Terveystalo haastatteli erikoislääkäreitä ja terveydenhuollon asiantuntijoita ja kysyi heiltä, mikä on heidän tärkein terveystekonsa.
Poimimme vastauksista muutamia.
Ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri: ”En helpolla jousta päivittäisistä treeneistäni”
— On vahvaa tutkimusnäyttöä siitä, että lihasvoimaa ja koordinaatiota kehittävä liikunta päivittäin voi vähentää loukkaantumisriskiä (kuten polvivammoja) ja ehkäistä tuki- ja liikuntaelimistön kiputiloja, kuten selkäkipua ja nivelrikkoa. Itse pyrin liikkumaan työmatkan kävellen, pyöräillen tai juosten. Työmatkaliikunta on mielestäni helpoin tapa toteuttaa päivittäistä liikuntaa. Lisäksi harrastan monipuolisesti kestävyysurheilua, enkä helpolla jousta päivittäisistä treeneistäni, kertoo ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Teemu Paatela.
Kardiologian erikoislääkäri: ”Pyrin liikkumaan tavalla tai toisella tunnin joka päivä”
— Tärkeintä, mitä aikuinen ihminen voi sydämensä terveyden eteen tehdä on riittävä arkiliikunta. Liikunta on sydämelle ja verisuonistolle parasta lääkettä. Aina kun voi, niin kävelee paikasta toiseen. Sen lisäksi tarvitaan aerobista liikuntaa useamman kerran viikossa esimerkiksi tunnin verran päivässä. Itse pyrin liikkumaan tavalla tai toisella ainakin keskimäärin tunnin joka päivä, jatkaa puolestaan kardiologian erikoislääkäri Kristian Paavonen.
Unilääkäri: ”Liikunta! En myöskään joustaisi enää hyvästä sängystä, tyynystä ja peitosta”
— Tärkein teko hyvän unen eteen on liikunta. Se lisää unipainetta ja parantaa unenlaatua. Kun päivällä olemme aktiivisia, saamme illalla paremmin unen päästä kiinni, nukahdamme nopeammin ja nukumme syvemmin. Monella se toimii myös mielen ja kehon ylivireyden purkajana. Itselleni liikunta on yksi tärkeimmistä stressin hallintakeinoista. Pyöräilen kesät talvet työpaikalleni ja tapaan ystäviä salilla tai sulkapallotreeneissä. En myöskään joustaisi enää hyvästä sängystä, tyynystä ja peitosta. On ihana nukkua hyvissä vällyissä, huomauttaa yleislääkäri Eevert Partinen Terveystalon Unen erikoisyksiköstä.
Yleislääketieteen erikoislääkäri: ”Panostan toimivaan arkeen, jonka perustana on ruokarytmi ja turhan suorittamisen karsinta.”
— Sanoisin, että yksi tärkeimmistä terveysteoista on tosiaan ruokarytmi: syöminen tapahtuu siis päivittäin suunnilleen samaan aikaan ja ruokailuja on 4–5 päivässä. Itse panostan toimivaan arkeen: perustana ovat ruokarytmi ja turhan suorittamisen karsinta. Yritän perheeni kanssa tehdä hitaita asioita, kuten ulkotöitä, jotta aivot lepäisivät. Tarkkailen myös älypuhelimen käyttöä ja rauhoitan illan tunnit, ettei unen laatu heikkene, yleislääketieteen ylilääkäri Emil Heinäaho kuvailee.
Psykologi ja psykoterapeutti: ”Puhun itselleni myötätuntoisesti ja kannustaen”
— Tärkein päivittäinen teko on se, että pysähtyy hetkeksi ja kysyy, mitä itseltä kuuluu. Ja sitten kuunnella vastausta sallivasti, lempeästi ja arvostaen kaikessa rauhassa. Omat tarpeet on arjessa helppo ohittaa, vaikka itsestä huolenpito on ihan keskeistä myös muiden kannalta. Kun on hyvä itselleen, jaksaa olla hyvä myös muille. Itse pyrin puhumaan itselleni myötätuntoisesti ja kannustaen. Eeva Kilven sanoin: ”Sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun”. Aina se ei tietenkään onnistu ja helposti unohtuu, mutta sitten muistutan itseäni, kuinka positiivinen sisäinen puhe säteilee eteenpäin, kuvailee Terveystalon johtava psykologi, psykoterapeutti Tuija Turunen.