Terveydenhuollon uudistuksessa puhutaan paljon valinnanvapaudesta. Siinä on se valinta ja siten on se vapaus. Vapaudella ilmeisesti viitataan vapaaseen tahtoon, joka usein määritellään ihmisen kyvyksi tehdä harkittuja tekoja. Valinta perustuu harkintaan, jonka tukena yksilöllä on tietoa harkinnan kohteesta – tässä tapauksessa oireen, haitan tai sairauden tutkimuksista ja hoidoista sekä niiden luotettavuudesta ja laadusta. Mitä asioita harkinnan tueksi tarvitaan, jotta tahto olisi vapaa ja johtaisi hyvään lopputulokseen?
Kävin Saksassa ystäväni luona. Hän näytti pikkusormessa olevaa pattiaan, olihan vieressä nyt lääkäri eli ns. second-opinion. Todellisuudessa olin kyllä jo neljäs mielipide. Saksassa on valinnanvapaus ja jokainen voi valita lääkärinsä vapaasti. Ystävänikin oli mennyt ensin tutulle yleislääkärille, joka oli passittanut hänet heti tuntemalleen reumalääkärille. Tämä otti verikokeita. Selvää reumaattista sairautta ei löytynyt, joten lääkäri suositti käsikirurgin vastaanottoa. Ystäväni kyseli tuttavilta käsikirurgisuositusta ja sellainen löytyikin. Sormi kuvattiin – ei nivelrikkoa. Kirurgista hoidettavaa ei löytynyt, ja sormi on öisin tukilastassa. Istahdin ystäväni viereen ja kääntelin sormea ja rannetta. Sormessa oli todellakin patti. Kerroin, että meillä vaiva olisi hoitunut terveyskeskuksessa 1–2 käynnillä.
Hyvän lääkärin löytäminen ei ole kuulemma Saksassa helppoa. Kun ystäväni tarvitsi juuri Saksaan tulleena apua, hän otti puhelinluettelon ja lähti lähellä vastaanottoa pitävän lääkärin pakeille.
Vastaanottoneiti kyseli oireita (korkea kuume ja paheneva yskä) ja kehotti lähtemään paremman lääkärin luokse – tilanne kun oli hänen mielestään vakava ja tämä lääkäri jo yli 80-vuotias. Vastaanoton neiti ei halunnut ystäväni sairautta tunnolleen.
Lääkärin voi pyytää myös kotiin, jos lapset sairastavat. Lastenlääkäri käy katsomassa korvat ja määrää laboratoriokokeita. Leikkipuistossa vaihdetaan ystävällisten lääkärien tietoja. Saksassa vain lääkärit rokottavat ja sekin voi hoitua kotona. Rokotukset merkitään rokotuskorttiin. Kouluun mentäessä etsitän sitten rokotustietoja käsinkirjoitetuilta korteilta ja yritetään saada selvää lääkärien käsialasta. Ystäväni vei kortit hoitajalle nähtäväksi varmistaakseen oliko tulkinnut rokotusten nimet ja ajankohdat oikein. Kätevää?
Mihin hoitavan lääkärin vapaa valinta sitten perustuu ihan tavallisen saksalaisen kansalaisen arjessa? Tuttavan suositus on yleinen tapa etsiä oma lääkäri. Leikkipuistossa saa tärkeää tietoa, samoin työpaikalla. Kun saa suosituksen henkilöltä, johon itse luottaa, on suosituksenkin luotettavuus hyvä. Mutta onko näin? Lääkärien ominaisuudet ja käytös ovat ilmeisesti aika yleinen puheenaihe. Ystäväni tiesi kertoa, että naapurustossa asui todella epäkohtelias lääkäri, joka oli erityisen ilkeä ikäihmisille. Näin oli apteekissa kuultu moneen kertaan. Lapsista tämä taas piti. Jotain outoa miehessä ehkä silti oli.
