Sietääkö lääkäri kaukalon väkivaltaa?

Jääkiekkopiireissä mietitään, miten pelaajien terveys turvataan. Urheilulääkärien sietoraja menee tahallisessa vahingoittamisessa.

Tänä syksynä SM-liigassa on jaettu jo kuusi pelirangaistusta päähän kohdistuneiden vammojen tuottamisesta kiekkokaukalossa. Mikä on lääkärin rooli ­pelissä, jossa ei tähdätä pelkästään ”ylämummoon”, vaan välillä myös vastustajaan?

– Jääkiekko on vauhdikas peli, jossa kolhuja ei voi kokonaan välttää, sanoo turkulainen lääkäri Hannu Hirsimäki, joka toimii Turun Palloseuran A-junioreiden joukkuelääkärinä.

Hirsimäen mielestä tarkoituksellinen väkivalta ei kuulu kiekkoiluun, joten selvästi väkivaltaiset tapahtumat on syytäkin viedä kaukalosta siviilioikeuteen.

Samaa mieltä on Suomen Urheilulääkärien yhdistyksen puheenjohtaja ja UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari.

– Jääkiekko on urheilulaji, jossa on omat sääntönsä ja rangaistuksensa, ­kuten jäähyt ja pelikiellot. Mutta jos toistuvasti joudutaan miettimään, riittävätkö omat rangaistukset vai pitäisikö pelikentän tapahtumat viedä myös ­oikeussaleihin, jokin on pielessä. Eivätkö lajin sisäiset säännöt olekaan niin selvät kuin julkisesti vakuutetaan? kysyy Vasankari.

Vasankarin mielestä aika ja asenteet ovat muuttuneet, mikä näkyy myös median uutisoinnissa. Kovastakaan pelistä tykkäävä yleisö ei enää sulata mitä ­tahansa. Vaarassa ovat myös sponsori­rahat.

– Jääkiekon piirissä joudutaan nyt miettimään, miten turvata pelaajien terveys. Muutetaanko esimerkiksi pelin sääntöjä vai annetaanko kovempia rangaistuksia tahallisista vahingoittamisista, Tommi Vasankari sanoo.

Jääkiekko ei ole 
väkivaltalaji

Hannu Hirsimäki vietti toistakymmentä vuotta jäähalleilla Joni-poikansa ­pelaamista seuraten ja toimi pitkään myös joukkueenjohtajana. Poika lopetti pelaamisen, mutta isä toimii yhä Turun Palloseuran A-juniorijoukkueen lääkä­rinä.

Jääkiekon sisäpiiriläisenä Hirsimäki tietää, että joukkuelajissa pelaajilla on erilaisia rooleja. Joskus huhutaan joukkueessa olevan jopa ”poliiseja”, iso­kokoisia pelaajia, jotka suojaavat ja varmistavat, ettei pienikokoisten pelaajien päälle käydä. Sekään rooli ei tarkoita ­väkivaltaisen käytöksen hyväksymistä.

Hirsimäki on nähnyt muutaman kerran, kun pelaajalta palaa pinna. Kerran hän on jälkeenpäin ottanut pojan puhutteluun ja kertonut, mitä toiselle ­ihmiselle seuraa esimerkiksi keskivartaloon kohdistuvasta mailan päällä keihästämisestä.

– Se on ollut ehkä ainoita kertoja, kun olen kaukalon ulkopuolella ollut sekä joukkueenjohtaja että lääkäri. Yleensä pyrin aika tarkasti erottamaan nämä roolini, Hirsimäki sanoo.

Lajin sisäpiiriläinen 
on luotettu

Hirsimäki toimii joukkueen lääkärinä kuten kuka tahansa ammatinharjoittaja. Hän laskuttaa ajastaan seuraa, ja paikatessaan vastustajan pelaajan lähettää laskun kyseiselle seuralle. Hirsimäki myös kirjaa aluehallintoviraston valvonnan alla kaikki tekemänsä toimenpiteet, joten kaikesta on olemassa potilasdokumentit.

– Toimiessani poikani joukkueen johtajana olin seuran edustaja toisten vanhempien suuntaan. Puhuimme vanhempien tehtävistä ja vastuusta nuorten pelaajien kehittymisessä. Joskus vanhemman kunnianhimo voi johtaa nuoren urheilijan väsyttämiseen ja pahimmillaan tuki- ja liikuntaelinvammoihin, kun kasvava keho ei saa levätä, Hirsimäki toteaa.

Koska Hirsimäki on vuosien varrella tullut hyvin tutuksi pelaajien kanssa, nämä uskaltavat tulla nykyisin kysymään arkojakin asioita. Leikin varjolla saatetaan kysäistä, saisiko niitä lihaksia kasvattavia pillereitä. Silloin lääkäri Hannu Hirsimäki kertoo, miksi moiset pillerit ja jauheet kannattaa jättää popsimatta.

Ulla Järvi
toimittaja

Kuva: Panthermedia

Julkaistu Lääkärilehdessä 46/12