Työpaikan vakiintuneet tavat ja sairaalan toimintakulttuuri vaikuttavat siihen, miten lääkärit tuovat keskusteluissa potilaan kanssa esiin päätöksen elvyttämättä jättämisestä (do not resuscitate, DNR).
Havainto kävi ilmi Jama Internal Medicine -lehdessä julkaistusta, lääkärien teemahaastatteluihin perustuvasta laadullisesta tutkimuksesta.
Tutkimuksessa haastateltiin 58:aa uransa eri vaiheissa olevaa sisätautilääkäriä kolmessa yhdysvaltalaisessa ja yhdessä britannialaisessa yliopistosairaalassa. Haastatellut lääkärit kohtasivat säännöllisesti työssään potilaita, joiden kanssa elämän loppuvaiheen hoito tuli puheeksi.
Sairaalan toimintatavat vaikuttivat etenkin erikoistuvien tai muuten uransa alkuvaiheessa olevien lääkärien toimintaan.
Potilaan autonomiaa ja valinnanvapautta painottavissa sairaaloissa nuoret lääkärit tarjosivat potilailleen enemmän mahdollisuutta elvytykseen kaikissa tilanteissa. Näin toimittiin riippumatta siitä, pidettiinkö elvytystä lääketieteellisesti parhaana ratkaisuna. Autonomiaa painottavissa sairaaloissa nuoret lääkärit eivät mielellään antaneet potilaille lääketieteelliseen arvioon perustuvia suosituksia, vaan tarjosivat heille täyden mahdollisuuden päättää hoidostaan.
Sairaaloissa, joissa painotettiin potilaan parhaaksi toimimista, myös erikoistuvat lääkärit olivat valmiimpia suosittelemaan elvyttämättä jättämistä tilanteissa, joissa potilaan eloonjääminen oli epätodennäköistä.
Sairaalan kulttuuri ei sen sijaan vaikuttanut niin paljon kokeneimpien lääkärien toimintatapoihin. Seniorit olivat valmiimpia suosittelemaan DNR-päätöstä, mikäli he katsoivat sen lääketieteellisesti perustelluksi ratkaisuksi.
Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että lääkärit eivät yleisesti anna potilaiden tai omaisten kanssa käydyissä keskusteluissa riittävästi tietoa siitä, mitä elvytys tai elvyttämättä jättäminen merkitsee.
Kirjoittanut:
Maria van der Meer
toimittaja
Kuva:
Panthermedia
Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.