Jäin pohtimaan valinnanvapautta. Mihin valinta perustuu? Mitä asioita haluaisin tietää, kun itse valitsisin lääkäriä. Meillekin kun on koittamassa valinnan mahdollisuus, jolloin kansalaisen on tiedettävä lääkäristä vähän enemmän kuin vain katuosoite tai työpaikka. Tässä on paljon hyvää. On tärkeää, että erityisesti pitkäaikaisissa potilassuhteissa potilaalla on mahdollisuus valita ainakin yleislääkärinsä.
Käyttäytyminen ja mukavat tavat ovat minustakin tärkeitä. En oikein ymmärrä mutisevia ja tylyjä lääkäreitä. Mikseivät he erikoistuneet jollekin diagnostiselle alalle, jossa ei tarvitse puhua ihmisille liikoja. Lääkärin lääketieteellisestä osaamisestakin olisi toki hyvä tietää joitain. Erikoisala ei kerro välttämättä mitään tämän hetken osaamisesta, jos kouluttautuminen on jäänyt lääketehtaan lounastilaisuuksiin ja tuttujen oppien kertaamiseen.
Tärkeitä kysymyksiä on paljon. Onko lääkäri osallistunut monipuolisesti koulutuksiin ja onko hänen osaamistaan arvioitu säännöllisesti? Onko hän perehtynyt hoitoon kokonaisuutena vai palasina? Tunteeko hän lääkeaineiden yhteisvaikutuksia? Osaako hän käyttää lääkkeiden yhteisvaikutustietokantaa? Ymmärtääkö hän sairauden sosiaalisia ulottuvuuksia? Osaako hän ohjata tarvittaessa eteenpäin?
Lääkärin antamien hoitojen tuloksistakin olisi hyvä tietää, varsinkin, jos sairaus on vakava ja pitkäkestoinen. Miten paljon leikkauskomplikaatiota on sattunut verrattuna vastaavaan toiseen leikkaavaan lääkäriin? Onko lääkäristä tehty paljon potilasvahinkoilmoituksia ja ovatko ne johtaneet korvauksiin? Miten hoitavan sairaalan yleinen suoritustaso on verrattuna muihin? Miten ongelmiin reagoidaan hoitavassa yksikössä? Millainen tuki kokemattomammilla on työssään? Onko yksikössä riittävästi resursseja vai säästetäänkö hoidostani jossain kohti?
Ja edelleen. Onko lääkärilläni sitoumuksia, jotka ohjaavat hänen valintojaan? Luennoiko hän tiettyjen hoitojen puolesta? Onko hänellä taloudellisia yhteyksiä, jotka voivat vaikuttaa hoitolinjoihin? Onko hänen palkkionsa sidoksissa hoitooni tai minulle tehtyihin tutkimuksiin? Omistaako hän työpaikkansa tai sen osakkeita?
Satunnaisen terveyspulman kanssa valinnanvapaus tuntuu liittyvän nopeaan saatavuuteen. Mutta kun elämänlanka alkaa solmuuntua ja venyä, tarvitaan vapaan tahdon toteuttamiseen asiallista tietoa. Voi olla, että ihmisellä ei ole riittävästi voimia toteuttaa vapaata tahtoaan. Sairaana kun helposti tukeutuu muiden arvioihin.
Kansalaisen tulee saada riittävästi tietoa palveluketjusta, eikä häntä ei saa jättää täysin vain tietohippusten armoille. Terveydenhuolto ei tuota pelkästään kokemuksia tai palveluita, vaan kajoaa ihmiseen ja rajaa hänen oikeuksiaan. Vastaanotoilta ja sairaaloista tarvitaan tulevaisuudessa muutakin tietoa kuin hymynaamaindeksi. Saksalainen ratkaisu on luottaa puskaradion voimaan. Suomessa on uskottu viranomaisvalvontaan. Jossain siinä välillä on varmasti hyviä ratkaisuja.
Kirjoittaja:
Kristiina Patja
dosentti, erikoislääkäri,
johtava ylilääkäri
Kirkkonummen terveyskeskus
