"Ei ole mitään salattavaa"

Ensimmäinen palaute tuli nopeasti.

LL, diabetologi Timo Valle oli antanut alkuvuodesta Helsingin Sanomille haastattelun yhteistyöstään lääkeyhtiöiden kanssa. Lehden mukaan Valle oli vuonna 2015 yhtiöiltä eniten palkkioita ­saanut lääkäri, ja summaksi kerrottiin 87 000 euroa.

Jutun ilmestymisaamuna Valle istahti Lahden MM-kisojen katsomoon, ja viereen sattui istumaan oma potilas.

– En tiennytkään, että olet niin ahkera, potilas kehui.

Kasvokkain tuleva palaute oli kauttaaltaan myönteistä. Moni potilas, kollega ja Lääkäriliiton Heikki Pälve kiittivät avoimuudesta. ­Some-kommenteissa puhuttiin odotetusti myös korruptiosta.

Vallelle oli luontevaa suostua maan suurimman päivälehden haastatteluun.

– Ei minulla ole mitään salattavaa. Teen ahkerasti töitä. Vuonna 2015 minulla oli yhteensä 103 luentoa Suomessa ja ulkomailla. Elämäntehtäväni on hoitaa ja parantaa diabeteksen hoitoa. Se tarkoittaa, että koulutan.

Pelkoa tai tyytyväisyyttä

”Mies, jota lääketeollisuus pelkää”. Näin otsikoi Yliopisto-lehti kliinisen farmakologian emeritusprofessori Pertti Neuvosesta kertovan jutun vuonna 2013.

Jutussa kerrottiin Neuvosen työstä lääkkeiden yhteisvaikutusten tutkimuksessa. Hän johti aiemmin Helsingin yliopiston kliininen farmakologian yksikköä, joka on lajissaan maailman huippua. Nyt hän on eläkkeellä, mutta jatkaa tutkimustyötä osa-aikaisesti.

Neuvonen ei pitänyt otsikosta. Sen negatiivisuus häiritsi häntä.

– Useat tutkimustuloksistamme eivät ole ilahduttaneet lääketeollisuutta. Ne ovat kuitenkin viime kädessä johtaneet lääketurvallisuuden parantamiseen ja siihen, että vältetään sudenkuoppia. Kun löytyy yhteisvaikutusmekanismeja ja vääriä kombinaatioita, ne voidaan ottaa huomioon lääkekehittelyssä, Neuvonen sanoo.

– Onko se pelon vai tyytyväisyyden aihe teollisuudelle, vaikea sanoa, hän jatkaa.

Lääketeollisuus julkaisee uusimmat tiedot lääkärien ja lääkeyhtiöiden yhteistyöstä toukokuun lopussa. Tiedot julkaistiin vuosi sitten ensimmäistä kertaa.

Lääkärilehti kysyi Pertti Neuvoselta ja Timo Vallelta viisi kysymystä.

1. Millaista yhteistyösi lääketeollisuuden kanssa on?

Neuvonen: – Työskentelin tieteellisenä konsulttina parin vuosikymmenen ajan. Vuosien varrella on ollut tutkimusprojekteja, ­luentoja ja kurssien pitämistä. Usein firmalta on tullut uusi lääke, ja olen puhunut kollegoille yhteisvaikutuksista.

– Yhteistyö on ollut hyvin myönteistä. Oli paljon kiinnostavia tieteellisiä tutkimuksia, joita en olisi voinut tehdä ilman yhteistyötä teollisuuden kanssa. Nyt minulla ei ole enää tietoja julkistettavaksi.

Valle: – Lähes kaikki on sitä, ­että minua pyydetään pitämään luentoja. Työpaikat toivovat koulutusta, ja firma järjestää luennoitsijan. Työskentelen tasaisesti usealle firmalle. Teen vähän kliinisiä lääketutkimuksia ja olen ollut diabetesfirmojen asiantuntijapaneeleissa.

– Moni diabetesasiantuntija voisi kouluttaa, mutta on julkisella töissä eikä voi sulkea ovea. Minä suljen vastaanoton ja lähden ajamaan. Tämä ei muuta tulojani. Ne eivät vain tule potilailta vaan ­luennoista.

2. Viime keväänä 65 prosenttia lääkäreistä julkisti tiedot yhteis­­työstä. Onko avoimuuden taso riittävä?

Neuvonen: – Suurempi olisi parempi, mutta kaikki eivät halua kertoa julkisuuteen yksityisasioistaan. Jokainen ratkaisee sen itse. Mielipidevaikuttajien sidonnaisuuksien on käytävä ilmi.

