Jo pitkään on tiedetty, ettei ”ennalta ehkäisevä” lievien ahtaumien tai hyväennusteisen ja lieväoireisen vakaan sepelvaltimotaudin kajoava hoito paranna potilaan ennustetta. Sepelvaltimotautikohtauksen hoidossa ennustehyöty on selvä, mutta hyvin stabiloituneiden potilaiden kiireellisen kajoavan hoidon hyöty näyttäisi pitkäaikaisseurannassa laimenevan.
Brittiläisessä RITA-3-tutkimuksessa satunnaistettiin vuosisadan vaihteessa 1 810 ei-ST-nousuinfarktin vuoksi hoitoon hakeutunutta potilasta joko rutiininomaiseen tai valikoivaan varjoainekuvaukseen.
Rutiininomaisen kajoavan tutkimusstrategian oireenmukainen hyöty oli selvä ensimmäisen vuoden aikana, ja viisi vuotta jatkuneessa virallisessa seurannassa oli vielä ennustehyötyäkin näkyvissä. Revaskularisaation tarve oli vielä viiden vuoden seurannassa vähäisempää valikoivan alkuhoidon ryhmässä (38 % vs. 61 %), mutta myöhemmistä toimenpiteistä ei tutkimuksessa ollut tietoa. Nyt julkaistussa kymmenen vuoden jatkoseurannassa ei hoitoryhmien eloonjäämisessä ollut enää merkittävää eroa alkuvaiheen suuren riskin potilaillakaan.
Tehokas sekundaaripreventio on tärkein valtimonkovettumistaudin hoito pitkällä aikavälillä, ja näin ollen pitkäaikaisseurannan tulos oli varsin odotettu. On kuitenkin huomattava, että tutkimukseen valikoitui alkuaan vain pieni osa kohtauksestaan stabiloituneista potilaista.
Sairaalavaiheen toimenpiteet tehtiin nykykäytäntöihin verrattuna hyvin pitkällä viiveellä, eikä ennustetta parantaneita rannetekniikkaa tai everolimuusilääkeverkkoputkia ollut tuolloin vielä käytössä. Joka tapauksessa näidenkään tulosten perusteella kiireellinen varjoainekuvaus ei ole pakollinen sairaalarutiini, etenkin jos toimenpiteisiin liittyy tavallista suurempia riskejä.
Lue myös:
Sepelvaltimotaudin kajoava hoito
Peritty pituus suojaa sepelvaltimotaudilta
Lähde:
Henderson RA, Jarvis C, Clayton T ym. 10-year mortality outcome of a routine invasive strategy versus selective invasive strategy in non-ST-segment elevation acute coronary syndrome. J Am Coll Cardiol 2015;66:511–20.
Kirjoittanut:
Juhani Airaksinen
professori
Kuva:
Panthermedia
Julkaistu Lääkärilehdessä 38/15.
