Onni onnettomuudessa. Kyse ei ole tositilanteesta, vaan siihen varautumisesta. Suuronnettomuusharjoitukseen on otettu hieman mallia Raaseporin taannoisesta tasoristeysonnettomuudesta, sanoo puolustusvoimien ensihoidon ylilääkäri Juha Kuosmanen.
– Kuorma-auton lavalla istui myös nyt varusmiehiä törmäyksen sattuessa, hän kuvailee.
Harjoitus on osa lääkintäreserviupseerikurssia, jolla nuorille lääkäreille ja hammaslääkäreille opetetaan, miten yhteiskunnan katastrofitilanteissa toimitaan. Tässä harjoituksessa kokelaat harjoittelevat eri toimijoiden johtamista ja viestiliikennettä.
– Suuronnettomuustilanteita ei Suomessa kukaan ihan oikeasti hallitse, koska niitä on niin vähän. Tärkeää on, että niitä harjoitellaan, jotta niihin on edes jonkinlainen valmius.
Suuronnettomuus on tapahtunut kuvitteellisen Perähikiän ympäristössä, ja harjoituksessa noudatetaan Päijät-Hämeen organisaatiokaaviota. Kokelaat saavat tietoa tapahtuneesta viranomaisverkko Virven kautta. Pala palalta lääkintäreserviupseerikokelaat hahmottavat kokonaiskuvan onnettomuuspaikalta. ›
– Onnettomuudesta tulee koko ajan vähän lisää tietoa, joka perustuu sivullisen havaintoon kolarista. Kokelaiden täytyy luottaa siihen, mitä Virven kautta kerrotaan, sanoo Kuosmanen.
Harjoitus pelataan korttiharjoituksena, jossa potilaat on kuvattu korteilla onnettomuuspaikalle. Kortteihin on merkitty tärkeitä tietoja potilaiden voinnista (yleisvointi, hengitystaajuus ja radialispulssi).
Lääkintäupseerikokelaiden on tehtävä näiden tietojen pohjalta potilaille primaariluokittelu ja järjestettävä heille kuljetus hoitopaikkaan.
– Kyseessä on 40–50-vuotias mies. Hänellä ei ole näkyviä vuotoja, mutta hän valittaa äänekkäästi. Hengitystaajuus on yli 30, joten se tekee hänestä punaisen potilaan. Radialispulssi tuntuu ja potilas on tajuissaan, kuvailee lääkintäupseerikokelas Tomi Tiira.
Riihimäen Sotilaslääketieteen keskuksen lääkintäreserviupseerikurssille valitaan vuosittain 20–25 osallistujaa. Viime syksynä kurssin aloitti 18 oppilasta.
– Haasteena on levittää tietoisuutta niille nuorille, jotka lähtevät lääkikseen eivätkä tiedä tästä mahdollisuudesta. Nuoret myös suorittavat armeijan yleensä ennen lääketieteellistä. Lääkintä-RUKiin pääsee vasta, kun on 5. vuoden kandi. Vasta silloin lääketieteellinen näkemys on vaadittavalla tasolla, kertoo Kuosmanen.
Luokittelu on valmis
– Primaaritriage on valmis. Kolme punaista, seitsemän keltaista, kuusi vihreää, joista yksi on lapsi ja kaksi mustaa, lääkintäupseerikokelas kuvailee potilaiden kiireellisyysluokituksia Virven taajuudelle.
Potilaiden hoitopaikka on pystytetty läheiseen rakennukseen. Onnettomuuspaikalle on jo tässä vaiheessa saapunut muun muassa pelastuslaitoksen väkeä, jonka avustamana kiireelliset punaiset potilaat kuljetetaan hoitoon. Vihreille potilaille järjestetään lämmin linja-auto, josta heidän kuljetetaan ei-kiireellisinä tarkastettavaksi.
Kenttäsairaanhoitaja ja vastaava simulaatiokouluttaja Jussi Leistiö kertoo, että oppi on mennyt perille. Kokelaat opettelevat toimintatapoja, johtamista ja potilaiden hoitoa neljällä rastilla: onnettomuuspaikan ja varsinaisen hoitopaikan lisäksi kuljetusyksikössä ja lääkintäjohdossa.
– He pystyvät jo soveltamaan opittuja taitoja ja osaavat kertoa hoitopaikkaan tarkasti potilaiden hoidontarpeen, Leistiö jatkaa.
Kullanarvoiset minuutit
Puolustusvoimien kirurgian ylilääkäri Jaakko Keränen toimii hoitopaikan kouluttajana. Hänen mukaansa nyt eletään kullanarvoisia minuutteja.
– Kahden potilaan irrottamisessa kestää hetki, joten hoitopaikalla voidaan valmistautua ja miettiä mitä tehdään.
