Keskiviikon voimaannuttava valokuva kertoo rakkaudesta mereen. Kuvaaja Janita Jalonen kirjoittaa näin:
"Kävimme aina kesäisin veneilemässä Uudenkaupungin saaristossa. Rantauduimme Putsaaren lounaisille kallioille, jossa horisontti katoaa tyhjyyteen kauimmaisten luotojen välissä, Isokarin majakka tönöttää piskuisena etäisyydessä, kangastukset viipyvät ja muuttavat hitaasti muotoaan meren ja taivaan välissä.
Kallio on lämmin, sileä, puhdas. Sen ihmisperspektiivistä ikuinen pinta on täynnä yksityiskohtia. Jälkiä, kulumia, sammalta, jäkälää, raitoja, kuoppia, viiruja. Täällä ei ole ketään muita. Makaan kivellä poski maata vasten, kuljetan katsettani äärettömän läheltä kauas. Näprään tyynyni keltaisia ja mustia kuivia muotoja, karttajäkälää. Taustalla kelluu pehmeänä tyyni aava.
Hiljaisuus. Kuuluu vain olematon tuuli, lokit kirkuvat, ilma on riipaisevan puhdasta hengittää. Täällä jos missä saa voimaa, täyttyy. Haluaisin jäädä tähän ikuisesti.
Viivymme saaressa päivän kerrallaan. Vene on lainassa mieheni vanhemmilta, merenkulkutaidot opittu hänen isältään, joka vietti suuren osan elämästään ja vapaa-ajastaan vesillä perheensä kanssa. Varmat kädet ruorissa, lukulasit merikortin päällä, pää tuulessa veneen avoimesta kattoikkunasta kurkottaen, pärskeitä ruskeilla kasvoilla. Mies sai nämä maisemat verenperintönä omikseen, minä rakastin aina vettä ja tilaa. Yhteinen onni.
Nyt vene on myyty, miehen isä poissa. Jos olisi edes soutupaatti tai polkuvene, jos voisi uida edes lähimmälle kallioluodolle. Tuntuu vähän siltä kuin tukehtuisi. Uimaranta ei ole sama asia, vaikka pidän siitäkin. Rannan kalliot ovat liian kiinni mantereessa.
Saari on ihanasti irti, keskellä arvaamatonta säiden mukana muuttuvaa vaakapintaa, itsenäisyyden täplä.
Ehkä vielä ostamme oman pienen purren."
Osallistu sinäkin voimaannuttavan valokuvan tapahtumaan. Ohjeet ja kaikki kuvat löytyvät täältä.
Kirjoittanut:
Johanna Nykopp
toimittaja
Kuva: Janita Jalonen
