Lääkäri Emma Piitari ja sairaalapastori Mika Kallunki luonnehtivat yhteistyötään hyvin mutkattomaksi ja tiiviiksi.
– Pirautan Mikalle harva se viikko ja kysyn, ehtisikö hän käydä juttelemassa jonkun tietyn potilaan kanssa, Emma Piitari sanoo.
Hän kertoo ehdottavansa potilailleen hyvin herkästi keskustelemista sairaalapastorin kanssa. Piitari työskentelee tamperelaisessa Kaupin sairaalassa, jossa hoidetaan ja kuntoutetaan geriatrisia potilaita.
– Monella vanhuksella on depressio-oireita, vaikkei kyse olisi varsinaisesta kliinisestä masennuksesta. Yksinäisyys, iän mukanaan tuomat fyysiset vaivat ja ajatus elämän kääntymisestä loppupuolelle vetävät mielen maahan. Tällaiseen kipuun eivät auta lääkkeet vaan toisen ihmisen läsnäolo.
Emma Piitarin mukaan harva potilas kieltäytyy tilaisuudesta jutella papin kanssa.
– Kerron, ettei Mika ole tulossa tuputtamaan uskontoa vaan kuuntelemaan ja keskustelemaan kaikesta mahdollisesta potilaan itse toivomasta.
Kallunki vahvistaa, etteivät uskonasiat välttämättä nouse esiin ollenkaan. Toisaalta osa potilaista toivoo tapaamiselta nimenomaan hengellistä sisältöä.
Myös naurua ja huumoria
Mika Kallunki kuvailee rooliaan Kaupin ja Rauhaniemen sairaaloiden pastorina eräänlaiseksi rinnalla pohtijaksi. Ammatti on hänen mukaansa osoittautunut melko erilaiseksi kuin entinen työ seurakunnassa.
– Läsnä ovat jatkuvasti suuret kysymykset, elämän ja kuoleman ikuinen mysteeri. En niinkään kiirehdi antamaan valmiita vastauksia, vaan pikemminkin ihmettelemme elämää yhdessä ja etsimme mahdollisia vastauksia.
Moni intoutuu muistelemaan sairaalapastorille värikästä elämäänsä. Kallunki muistuttaa, että kohtaamisissa kaikki tunteet ovat sallittuja. Aina ei löydy sanoja: katse ja kosketus kertovat paljon.
– Usein minulta kysytään, eikö tämä ole raskas ammatti. Toki niin on hetkittäin, mutta usein täällä myös nauretaan, heitetään huulta ja iloitaan kaikesta koetusta. Ja yhteisissä hartaushetkissä kaikuvat tutut virret.
Emma Piitari kertoo huomanneensa, että keskustelut sairaalapastorin kanssa ovat monelle erittäin tärkeitä. Jopa kuolevan potilaan ahdistus ja omaisten tuska voivat lientyä papin rauhallisesta läsnäolosta.
– Meidän hoitavien ammattilaisten huomio kiinnittyy niin helposti sairauteen ja lääketieteellisiin seikkoihin ihmisen itsensä sijaan. Eikä sairaalan hektisessä arjessa tahdo löytyä aikaa kiireettömälle jutustelulle, vaikka kuinka haluaisi.
Mika Kallunki kertoo pystyvänsä yleensä tapaamaan keskustelua toivoneen potilaan parin päivän kuluessa tai tarvittaessa lähes välittömästi. Tampereella toimii niin ikään sairaalapastorien päivystysrinki, joka palvelee iltaisin ja viikonloppuisin.
– Onhan potilaillamme mahdollisuus keskusteluun myös psykiatristen sairaanhoitajien kanssa. He vain eivät yleensä ehdi paikalle yhtä nopeasti kuin Mika, Emma Piitari sanoo.
Sopivasti ulkopuolinen
Sairaalapastori Mika Kallungin työhuone sijaitsee Kaupin sairaalassa. Hänen työnantajansa on kuitenkin Tampereen seurakuntayhtymä.
– Vaikka olen osa työyhteisöä, näkökulmani on sopivasti irrallaan lääketieteellisestä puolesta. Minulla ei esimerkiksi ole pääsyä potilasdokumentteihin tai sairaalan tietojärjestelmiin. Keskustellessaan kanssani potilaan asioista lääkärit noudattavat normaalia salassapitovelvollisuutta, Kallunki kuvailee.
Emma Piitari kertoo omaksuneensa tavan soittaa suoraan oman sairaalan tutulle papille, kun potilas tuntuisi hyötyvän keskustelusta ja toivoo sitä.
– Kuvailen Mikalle ihan muutamalla sanalla potilaan tilannetta. Sen tarkemmin en mene lääketieteellisiin yksityiskohtiin, Piitari sanoo.
Mika Kallunki kertoo, että osa lääkäreistä delegoi yhteyden ottamisen hoitajille.
– Kyllä viesti myös sitä kautta tulee perille. Mutta tämä Emman malli on oikein hyvä ja toimiva. Ja mitä tutumpia olemme, sitä mutkattomampaa on yhteistyö. Ymmärrän hyvin, että ajoittain meidän ammattikuntamme olemassaolo voi unohtua osaston kiireisessä arjessa.
Toisinaan sairaalapastori kuulee potilaiden kanssa keskustelleessaan asioita, jotka hänen mielestään myös lääkärin olisi syytä tietää.
– Esimerkiksi rippisalaisuus on tietysti rikkumaton. Mutta saatan kysyä potilaalta luvan kertoa lääkärille vaikkapa hänen syvästä kaipuustaan kotiin – monessa eri mielessä, Kallunki sanoo.
Emma Piitari kehottaa lääkärikollegoitaan ensinnäkin muistamaan, että myös papit kuuluvat sairaalan ammattilaisten rinkiin. Lisäksi resurssia kannattaa hyödyntää aktiivisesti.
– Näen Mikan kuuluvan tiimiin siinä missä sosiaalityöntekijän, fysioterapeutin tai toimintaterapeutinkin. Yhteistyö on potilaan parhaaksi.
Sairaalapapeiksi erikoistutaan
➤ Suomessa toimii tällä hetkellä 128 sairaalapappia.
➤ Virkaan valittavalta vaaditaan kolmivuotista sairaalasielunhoitajan erikoistumiskoulutusta.
➤ Monilla sairaalapapeilla on lisäksi työnohjaajan koulutus ja psykoterapeutin koulutuksia.
➤ Sairaalapapit työskentelevät sekä perusterveydenhuollossa että erikoissairaanhoidossa. Kirkkoon kuuluminen ei ole sairaalasielunhoidon palvelujen saamisen kriteeri.
Kirjoittanut:
Mari Vehmanen
toimittaja
Kuva:
Panthermedia
Julkaistu Lääkärilehdessä 23/14.