Valle: – Ei varmaan ole, mutta siihen on monta syytä. Luulen, että osa ujosteli ensimmäisellä kerralla ja luku nousee. Jos ei ole valmis julkistamaan seminaariaan tai luentoaan, on parempi olla menemättä. Läpinäkyvyys on erittäin tär­keää. Mitä läpinäkyvämpää, sen parempi. Väärää yhteistyötä ei enää ole.

3. Oletko tyytyväinen aiheen käsittelyyn mediassa?

Neuvonen: – Lehdistö riekkuu ajoittain tietojen ympärillä ja näkee väärinkäytöstä tilanteissa, joissa sellaista ei ole. Pitäisi huomata, että on useantyyppistä yhteistyötä. Moni lääkäri ansaitsisi mitalin arvokkaasta tutkimusyhteistyöstä teollisuuden kanssa.

– Yhteistyö on välttämätöntä, koska ilman sitä ei kehitettäisi lääkkeitä. Jos se johtaa vinoumiin lääkkeenmääräämisessä, se on tietysti epäsopivaa.

Valle: – Minusta tehty juttu ei ehkä auennut suurelle yleisölle. Liitto on yrittänyt tehdä töitä sen eteen, että sidonnaisuudet ymmärretään. Liiton on otettava vastuu, ei yksittäisen lääkärin. Helsingin Sanomien mobbaussarja lääkäreistä oli karmea.

– Jos lääketeollisuus ei enää kouluttaisi julkisuuden takia, niin mitä sen jälkeen? Perusterveydenhuollon lääkärit eivät ehdi seurata kaikkea. Kollegakunnan on koulutettava toisiaan. Jos en saisi palkkaa, en voisi kouluttaa näin paljon.

4. Ymmärrätkö lääkäreitä, jotka eivät julkista tietojaan?

Neuvonen: – Ymmärrän osittain. Värittyneiden ja kielteisten juttujen takia moni on haluton yhteistyöhön ja tietojen julkaisemiseen.

– Avoimuus on lisääntynyt ja yhteistyö koetaan luontevammaksi. Asenteet olivat kielteisempiä 50 vuotta sitten. Kun meni lääketeollisuuden ovesta sisään, piti tähyillä eri suuntiin, että kukaan ei nähnyt.

Valle: – Ymmärrän niitä, joilla esimies velvoittaa menemään koulutukseen ja sitä sidonnaisuutta ei haluta julkistaa. Muita en ymmärrä. Jos vain vähemmistö ilmoittaa, niin he joutuvat kärsimään muiden rintamakarkuruudesta.

5. Voiko yhteistyö joskus vaikuttaa lääkärin objektiivisuuteen?

Neuvonen: – Tällaisiakin tilanteita saattaa olla. Jokainen sanoo, että yhteistyö ei vaikuta minuun. Markkinointia ei tehtäisi, jos sillä ei olisi vaikutusta. Lääkä­rien peruskoulutuksessa yritetään kuitenkin rokottaa markkinoinnin vaikutusta vastaan.

– Jos on tutkimusprojektissa mukana, voi olla tiedostamattaan liiankin innostunut ­uudesta lääkkeestä. Tulosten kautta saattaa aluksi tulla positiivisuusharhaa. Toisaalta näin saa myös parempaa tietoa. Ajatus lahjomisesta tuntuu vieraalta. Tietysti tarvitaan myös lääkäreitä, jotka työskentelevät päätoimisesti lääketeollisuudessa. Mutta kannattaa muistaa sanonta: Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.

Valle: – Jos luennoitsija on hyvä, hän on puolueeton. Lääkäri ei jaksa kuunnella luennoitsijaa, joka puhuu vain yhteen pussiin. Luennoilla lääketeol­lisuudella on mainospala, mutta ei ­kukaan kirjoita lääkereseptiä mainoksen perusteella. Suurin vaikutus on varmaan siinä, että yleislääkärillä on mielessä lääke, josta hänellä on eniten tietoa.

– Puolustan potilasta ja ajattelen vain, mikä lääke tälle yhdelle ihmiselle voisi sopia. Koitan olla niin ammattimainen kuin ikinä pystyn. Jos kaksi lääkettä on samalla viivalla, kerron hyvät ja huonot puolet ja kysyn, mikä otetaan. Joskus potilas katsoo aivan pimeänä, että sinähän sen tiedät.

Miia Soininen
Kuva: Mikko Käkelä