoitti lähetteen keskussairaalaan jatkotutkimuksiin. Kului viisi kuukautta terveyskeskuslääkärin tapaamisesta ennen kuin Kaisa pääsi lastenkirurgin vastaanotolle. Lääkäri totesi Kaisan sairastavan idiopaattista skolioosia.
Hoitovaihtoehtoina oli joko selän leikkaus tai korsettihoito. Kaisa valitsi äitinsä kanssa korsettihoidon. Tämä tarkoitti sitä, että Kaisan pitäisi käyttää kasvukautensa loppuun saakka selkärankaa oikovaa korsettia. Korsetin käyttöä olisi siis edessä noin kahdeksan vuotta.
– En osannut ajatella, mitä noin pitkä aika tarkoitti. Ymmärsin vain sen, että tulisin pitämään korsettia kauemmin, kuin tähän asti olin edes elänyt, Kaisa sanoo.
Elämää korsetin kanssa
Marja Heinonen kertoo, että kesti lähes kolme kuukautta skolioosin toteamisesta, ennen kuin Kaisa pääsi hoitoon sairaalaan.
– Koko odotusajan olin epätietoinen siitä, miten vakavasta asiasta on kyse ja millaiseen hoitoon pääsemme. En tiennyt pitäisikö Kaisan käyttää jatkossa korsettia koko ajan vai ainoastaan öisin, hän muistelee.
Ensimmäisen korsettinsa Kaisa sai juuri ennen kahdeksanvuotissyntymäpäiväänsä. Hän piti korsettia vain öisin, mutta kolmen kuukauden kuluttua todettiin, että mutka oli kasvanut 20 asteesta 30 asteeseen. Silloin päätettiin, että Kaisan selkää alettaisiin oikoa kahdella korsetilla. Toista pidettiin öisin ja toista päivisin. Hoito-ohjelma oli raskas, mutta selkä ei suoristunut riittävästi. Lopulta päätettiin, että Kaisa alkaisi käyttää öisin tehokkaampaa ylikorjaavaa korsettia.
– Pidin korsetteja 22 tuntia vuorokaudessa. Niiden kanssa eläminen vaati totuttelua. Korsetti on kömpelö, iso ja valkoinen. Riisuin korsetin vain koulun liikuntatunneilla ja muissa liikuntaharrastuksissa. Toki minun piti myös peseytyä ilman korsettia, Kaisa kertoo.
Korsettihoito tuotti tytölle erilaisia huolia. Se vaikeutti liikkumista, rikkoi vaatteita ja näytti erikoiselta. Pahinta oli kuitenkin se, että korsetti painoi ja hautoi Kaisan atooppista ihoa.
– Pahimmillaan ihossani oli märkiviä kraatereita. Kun iho oli oikein huonossa kunnossa, jouduin pitämään korsetista taukoa, hän muistelee.
Kaisa oli 12-vuotias, kun hän sai lopettaa päiväkorsetin käytön. Tuon jälkeen selän mutkan kehitys alkoi mennä toivottuun suuntaan. Kun tyttö oli 14-vuotias, päätettiin korsettihoito lopettaa kokonaan. Kontrollikäynnillä kuitenkin huomattiin, että skolioosi eteni edelleen ja yökorsetti piti ottaa uudestaan käyttöön.
– En muista olleeni kauhean pettynyt siitä, että minun piti alkaa käyttää yökorsettia uudestaan. Halusin jatkaa hoitoa loppuun saakka, koska yksi syy tätini skolioosihoidon epäonnistumiseen oli se, että hänen hoitonsa lopetettiin liian aikaisin. Sain myös pitää lomaa korsetista matkoilla, kavereiden luona kyläillessäni tai jos ihoni oli huonona. Halusin hoitaa homman kunnialla loppuun saakka, hän sanoo.
Äiti auttoi jaksamaan
Mikä sai lapsen jaksamaan korsettihoitoa, joka tuntui toisinaan todella inhottavalta? Kaisan mukaan suurena apuna oli äidin kannustus.
– Äiti on tavallaan joutunut sairastamaan skolioosia täsmälleen saman verran kuin minäkin. En olisi ikinä selvinnyt, jos äiti ei olisi tukenut, lohduttanut ja rohkaissut minua. Äiti hoiti kaiken ja minun tehtäväkseni jäi vain se, mitä hän ei voinut tehdä puolestani, eli korsetin pitäminen. Myös lääkäreiden kannustuksella on ollut iso merkitys, Kaisa toteaa.
Lisäksi pienet onnistumisen hetket auttoivat jaksamaan. Kaisa muistaa, miten paljon häntä jännitti kevätkontrollissa käynti. Niissä päätettiin saisiko hän pitää kesälomaa päiväkorsetista.
– Kun menimme lääkärikäynnille, piilotin äidin reppuun lempitoppini, jota en voinut käyttää korsetin kanssa. Kun sain myöntävän vastauksen, ryntäsin toppini kanssa lähimpään vessaan, otin päiväkorsetin pois ja vaihdoin topin päälle. Se oli ihanaa, Kaisa muistelee.
Marja Heinonen sanoo olevansa ylpeä tyttärestään.
– Minua on aina hämmästyttänyt se, että Kaisa oli niin määrätietoinen hoitonsa suhteen. Hän piti korsettia hyvin tunnollisesti huolimatta sadoista öistä, joiden takia hän on joutunut valvomaan korsetin vuoksi, hän sanoo.
Nyt Kaisa Virolainen on 18-vuotias. Hän lopetti korsettien käytön 16-vuotiaana. Korsetti ja skolioosi ovat siis olleet osana hänen elämäänsä kymmenen vuoden ajan.
Kaisa on kirjoittanut äitinsä kanssa kokemuksistaan kirjan "Murrosiän mutka". Siinä hän ja hänen äitinsä kertovat, miltä elämä skolioosin kanssa tuntui. Hän on lupautunut kirjoittamaan kokemuksistaan myös Potilaan Ääni -palstalle. Julkaisemme ensimmäisen kirjoituksen 13. heinäkuuta.
Lue myös:
10 kysymystä: Skolioosi
Kirjoittanut:
Johanna Nykopp
toimittaja
Kuva:
Kuvakaappaus Murrosiän mutka -kirjan kannesta. Kuvaajana Magi Viljanen
