Sähkösavukkeet houkuttelevat nuoria tupakkaa enemmän

Sähkösavukkeiden vetovoimaa selittää ensisijaisesti uutuudenviehätys, käy ilmi tutkimuksesta.

Perinteiset tupakkatuotteet kuten nuuska ja tupakka eivät kiinnosta tupakoimattomia nuoria, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pilottitutkimuksesta. Sen sijaan tupakoimattomia nuoria kiinnostaa sähkösavukkeiden käytön aloittaminen. Erityisesti pojat ovat tyttöjä kiinnostuneempia sähkösavukkeista.

– Valtaosaa tupakoimattomista nuorista ei houkuttanut minkään nikotiinituotteen käytön aloittaminen. Sähkösavukkeisiin näyttää kuitenkin liittyvän uutuudenviehätystä. Eri makuvaihtoehdot ovat saattaneet tehdä niistä houkuttelevia eikä tuotteiden mainontakieltoa ole aina noudatettu, arvioi tiedotteessa THL:n asiantuntija Otto Ruokolainen.

Ruokolainen pitää tärkeänä, että nuoria muistutetaan tupakkavalistuksen ohella myös sähkösavukkeiden mahdollisista terveyshaitoista.

Hakija on useimmiten kaveri

Useimmiten alaikäinen nuori saaa tupakkatuotteet mukaan lukien sähkösavukkeet kaverilta, käy ilmi tutkimuksesta. Myös muut aikuiset kuin nuorten vanhemmat hakevat nuorille savukkeita tai nuuskaa.

Sähkösavukkeita ja sähkösavunesteitä nuoret olivat tilanneet netistä tai ostaneet itse kaupasta. Nuuskapurkki hankitaan sosiaalisen median kautta, laivalta tai ulkomailta.

– Kaveripiirin merkitys tupakan ja nikotiinituotteiden hankinnassa on merkittävä, tuotteesta riippumatta, toteaa asiantuntija Hanna Ollila.

Tutkimuksen mukaan pojat saattavat käyttää useita nikotiinituotteita rinnakkain. Tytöt sen sijaan tyytyvät yleensä vain tupakoimaan.

Askien varoitukset pistävät miettimään

Tupakka-askeissa nähtävät varoitusmerkit vaikuttavat nuorten ajatteluun. Erityisen hyvin ne tepsivät tutkimuksen mukaan nuoriin, jotka eivät tupakoi. Esimerkiksi yläkoulussa tupakoimattomista tytöistä 41 prosenttia ja pojista 34 prosenttia vastasi, että varoitusmerkinnät olivat saaneet ajattelemaan tupakoimattomana pysymistä.

THL:n Kouluterveyskyselyn suppeampi pilottitutkimus "Savukkeiden, nuuskan ja sähkösavukkeiden aloittamisalttius, käyttö ja hankinta sekä suhtautuminen tekstivaroituksiin nuorilla keväällä 2016" toteutettiin viime keväällä. Aineisto kerättiin juuri ennen uuden tupakkalain (549/2016) voimaantuloa. Tutkimuksen tuloksia hyödynnetään tulevina vuosina lakimuutoksen vaikutuksen arvioinnissa.

Kirjoittaja:
Tuomas Keränen
toimittaja

Kuva: Panthermedia

Juttu on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.