Silmätulehdus — oireet ja hoito

Kun silmään tulee tulehdus, se voi olla bakteerin tai viruksen aiheuttama. Silmään voi tulla useita erilaisia tulehduksia, jotka oireilevat eri tavoin ja niitä myös hoidetaan eri tavoin.

Sidekalvon bakteeritulehdus aiheuttaa yleensä voimakasta punoitusta silmään.
Adobe
Sidekalvon bakteeritulehdus aiheuttaa yleensä voimakasta punoitusta silmään.

Silmätulehdus voi johtua monesta eri syystä. Silmätulehduksen voi aiheuttaa esimerkiksi bakteeri tai virus.

Silmätulehdus on ikään kuin yleiskäsite silmän erilaisille tulehduksille.

Riippuen siitä, millainen silmätulehdus on kyseessä, oireet vaihtelevat hieman ja niiden hoito myös.

Sidekalvon bakteeritulehdus (bakteerikonjunktiviitti)

Silmän sidekalvo tulehtuu helposti ylähengitystieinfektion tai muun sairauden aikana.

Bakteerin aiheuttaman sidekalvon tulehduksen varmin merkki on rähmä. Muita oireita ovat silmän punoitus, kutina ja kirvely.

Lapsilla on usein sidekalvon bakteeritulehduksen aikana myös korvatulehdus.

Allergiat ja kuivasilmäisyys altistavat sidekalvon bakteeritulehdukselle.

Sidekalvon bakteeritulehdus asettuu usein itsekseen, mutta vaatii joskus lääkärikäynnin ja lääkehoidon.

Sidekalvon virustulehdus (viruskonjunktiviitti)

Sidekalvon virustulehduksen aiheuttaja on yleensä adenovirus. Myös herpes-ryhmän virukset voivat aiheuttaa tulehduksen silmään.

Virustulehduksen oire on äkillisesti alkanut kirkas ja vetinen vuoto silmästä.

Jos epäilet sidekalvon virustulehdusta, on hyvä käydä silmälääkärillä. Jos tulehdus johtuu herpes-ryhmän viruksesta, hoitoon tarvitaan lääkitys.

Luomitulehduksessa luomi voi turvota.
Adobe
Luomitulehduksessa luomi voi turvota.

Allerginen sidekalvotulehdus

Myös allergia voi aiheuttaa silmäluomen ja sidekalvon tulehduksen. Allergiselle tulehdukselle on tyypillistä, että oireita on molemmissa silmissä.

Oireita ovat yleensä sidekalvon punoitus ja nesteen kertyminen sidekalvon alle. Silmät kutisevat ja vetistävät ja niissä voi olla lievää rähmimistä ja valonarkuutta.

Allerginen sidekalvotulehdus hoituu lääkityksellä.

Sarveiskalvotulehdus (keratiitti)

Sarveiskalvotulehdus on usein viruksen aiheuttama. Herpes- ja adenovirukset ovat sen yleisimmät aiheuttajat.

Oireina sarveiskalvon tulehduksessa on valonarkuus ja kirkkaan nesteen vuotaminen silmästä.

Silmälääkäri toteaa sarveiskalvotulehduksen ja määrää siihen tarvittavan lääkityksen.

Luomitulehdus (blefariitti)

Myös silmäluomi voi tulehtua. Luomitulehduksen taustalla on usein allergioita ja atopiaa. Luomitulehduksen oireet ovat luomen turvotus, punoitus ja luomireunan kutina. Silmälääkäri neuvoo silmäluomen oikeanlaisen puhdistuksen ja hoidon, ja tarvittaessa määrätään lääkehoito.

Värikalvotulehdus (iriitti)

Värikalvotulehduksessa silmä ei vuoda tai rähmi. Oireina on yleensä valonarkuus ja kipu. Silmän valkoinen osa voi punoittaa ja joskus silmän mustuainen voi olla pienempi kuin terveessä silmässä.

Värikalvon tulehdusta epäillessä pitää käydä välittömästi lääkärissä. Hoitamattomana värikalvon tulehdus voi aiheuttaa silmän sokeutumisen.

Lääkitys annostellaan silmätulehduksiin yleensä silmätipan muodossa.
Adobe
Lääkitys annostellaan silmätulehduksiin yleensä silmätipan muodossa.

Silmän kovakalvon pintaosan tulehdus (episkleriitti) ja silmän kovakalvon tulehdus (skleriitti)

Jos silmä on kipeä ja siinä on sektorimaista punoitusta sekä arkuutta vedolle, kyseessä voi olla joko episkleriitti tai silmän kovakalvon tulehdus eli skleriitti.

Episkleriitti paranee usein parissa päivässä itsekseen, mutta jos oireet jatkuvat, kannattaa käydä silmälääkärilllä.

Jos kipu on voimakasta ja muut oireet täsmäävät, kyse voi olla skleriitti. Se kannattaa käydä näyttämässä aina silmälääkärille, joka määrää siihen tarvittavan lääkehoidon.

Silmänsisäinen tulehdus (endoftalmiitti)

Silmänsisäinen tulehdus eli endoftalmiitti on vakava, näköä uhkaava tilanne, joka vaatii välitöntä silmälääkärin hoitoa.

Joskus endoftalmiitti tulee silmää vaurioittavan vamman tai silmäleikkauksen jälkitilana.Endoftalmiitissa oireet ovat heikentynyt näöntarkkuus, silmän punoitus ja runsas silmästä valuva erite.

Silmäluomien märkäinen sidekudostulehdus (preseptaaliselluliitti)

Jos silmän ympäristö turpoaa voimakkaasti, silmä punoittaa ja on kipeä kyseessä voi olla silmäluomien märkäinen sidekudostulehdus. Oireina voi olla myös arkuus silmäluomissa ja posken alueella.

Preseptaaliselluliitti hoidetaan harkinnan mukaan antibiooteilla.

Silmäkuopan alueen tulehdus (orbitaselluliitti)

Lapsilla esiintyy joskus ylähengitystieinfektion aikana rajua yleiskunnon laskua ja voimakasta silmän alueen turvotusta, silmän kipua ja näöntarkkuuden alentumista. Sillloin kyseessä voi olla vakava silmän syvempien osien tulehdus eli orbitaselluliitti.

Orbitaselluliitti vaatii aina lääkärikäynnin.

Hoidoksi määrätään suonensisäisiä antibiootteja, suun kautta otettavia kortikosteroidivalmisteita ja tarvittaessa kirurgisia toimenpiteitä märkäkertymien avaamiseen.