Selkärankamurtuma lisäsi pitkäaikaiskuolleisuutta kaikissa ikäryhmissä verrattuna normaaliväestöön – vaihdellen kolminkertaisesta kuolemanriskistä yli 65-vuotiailla kaksikymmenkertaiseen alle 30-vuotiailla. Nämä havainnot teki Ville Niemi-Nikkola väitöskirjassaan. Kaatuminen vammamekanismina lisäsi kuolemanriskiä merkittävästi verrattuna korkeaenergisiin vammamekanismeihin. Siksi tämä potilasryhmä tarvitsee erityishuomiota murtuman jälkeisessä hoidossa.
Aikaisemmista kansainvälisistä tuloksista poiketen yleisin syy tapaturmaisille selkärankavammoille Pohjois-Suomessa oli kaatuminen, jota esiintyi etenkin yli 60-vuotiailla. Tämän lisäksi vammojen ennaltaehkäisyn suunnittelussa tulisi ottaa huomioon myös, että alle 45-vuotiailla yleisimmät vammamekanismit olivat liikennetapaturmat. Suuressa osassa niistä esiintyi vakavia liitännäisvammoja.
Väitöstutkimuksen tavoitteena oli selvittää selkärankamurtumien ja selkäydinvammojen ilmaantuvuutta, epidemiologisia piirteitä ja vamman jälkeistä kuolleisuutta. Aineistona oli 971 tapaturmaisen selkärankavamman saanutta potilasta, joita hoidettiin OYS:ssa 2007–2011 ja 430 sairausperäisen selkäydinvamman saanutta potilasta, joita hoidettiin OYS:ssa ja TAYS:ssa 2012–2016.
Lisäksi selvitettiin sairausperäisten selkäydinvammojen ilmaantuvuus, joka oli 54/1 000 000 vuodessa. Tämä oli huomattavasti korkeampi kuin oli odotettavissa aikaisempien kansainvälisten tutkimusten perusteella. Yleisimmät syyt sairausperäiselle selkäydinvammalle olivat selkärangan rappeumasairaudet sekä pahan- ja hyvänlaatuiset kasvaimet.
LL Ville Niemi-Nikkolan väitöskirja Spinal fractures and spinal cord injuries: incidence, epidemiological characteristics and survival tarkastetaan 5. helmikuuta Oulun yliopistossa.
Ulla Toikkanen
Uutinen on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.
