Poliisihallitukselle vakavat moitteet virka-apua koskevasta ohjeistuksesta

Oikeusasiamiehen mukaan ohjeistus on voinut vakavasti vaarantaa mielenterveyslain mukaisen hoidon tarpeessa olevien ja sivullisten terveyttä ja turvallisuutta. Poliisihallitus on kumonnut ohjeen.

Adobe/AOP

Poliisihallitus on saanut vakavat moitteet eduskunnan oikeusasiamieheltä liittyen mielenterveyslaissa säädetyn virka-avun antamista käsittelevään ohjaavaan kirjeeseensä. Ratkaisun mukaan kirje on osin lainvastainen ja on voinut vakavasti vaarantaa hoidon tarpeessa olevien henkilöiden ja sivullisten terveyttä ja turvallisuutta sekä muita perusoikeuksia.

Poliisihallitus kumosi ohjaavan kirjeen oikeusasiamiehen ratkaisun saatuaan ja ilmoitti siitä poliisiyksiköille.

Nyt jo kumotun kirjeen mukaan poliisi olisi voinut antaa virka-apua kuljettaakseen henkilön terveydenhuollon yksikköön vastoin tämän tahtoa vain, mikäli henkilöstä on laadittu tarkkailulähete. Muutoin kuljetuksen olisi pitänyt perustua henkilön suostumukseen ja vapaaehtoisuuteen. Oikeusasiamiehen mukaan tämä lähtökohta on lainvastainen ja virheellinen.

Tahdosta riippumattomaan hoitoon määrääminen on monivaiheinen prosessi, jossa ensimmäinen vaihe on tarkkailulähetteen laatiminen. Jos poliisin virka-apua ei saada henkilön toimittamiseksi terveyskeskukseen lähetteen laatimista varten, prosessi ei käytännössä pääse edes alkamaan.

Oikeusasiamies on saanut poliisin ohjaavasta kirjeestä ja sen aiheuttamista tilanteista useita kanteluja ja huolestuneita yhteydenottoja hoidon tarpeessa olevien läheisiltä.

Poliisihallituksessa otetaan moitteet vakavasti.

– Tutustumme nyt EOA:n ratkaisuun tarkasti. Päätämme sen jälkeen, millaisiin toimenpiteisiin on syytä ryhtyä, eli onko esimerkiksi tarvetta päivittää ohjeistusta yhteistyössä terveydenvalvonnan viranomaisten kanssa, poliisitarkastaja Marja Kiiski kertoo tiedotteessa.

Poliisihallituksen tulee ilmoittaa toimenpiteistä oikeusasiamiehelle syyskuun loppuun mennessä.

Tiiamari Pennanen

Juttu on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.