Hyvä ravitsemus luo toipumisen perustan, jonka varaan muu hoito rakentuu. Näin katsoo osastonylilääkäri Juha Saarnio Oulun yliopistollisen sairaalan gastro- ja yleiskirurgian osastoilta.
Ravitsemusterapeutin antama ohjaus kohentaa potilaiden fyysistä vointia ja mielialaa, mutta myös säästää sairaalan resursseja.
– Ravitsemusterapeutilla on ainakin meidän osastoillamme erittäin keskeinen rooli. Hoitoajat lyhenevät ja esimerkiksi kotiutuminen helpottuu, kun ravitsemus on kunnossa, Saarnio sanoo.
OYS:ssa henkilökunnan ravitsemustietouden lisäämiseen on kiinnitetty viime vuosina entistä enemmän huomiota. Potilastyön ohessa sairaalan ravitsemusterapeutti Merja Jäntti kollegoineen neuvoo ja sparraa hoitajia ja lääkäreitä.
– Henkilökunnan asenne on kehittynyt suotuisasti. Potilaat ovat aina arvostaneet kohtaamisia ravitsemusterapeutin kanssa. Ainoa huono puoli meidän mainioissa ravitsemusterapeuteissamme on, että heitä on liian vähän. Palvelut on pakko kohdentaa eniten tarvitseville, Saarnio toteaa.
Valviran rekisterissä on runsaat 500 laillistettua ravitsemusterapeuttia, mutta terveydenhuollossa heistä työskentelee vain vajaat 200. Tämä johtuu vakanssien vähyydestä.
Suomen ensimmäinen ravitsemusterapeutin virka perustettiin 1971 Meilahden sairaalaan.
Sinnikkyyden voitto
Ravitsemusterapeutin tapaaminen on OYS:ssa osa tiettyjen kirurgisten potilasryhmien hoitopolkua. Esimerkiksi ruokatorven tai mahalaukun poisto-operaatioiden jälkihoitoon ravitsemusneuvonta kuuluu automaattisesti. Lyhytsuolipotilaille pidetyistä yhteisvastaanotoista on saatu hyviä kokemuksia.
– Myös vapaamuotoisempi konsultointiyhteys toimii. Aina tarvittaessa voi soittaa ja keskustella. Pelkästään kirjallisten dokumenttien varaan yhteistyö ei mielestäni saa jäädä, Juha Saarnio sanoo.
Saarnio ja Jäntti nostavat yhteistyön ehkä parhaiksi tuloksiksi hetket, joina täysin ruokahaluton ja hyvin heikkokuntoinen potilas on alkanut jälleen syödä ja sen ansiosta toipua.
– Ne ovat todellisia ravitsemusterapeuttien työvoittoja. Nämä ammattilaiset eivät yksinkertaisesti anna periksi, vaan pelastavat potilaita silkalla sinnikkyydellään, Saarnio sanoo.
Jäntti kertoo työn opettaneen kärsivällisyyttä.
– Näissä asioissa ei parane ahnehtia. Joku voi ihmetellä, miten pienillä ruokamäärillä tässä joskus pelataan. Mutta toisinaan potilaan rohkeus ja halu syödä on heräteltävä hiljalleen. Esimerkiksi syöpäpotilailla kyse on samalla toivon tunteesta.
Viestien on oltava linjassa
Jäntti ja Saarnio korostavat, että lääkärin ja ravitsemusterapeutin viestien on oltava yhdensuuntaisia. Saarnio muistuttaa, että lääkäri saattaa yhdellä lauseellaan joko vahvistaa tai nakertaa ravitsemusterapeutin panosta.
– Lääkäri voi hyvin antaa yksinkertaista ravitsemusohjausta, kunhan linja on yhteinen. Saman tiedon toistaminen ei haittaa ollenkaan, Saarnio sanoo.
– Ja juuri lääkäri voi olla osastolla se, joka pitää ravitsemuksen tärkeyden muunkin henkilökunnan mielessä, Jäntti jatkaa.
Hänestä paras työtoveruus rakentuu tuttuuden ja tiiviin kanssakäymisen varaan. Hän kehuu, että Saarnio on sisäistänyt moniammatillisuuden idean ja arvostaa myös muiden ammattiryhmien näkemyksiä.
– Eikä sovi unohtaa muita yhteistyötahoja talon sisällä. Puheterapeutti voi auttaa nielemisen ongelmissa. Fysioterapeuttia tarvitaan, jotta potilas saadaan ylös sängyn pohjalta ja ruokahalu heräämään. Hyvin olennainen on sairaalan ravintopalvelu: dieettikeittiö pyrkii vastaamaan potilaiden yksilöllisiin tarpeisiin, ja onnistuukin siinä hienosti, Jäntti luettelee.
Mari Vehmanen
toimittaja
Kuva: KuvaUljas
Julkaistu Lääkärilehdessä 36/2014.
