Pari kesää sitten koiran turkissa vilisti rantametsikössä tehdyn lenkin jälkeen kymmenkunta punkkia. Samoissa maisemissa pitkän heinän keskellä näkee usein lapsia vähissä vaatteissa. Vaaniiko heinikossa vaara?
– Puutiaiset viihtyvät kosteissa paikoissa ja saarien rantaheinikoissa, missä on myös lintuja ja jyrsijöitä, vahvistaa zoonoosivirologian professori Olli Vapalahti Helsingin yliopistosta.
– Pihamaalla ne odottavat ateriaa polkujen varsilla ja pitkän aluskasvillisuuden joukossa. Hietikolla ja matalassa nurmikossa puutiaisia ei ole, vaikka yksittäisessä ruohotupsussa niitä saattaakin lymyillä, jos lähistöllä on linnun tai jyrsijän pesä.
Puutiainen matkustaa vain siivellä
Vapalahdella on paljon kerrottavaa puutiaisen elintavoista.
– Puutiainen voi matkata hirvessä 50 ja linnussa tuhat kilometriä. Mutta isäntäeläimen jätettyään se ei matkusta mihinkään, vaan pysyttelee yhdessä paikassa etsimässä ateriaa. Se liikuskelee lähinnä ylös ja alas ruohonkortta pitkin lämpötilan ja kosteuden mukaan.
Jos hedelmöittynyt naaras pääsee pudottautumaan isäntäeläimestään takaisin kasvillisuuden sekaan, se voi munia tuhansia munia.
– Näistä kehittyy satoja toukkia, jotka löytävät isäntäeläimekseen jonkin jyrsijän. Näistä puolestaan kehittyy kymmeniä nymfejä, ja lopulta yksittäisiä naaraita ja koiraita.
Nymfivaiheessa puutiaisen läpimitta on vain 2–3 millimetriä, joten se saattaa jäädä ihmissilmällä helposti havaitsematta. Useimmin ihmistä puree juuri nymfivaiheessa oleva puutiainen. Aikuinen naaraspuutiainen voi imeä verta toista viikkoakin, jolloin se muistuttaa kooltaan isoa hernettä.
Onko lemmikin turkista huomaamatta jäänyt, lattialta löytyvä "herne" vielä vaarallinen?
– Yleensä ei. Ongelma ovat turkissa liikkuvat puutiaiset, jotka eivät ole vielä alkaneet imeä ja voivat vaihtaa isäntää.
Puutiaiset hakeutuvat mielellään ohuen ihon alueelle, missä niiden on helppo imeä ravintoa ja missä ne saavat usein aterioida rauhassa.
– Joskus aterioivassa naaraassa on kiinni koiras, ja ne parittelevat naaraan aterioidessa. Aikuinen koiras ei yleensä nauti veriateriaansa ihmisestä, koiras tosin voi ottaa verta myös naaraasta, Vapalahti kertoo.
Valppaus suojaa borrelioosilta
Suomi on Vapalahden mukaan Ixodes ricinus -punkin levinneisyysalueen pohjoisosassa ja siperianpunkin alueen länsirajalla.
– Molemmat ovat lisääntymässä ilmastonmuutoksen myötä, ja puutiaisen levinnäisyyden siirtymisestä pohjoisemmaksi on havaintoja myös Ruotsista (ricinus) ja Arkangelin alueelta (persulcatus).
Puutiaisten määrän seuraaminen ja ennustaminen on kuitenkin vaikeaa.
– Riippuu keleistä, paljonko ihmiset ulkoilevat ja paljonko puutiaisen puremia saadaan. Puutiainen elää yleensä kaksi tai kolme vuotta, joten kulloisenkin kesän puutiaismäärä riippuu muun muassa parin vuoden takaisen kesän jyrsijäkannoista.
Puutiaisaivokuumetta vastaan on olemassa rokote, mutta borrelioosilta voi suojautua vain olemalla valppaana.
– Kun liikkuu paikassa, jossa on runsas aluskasvillisuus, kannattaa huolehtia siitä, etteivät puutiaiset pääse ryömimään sisään lahkeen suusta. Koirat on syytä suojata torjunta-aineella, jotta puutiaisia ei tulisi sisätiloihin niiden turkissa. Jos on liikkunut punkkien suosimissa paikoissa, vaatteet ja iho pitäisi syynätä kutsumattomien vieraiden varalta. Ja ihottumia tulee tarkkailla, Vapalahti kehottaa.
– Nyrkkisääntö on, että borreliaa kannattaa epäillä, jos ihottuma on halkaisijaltaan yli viisi senttimetriä ja kestänyt yli viisi päivää.
Sirpa Kulonen
toimittaja
Kuva: Panthermedia
