Rintasyöpäpotilas arvostaa tietoa päätöksenteon tukena

Syövän hoidon ensilinjassa päätöksen­teon tukivälineestä voisi olla isokin apu.

Potilaan osallistaminen hoitopäätökseen ei aina ole ihan helppoa. Lähes kaikki ihmiset neuvottelevat hoitovaihto­ehdoista läheistensä kanssa ja yhä useampi etsii tietoa netistä voidakseen arvioida lääkärin hoitoehdotuksia. Useimmiten lääkärin ja potilaan ajatukset onneksi kohtaavat ja hoitopäätökset saadaan tehtyä. Joskus on ollut mielessä, että vuorovaikutusta voisi helpottaa, jos potilas voisi saada vastaanotolta mukaansa päätöksenteon tueksi näyttöön perustuvaa tietoa helposti omaksuttavassa muodossa.

Australialaiskollegat kokeilivat ­päätöksenteon tukiohjelmaa, joka pystyy näyttöön perustuvan tiedon valossa kertomaan, mitä hyviä ja mitä huonoja puolia eri hoitovaihtoehdoissa on. Se toimi apuvälineenä 20:lle rintasyöpään sairastuneelle, joiden piti päättää, annetaanko heille lääkehoitoa ennen rintasyövän leikkausta (neoadjuvanttihoito). Tutkittavat kokivat tiedon tulevan tarpeeseen, kun he miettivät, mikä hoitovaihtoehto sopisi parhaiten omaan tilanteeseen. Tiedon lukeminen ja pohtiminen kotona ei muuttanut hoitosuunnitelmaa, mutta se lisäsi varmuutta ja turvallisuuden tunnetta.

Kliinisen kokemukseni perusteella syövän hoidon ensilinjassa päätöksen­teon tukivälineestä voisi olla isokin apu. Potilaat ovat hyväkuntoisia ja kiinnostuneita siitä, mikä hoitovaihto olisi tutkimustiedon perusteella paras. Etenkin silloin, kun potilas joutuu sopeutumaan monimutkaiseen ja pitkään hoitojaksoon, on hieno ajatus antaa hänelle selkeää tietoa hoidon perusteluista. Tilanne saattaa olla erilainen, jos ihminen on sairastunut parantumattomasti. Siinä tilanteessa kaikki eivät heti halua tietää koko totuutta tai ainakin siihen pitää saada sopeutua vähitellen, ja silloin tarvitaan enemmän inhimillistä huolen­pitoa. Uusia digitaalisia apuvälineitä on hyvä kehittää, jotta tiedon tarpeeseen olisi tarjolla tutkittua tietoa.

Lue lisää: Pelkään, siis olen

Kirjoittaja:

Sirkku Jyrkkiö

dosentti, osastonylilääkäri, TYKS, syöpätautien klinikka

Kuva: Fotolia