Nepalissa on 110 koulutettua psykiatria ja yksi psykiatrinen sairaala. Väkeä on lähes 30 miljoonaa.
Maassa oli sisällissota 1996–2006. Huhtikuussa 2015 Nepalissa koettiin suuri maanjäristys.
Maa on yksi maailman köyhimmistä valtioista.
– Kun lääkäreitä ei ole, ihmiset turvautuvat tavallisesti poppamiehiin, kertoo oikeuspsykiatri Mika Rautanen.
Vuonna 2012 Lääkärin sosiaalinen vastuu aloitti Nepalin maaseudulla, Dangin maakunnassa hankkeen tarkoituksena kohentaa mielenterveyden hoitoa. Hanketta johtivat suomalaiset lääkärit Niina Markkula ja Venla Lehti.
Rautanen vieraili Nepalissa hankkeen aikana kolme kertaa monitoroimassa hankkeen kulkua. Hän kertoo, että Nepalissa ei ole pulaa vain psykiatreista. Lääkäreitä on muutenkin vain 1/17 000 asukasta. Psykiatrisia sairaanhoitajia ei ole. Psykoterapeutteja on vähemmän kuin psykiatreja.
– Psyykelääkkeistä tarjolla oli bentsodiatsepiineja ja trisyklisiä masennuslääkkeitä. Psykoosilääkkeitä ei tunnettu, kertoo Mielenterveysseuran toiminnanjohtaja Kristian Wahlbeck. Hän vieraili Nepalissa joulukuussa.
Etenkin syrjäseuduilla virallista terveydenhuoltoa pyörittävät kahden vuoden koulutuksen saaneet terveystyöntekijät sekä vapaaehtoiset, hieman terveydenhuollon koulutusta saaneet naiset, jotka neuvovat ja auttavat omien yhteisöjensä ihmisiä.
Psykososiaalista neuvontaa terveyskioskista
Kun lääkärit ja sairaalat ovat kaukana, perusterveydenhuoltoa hoidetaan terveyskioskien kautta. Yksinkertaisissa kioskeissa kohdataan potilaita, jaetaan lääkkeitä – ja synnytetään.
– On edistysaskel, että naiset tulevat synnyttämään terveyskioskeihin, eivätkä synnytä kotona, Rautanen sanoo.
Yhteistyöprojektissa Dangissa koulutettiin neljä psykososiaalista ohjaajaa, jotka vuorostaan kouluttivat itse muita.
– Opastimme nopeaan psykoedukaatioon ja toisaalta tunnistamaan, milloin potilas on syytä lähettää eteenpäin aluesairaalaan. Emme halunneet viedä länsimaisia diagnoosiluokituksia tai muita omia tapojamme vaan toimia paikallisilla ehdoilla.
Rautanen kertoo, että hankkeessa kokeiltiin kouluttaa myös erikoistuvia lääkäreitä. Siitä ei kuitenkaan ollut paikallisesti apua, sillä lääkärit olivat alueella vain vähän aikaa ja veivät sitten osaamisensa mukanaan.
Kastijärjestelmä aiheutti päänvaivaa
Suomalaiset jakoivat tietoa myös tavalliselle kansalle. Mielenterveysongelmat tunnetaan huonosti, ja niihin liittyy paljon häpeää ja stigmoja. Radio oli tärkeä tiedotuskanava, sillä lukutaidottomia oli paljon.
Tiedotusta hankaloitti lukutaidon puutteen lisäksi se, että alueella puhutaan monia kieliä. Myös kastijärjestelmä aiheutti päänvaivaa. Se on virallisesti lakkautettu, mutta vaikuttaa silti käytännössä.
– Jos kouluttamamme neuvoja on väärää kastia, hän ei välttämättä saa yhteyttä autettavaan.
Hanke kesti kaikkiaan kuusi vuotta, ja Suomen ulkoministeriö tuki sitä. Kaiken kaikkiaan hanke tuntui onnistuvan. Ihmisten tietoisuus mielenterveysongelmista kasvoi, samoin kuin käsitys siitä, että niitä voidaan hoitaa.
– Kun lähtötilanne on noin heikko, pienellä vaivalla saa paljon aikaan, Rautanen pohtii.
Suomalaiset saivat esimerkiksi aikaan sen, että terveystyöntekijät alkoivat tarjota keskusteluapua. Olennaista oli, että ihmiset oppivat luottamaan auttajien vaitiolovelvollisuuteen.
– Hyvin usein auttaa se, että on joku, jolle puhua.
Hankkeen päätyttyä paikalliset päättäjät alkoivat ohjata budjetista rahaa mielenterveysneuvonnan jatkamiseen.
Yhtäläisiä ongelmia
Konfliktit ovat jättäneet jälkeensä traumatisoituneen kansan. Myös köyhyys on yhteydessä mielenterveyden ongelmiin.
Kaikesta huolimatta ongelmat Dangissa olivat hyvin samantapaisia kuin Suomessa.
– Masennusta, alkoholismia, itsemurhia, perheväkivaltaa, Wahlbeck kuvaa.
Vierailu Nepalissa herättikin niin Rautasessa kuin Wahlbeckissa ajatuksen siitä, että oppi voisi kulkea myös toiseen suuntaan.
– Näimme, miten varsin vähän koulutetut auttajat saivat paljon hyvää aikaan väestön keskuudessa. Tuli mieleen, pitäisikö Suomessakin tarjota enemmän maallikkotukea, Wahlbeck pohtii.
Poppamiehen suggestiivinen vastaanotto
Rautanen kertoo, että terveydenhuollon katsominen toisesta näkövinkkelistä avartaa.
– Nepalista katsottuna sote-uudistus ja muut meidän huolenaiheemme asettuvat uuteen perspektiiviin.
Vankilapsykiatrina Suomessa työskentelevä Rautanen kävi Nepalissa myös poppamiehen vastaanotolla. Vaivan selvittäminen ja hoidon määritteleminen olivat pohjimmiltaan samantyyppinen rituaali kuin lääkärin vastaanotolla.
Kokemus oli suggestiivinen. Poppamies antoi potilaalleen täyden huomion. Intensiivinen kontakti parantajan ja potilaan välillä sai miettimään, ollaanko Suomessa liian viileitä ja etäisiä.
– Hän ei piileskellyt tietokoneen takana, Rautanen nauraa.
Hanke loppui viime vuoden lopussa. Lääkärin sosiaalinen vastuu suunnittelee nyt uutta hanketta Nepaliin, tällä kertaa toiselle alueelle.
– Suosittelen lähtemään mukaan. Kokemus on ollut hieno. Nepal tarjoaa psykososiaalisen rokotteen nurkkakuntaisuutta ja vieraudenpelkoa vastaan.
Kirjoittaja:
Hertta Vierula
Toimittaja
Kuva: Mika Rautanen
Julkaistu Lääkärilehdessä 15/2018.
