Itse asiassa kukaan ei kysynyt, mutta jos olisi kysynyt, olisin saattanut vastata epädiplomaattisemmin kuin Sami Sillanpää Hesarin haastattelussa (HS 7.11.2015). Sami oli juuri tehnyt kauniin jutun sierraleonelaisista sairaanhoitajista, jotka ebolan sairastettuaan menivät takaisin töihin. Heitä pelotti. Miksi tauti pelottaisi meitä tehohoidon piirissä olevia länsimaalaisia, joita on kuollut ebolaan vähemmän kuin Matti Nykäsellä on ollut vaimoja?
Pelolla ei taida olla paljon tekemistä realiteettien kanssa. Kun itse olin hiljattain Sierra Leonessa, riski kuolla lento-onnettomuudessa oli verrattomasti suurempi kuin ebolatartunta. Sen sijaan malariaan kuoli viiden päivän aikana karkeasti arvioiden nelisenkymmentä ihmistä, jos joku ehti laskea.
Sierra Leonen Punaisen Ristin työntekijät ovat olleet keskeisessä asemassa ebolan nujertamisessa. He ovat muun muassa koonneet tiimejä, jotka ovat huolehtineet kuolleiden hautaamisesta. Kaikki kuolleet, kuolinsyyhyn katsomatta, on saatettu viimeiseen lepoon infektiokontrollissa eli ruumispussissa. Se on ollut kosketukseen ja juhlallisuuksiin tottuneille sierraleonelaisille kova paikka. Kahisevan muovin keskelläkin hautaustiimi on pyrkinyt tekemään tilanteesta arvokkaan.
Sierra Leone julistettiin marraskuussa vapaaksi ebolasta. Maassa alkoi villiintynyt tunnelma. Juhlapöytiä koristeltiin, olutta kannettiin kylmiöihin. Jutellessani järjestön terveyspäällikön kanssa hänen kaulaansa kietoutuivat kädet ja poskelle tuli iso pusu.
– Ei kosketella! huudahdin automaattisesti, kunnes ymmärsin kuka oli kontaktissa. Hautaustiimin johtajalla jos kenellä oli syytä halailuun hieman etuajassa, siinä ei kättelykään riittänyt.
Ebola karkotti turistit mutta toi ulkomaiset avustustyöntekijät ja monelle leivän. Ebola-operaation loppuminen ei ole kaikille pelkästään iloinen asia. Sadat hautaustiimiläiset joutuvat kohtaamaan vieroksunnan ja työttömyyden rankkojen kuukausien jälkeen. Ebola tuli maalle kalliiksi ja nyt se ei enää kiinnosta isoja rahoittajia tai mediaa.
Järjestön tiedottaja tuhahtaa, että länsimainen TV-asema oli kieltäytynyt ebolasta selviytyneen haastattelusta ja oli mieluummin kuvannut lasten hautoja Freetownissa.
Kaupungissa on edelleen monta muuta huolenaihetta kuin verenvuotokuume. Keskustassa kohoaa valtava jätevuori, ympärillään aaltopeltislummi. Isot porsaat syövät jätettä sameavetisessä joessa, koirat nukkuvat kerällä tienvarsilla. Ei tarvitse olla infektiolääkäri nähdäkseen kansanterveydelliset riskit. Mutta täytyisi olla supertiedottaja saadakseen maailman ymmärtämään ne.
Antaa sierraleonelaisten nyt kuitenkin halata ja kätellä vajeet täyteen. He ovat selvinneet näkymättömästä tappajasta, joka oli monen mielestä pahempi kuin sisällissota, jossa sentään kuuli pyssyjen paukkeen. On aika keskittyä elossa oleviin ja tuleviin sukupolviin, jakaa juhlat kun pelko on poissa.
Samalla kiitokset Sami Sillanpäälle oivista jutuista Afrikasta. You get it man, Africa rocks!
Kirjoittanut:
Terhi Heinäsmäki
Humanitaarisessa järjestössä työskentelevä lääkäri Terhi Heinäsmäki kommentoi maailman terveydentilaa Nairobista käsin.
Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.