Potilaan saavuttua hoitopaikalle kokelaat kääntävät potilaskortin, jonka takaa avautuu jatkotarina. Kokelaat tekevät potilaalle tarkemman tutkimuksen, lääkitsevät ja hoitavat häntä sekä arvioivat, milloin hänet voidaan kuljettaa sairaalaan. Keräsen mukaan harjoitus antaa hyvät valmiudet tosielämään.
– Kokelaiden pitää organisoida potilaiden jatkohoito. Sairaaloilla on kirurginen kapasiteetti, joka määrittää, kuinka monta potilasta he voivat ottaa vastaan.
Kokelaat hankkivat kuljetuskaluston ja ovat yhteydessä sairaaloihin, jotka mahdollisesti nostavat leikkauskapasiteettia ja kutsuvat päivystysryhmiä töihin. Koulutuksen jälkeen kokelailla on toivottavasti selkärangassa tunne, miten toimia oikein tositilanteessa työelämässä.
– Lääkärikoulussa oppii kuudessa vuodessa hoitotoimenpiteet ja temput, mutta organisaatiojohtaminen ja lääkärijohtajuus ovat nimenomaan sitä, mitä koulutamme lääkintäreserviupseerikurssilla.
Kiireellisyysluokitus voi muuttua
Lääkintäupseerikokelas Jani Flink sai hoidettavakseen punaiseksi luokitellun potilaan. Potilaalla on virheasentoinen umpimurtuma kädessä.
– Häntä on kipulääkitty, ja potilaan vitaalit on saatu kuntoon, jonka jälkeen pyrittiin reponoimaan virheasentoinen murtuma. Tämän jälkeen pohditaan, mikä hänen sekundaariluokittelunsa on. Todennäköisesti hänen tilanteensa muuttuu keltaiseksi, tuumaa Flink.
Flink ei koe, että korttipotilaiden hoito simulaationukkejen sijaan olisi haitaksi. Päinvastoin.
– Siinä pystyy keskittymään olennaisiin asioihin tällä hetkellä. Nuket ovat hyvinkin tarpeellisia, mutta jos halutaan keskittyä siihen, miten kiireellisyyttä ja priorisointia arvioidaan, niin tämä on parempi. Oikeassa tilanteessa olisi enemmän kaaosta, mutta pakko se on jostain aloittaa.
Vieressä kokelas Leena Kannari antaa raporttia kuljetusjohtaja Klaus Virtaselle.
– Ohjeistan, mitä potilaalle on tehty ja mitä pitää tehdä vielä ambulanssissa, Kankare sanoo.
– Tämä potilas lähtee päävamman takia Töölön sairaalaan, jossa hoidetaan neurologisia vammoja, Virtanen jatkaa.
Hoitojohtaja Samppa Pihl kertoo, että primaariluokitus piti lähes täysin paikkaansa. Ainoastaan yksi punainen potilas muuttui keltaiseksi.
– Muutokset ilmoitetaan aina lääkintäjohtajille sairaalaan, Pihl täsmentää.
Toinen punaisista potilaista kuljetettiin päävamman vuoksi TAYS:iin. Puolustusvoimien ensihoidon ylilääkäri Kuosmanen pelasi tilanteen niin, että Töölössä ei voitu ottaa kahta potilasta vastaan henkilökuntavajeen vuoksi.
Epävarmuustekijöitä pitää pystyä sietämään
Lääkintäjohtaja Samu Kurki ja muutama muu kokelas ovat johtaneet suuronnettomuusharjoitusta etäältä. Onnistuminen on helpompaa tarkistuslistojen avulla, Kurki tuumaa.
– Ilman tarkistuslistoja moni asia unohtuisi. Tähän toimenkuvaan kuuluu niin paljon yhteydenpitoa muihin tahoihin.
Harjoitellessa itseluottamus on kasvanut, mutta jalat pysyvät edelleen maassa. Kurki ymmärtää nyt, että suuronnettomuustilanteessa ei voi pitää kaikkia lankoja koko ajan käsissään.
– Sitä ei voi stressata. Tilanne elää ja kehittyy koko ajan. Pitää luottaa siihen, että jokainen tietää mitä tekee, tietää kipukohdat ja sen, missä pitää skarpata. Tosielämässä, ilman mitään harjoittelua, tilanne olisi todella kaoottinen.
Aamupäivän harjoitus lähenee loppuaan. Hernekeittolounaan jälkeen kokelaat purkavat aamupäivän kokemukset yhdessä. Tämän jälkeen harjoitus otetaan uusiksi.
kirjoittaja:
Tuomas Keränen
toimittaja
Kuva ja video: Mikko Käkelä
Katso video suuronnettomuusharjoituksesta tästä.
Julkaistu Lääkärilehdessä 12–13/2018
