Sähkötupakkaa käyttävät eivät lopeta tupakointia muita todennäköisemmin

Sähkötupakan yleistymisen myötä olisi tärkeää tehdä laadukkaita kokeellisia tutkimuksia sähkötupakan mahdollisten hyötyjen, mutta myös terveyshaittojen selvittämiseksi.

Monet käyttävät sähkötupakkaa tupakoinnin lopettamisen tukena, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan tämä ei juurikaan näy lopettamismäärissä. Sähkötupakkaa käyttävät saattavat päinvastoin jatkaa tupakointia muita todennäköisemmin.

Tutkimus perustuu 18 ei-kokeellisen ja 2 satunnaistetun, kliinisen kokeen aineistoihin, ja niiden perusteella sähkötupakkaa käyttävät lopettavat tupakoinnin noin kolmanneksen epätodennäköisemmin kuin henkilöt, jotka eivät käytä sähkötupakkaa.

Tulos ei automaattisesti tarkoita sitä, että sähkötupakka on hyödytön tai haitallinen tupakoinnin lopettamisessa, mutta havainnot viittaavat siihen, että käytännössä vain harvat sähkötupakkaa käyttävistä lopettavat tupakoinnin.

Sähkötupakan soveltuvuus tupakoinnin lopettamiseen on vielä selvittämättä, sillä esimerkiksi laadukkaat vertailut varsinaisiin nikotiinikorvaushoitoihin puuttuvat. Nytkin julkaistut tulokset perustuvat lähes kokonaan ei-kokeellisiin tutkimuksiin, joiden perusteella on vaikea tehdä varmoja johtopäätöksiä.

Sähkötupakan yleistymisen myötä olisi tärkeää tehdä laadukkaita kokeellisia tutkimuksia sähkötupakan mahdollisten hyötyjen, mutta myös niiden terveyshaittojen selvittämiseksi. Nykytietämyksen valossa sähkötupakka on lyhyellä aikavälillä vähemmän haitallista terveydelle kuin perinteinen tupakka, mutta pitkäaikaisvaikutuksia ei vielä tiedetä.

Tutkimus julkaistiin Lancet Respiratory Medicine -lehdessä.

Lähde:
E-cigarettes and smoking cessation in real-world and clinical settings: a systematic review and meta-analysis. Lancet Respiratory Medicine 2016;4:p116–128.

Uutispalvelu Duodecim

Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Kuva: Panthermedia

Lue myös:
Sähkötupakkaa kokeilevat nuoret kokeilevat todennäköisemmin myös tupakkaa

Nyt on pakko kysyä: Mitä sähkötupakasta tiedetään varmasti?

Sähkötupakka antaa väärän turvallisuudentunteen