Sikainfluenssarokotus oli turvallinen raskauden aikana

Tulosten perusteella rokotuksen ottaneille ei sattunut sikiökuolemia sen enempää kuin samaan aikaan synnyttäneille naisille, jotka eivät ottaneet rokotusta.

H1N1-influenssarokotuksen eli ns. sikainfluenssarokotuksen raskauden aikana ottaneet voivat olla levollisin mielin. Tuoreen ruotsalaistutkimuksen mukaan rokotus ei haitannut sikiön kehitystä eikä lisännyt kuolleisuutta. Myös aiemmat tutkimukset ovat päätyneet samoihin tuloksiin, mutta ruotsalaisten tutkimus vahvistaa näyttöä entisestään.

British Medical Journalin julkaisemat tulokset perustuvat tietoihin 140 000 ruotsalaisnaiselle vuosina 2009–2010 syntyneestä 280 000 lapsesta. Lapsista 41 000 oli altistunut äidin H1N1-rokotukselle raskauden aikana.

Ruotsissa käytettiin samaa Pandemrix-rokotetta kuin Suomessa. Pandemrix aiheutti osalla sen saaneista narkolepsiaa, minkä vuoksi rokotteen on pelätty aiheuttaneen myös muita ongelmia.

Tulosten perusteella rokotuksen ottaneille ei sattunut sikiökuolemia sen enempää kuin samaan aikaan synnyttäneille naisille, jotka eivät ottaneet rokotusta. Heidän lapsensa eivät menehtyneet muita todennäköisemmin myöskään synnytyksen jälkeen tai myöhemminkään. Tulokset toistuivat analyysissa, jossa vertailukohtana käytettiin samalle äidille syntyneitä lapsia, jotka eivät olleet altistuneet H1N1-rokotukselle sikiöaikana.

Noin puolet suomalaisista otti H1N1-influenssarokotuksen. Rekisteritietojen perusteella arvioidaan, että rokotusta seuranneen vuoden aikana rokote esti noin 80 000 sikainfluenssatartuntaa sekä noin 50 sikainfluenssasta johtuvaa kuolemantapausta.

Vuosina 2009–2010 H1N1-influenssaan ja sen aiheuttamiin hengityssairauksiin menehtyi arvioista riippuen 20 000–200 000 ihmistä ympäri maailman.

Lue myös:
Uusi tutkimustieto valottaa sikainfluenssarokotteen ja narkolepsian yhteyttä

Uutispalvelu Duodecim

Lähde:
BMJ 2015;351:h5585

Kuva:
Panthermedia

Copyright Duodecim 2015. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.