Patologit pitävät itseään potilastyötä tekevien lääkärien konsultteina. Vaikka mediassa ei paistattelekaan maankuuluja patologijulkkiksia, moni asia nojaa alaan vahvasti. Syöpätautien lisäksi patologia on merkittävä osa selvittelytyötä esimerkiksi metabolisissa taudeissa, gastroskopisissa toimenpiteissä, ihotaudeissa ja veritaudeissa sekä ruumiinavauksissa.
Lääketieteellinen ruumiinavaus tehdään, kun hoitava lääkäri haluaa lisää tietoa potilaan kuolinsyyn määrittämiseksi. Potilaalla täytyy olla tunnettu sairaushistoria, muuten kuolema on yllättävä ja sen selvittäminen kuuluu oikeuslääketieteen piiriin.
Lasten ruumiinavauksissa noin puolessa on mukana kliinikko.
– Näin he pystyvät korreloimaan löydöksiä omiin päätelmiinsä ja oppimaan tautimekanismeista. Myös lastenlääkäriksi erikoistuvat tulevat katsomaan avauksia, kertoo osastonylilääkäri Päivi Heikkilä HUSLAB:sta.
Aikuisvainajien avausten kohdalla kliinikko on mukana enää noin 10 prosentissa avauksia. Se on Heikkilän mukaan harmi, sillä tilanne olisi lääkärille hyvin informatiivinen.
– Avauksessa näkee konkreettisesti erilaiset tautimuutokset ja kasvainten leviämisen sekä esimerkiksi tukokset sepelvaltimoissa. Kuolinsyy tarkentuu aivan eri tavalla kuin muutoin.
Dementiamuotojen jäljille
Ruumiinavaus on kaiken patologian perusta. Kuolleet opettavat eläviä, patologit sanovat.
Lääketieteelliset ruumiinavaukset tekee yleensä patologiaan erikoistuva lääkäri, ja lasten ja sikiöiden obduktiot sekä neuropatologiset avaukset tekevät niihin erikoistuneet lääkärit. Kaikkien patologien työstä obduktiot edustavat vain pientä osaa.
Neuropatologian osastonylilääkäri Anders Paetaun muistuttaa, että ruumiinavaukset ovat tärkeä osa lääketiedettä.
– Monet kuolevat pitkäaikaishoidossa esimerkiksi terveyskeskuksen vuodeosastolla. Jossain saatetaan ajatella, että kuollut potilas ei saisi enää tuottaa kustannuksia. Riittävä obduktiotoiminta on kuitenkin osa lääketieteen kehitys- ja laatutyötä. Esimerkiksi kaikki eri dementiamuodot ovat löytyneet obduktiossa.
Avaukset vähentyneet tuntuvasti
Obduktioiden määrä laskenut koko maassa jo pitkään. Täsmällistä syytä ei tiedetä, mutta rahansäästö ei ainakaan Helsingissä ole syynä.
– Helsingin kaupunki ei ole millään tavalla ohjannut tai rajoittanut lääketieteellisten ruumiinavausten tekoa. Niitä ohjaavat vain lääketieteelliset syyt eli jos hoitava lääkäri haluaa lisätietoa ennen kuolintodistuksen kirjoittamista, hän voi pyytää ruumiinavausta, hallintoylilääkäri Jukka Pellinen sanoo.
Hän lisää, että ruumiinavaukset eivät ole merkittävä kustannuserä. Pellinen arvioi, että avausmäärien vähenemiseen voi vaikuttaa parantunut diagnostiikka, jolloin hoitavalla lääkärillä tulee epävarmoja tilanteita kuolinsyyn kohdalla yhä harvemmin.
Opetusta jouduttu karsimaan
Oulussa ruumiinavausten määrä on laskenut jo niin, että lääketieteen opiskelijoiden opetustilanteita on jouduttu perumaan. Patologian professori Tuomo Karttunen Oulun yliopistosta pitää ilmiötä valitettavana.
– Käytämme opetuksessa muun muassa videoitua avausta, mutta autenttista tilannetta ei voi millään korvata.
Karttusen mukaan tunnustelu ja tautimuutosten havainnointi on sovellettavissa kliiniseen työhön. Vaarana on, että nuori lääkäri, joka ei ole päässyt osallistumaan avaukseen, saattaa myös itse harvemmin lähettää vainajan avaukseen.
– Uskon, että avauskokemus kasvattaa lääkärin ammattitaitoa, Karttunen sanoo.
Euroopassa tilanne on vielä dramaattisempi. Esimerkiksi Englannissa obduktiot ovat lähes loppuneet ja nyt tilannetta yritetään korjata.
– Kuvantamisen tuloksiin on luotettu aika paljon ja suhteellisen luotettavia ne ovat olleetkin, mutta obduktiotoiminnan näivettyminen on tapahtunut kaikkialla ilman riittäviä perusteita, Euroopan patologijärjestön sihteeri, professori Ilmo Leivo toteaa.
Professorien mukaan olisikin tarpeen tutkia, mikä on lääketieteellisten avausten anti suhteessa kliinisen diagnostiikan kehittymiseen.
Kuvateksti: Kuvassa obduktiopreparaattori Heikki Pietilä ja osastonlääkäri Maria Laari. Erityisen kiinnostavat tai poikkeavat löydökset valokuvataan opetusta varten.
Kirjoittanut:
Jaana Ahlblad
toimittaja
Kuva:
Mikko Käkelä
Muokattu Lääkärilehdessä 44/15 ilmestyneestä jutusta.
