Pitkään oireilevien COVID-19-potilaiden omakohtaista tietoa kannattaa hyödyntää

Osa COVID-19-infektion sairastavista potilaista jää pitkään oireilevaksi. Näiden potilaiden hoidossa ja kuntoutuksessa tarvitaan moniammatillista lähestymistapaa ja yhtenäistä ohjeistusta. Pitkittyneelle koronavirusinfektiolle tarvitaan myös kliiniset diagnostiset kriteerit, sillä pan­demian ensimmäisen aallon aikaan suurelle osalle sairastuneista ei ole tehty oikea-aikaista diagnostista virusosoitusta. Pitkään oireilevien potilaiden omia kokemuksia on syytä hyödyntää tutkimuksessa.

Kriteerit koronatestaukselle ja sairaalahoidon tarpeelle olivat pandemian ensimmäisen aallon aikana tiukat. Kotona sairastettiin sekä lieviä ­että ankariakin tautimuotoja. Serologiatutkimuksen mikroneutralisaatiotestin tulosten perusteella HUS-alueella esiintyi keväällä ensimmäisen epidemia-aallon aikana noin 3–10-ker­taisesti tartuntoja verrattuna tar­tun­tatautirekisterin varmistettuihin tautita­pauksiin (1). Todellista sairastaneiden määrää tästä ei varmuudella pysty päättelemään.

COVID-19-infektio ei ole vain hengitystieinfektio

Koronaviruksen aiheuttamat vaikeat keuhkomuutokset ovat olleet keskeisiä vakavissa tehohoitoon tai kuolemaan johtaneissa sairastumisissa. Tauti aiheuttaa myös runsaasti syviä ­laskimotrombeja ja keuhkoveritulppia. Tromboosien ja mikrotromboosien hoito ja profylaksia onkin vakavasti sairastuneiden potilaiden osalta keskeinen osa hoitoa (2).

Uusi teoria bradykiniinimyrskystä korona­virusinfektion vaikutusmekanismina vahvistaa käsityksiä endoteelivauriosta ja koronainfek­tiosta ensisijaisesti vaskulaarisena sairautena. Se myös selittäisi viruksen laajoja vaikutuksia keuhkojen lisäksi immuunipuolustuksessa, sydä­mes­sä, ­hermostossa sekä koko elimistössä (3).

Osa koronaviruspotilaista oireilee pitkään

Infektiosta parantuneiksi katsotaan potilaat, joilla 21 päivän kuluessa varmistetusta koronavirusdiagnoosista ei ole seurantamerkintöjä. Osa sairastuneista kuitenkin on oireillut pitkään eivätkä kaikki ole kuukausienkaan kuluttua palautuneet työkuntoisiksi (4, 5). Koronapandemian yhteydessä myös lievempien tai kotona sairastettujen ja usein testaamattomiksi jääneiden potilaiden pitkäaikaisoireilu on ollut yleistä. Potilaat ovat muodostaneet monissa maissa vertaistukiryhmiä, joiden kautta pitkään oireilevien potilaiden (ns. long haulers) tilanteeseen on havahduttu. Potilaiden vertaistukiryhmä on kerännyt Suomessa jo 3 000 jäsentä.

Ryhmä on toteuttanut kaksi kattavaa oire­kyselyä, josta ensimmäiseen vastasi keväällä 507 henkilöä ja aivan vasta päättyneeseen toiseen kyselyyn 513 henkilöä. Ryhmä on vedonnut myös päättäjiin pitkään oireilleiden todellisen lukumäärän selvittämiseksi ja hoidon sekä tutkimustarpeen tunnistamiseksi (6). Vastaajista yli 75 % oli iältään 30–59-vuotiaita ja enemmistö oli naisia. Vain 20 %:lla virustesti oli tehty kevään kyselyssä 10 vuorokauden kuluessa oireiden alusta ja heistä oli 40 % positiivisia. Merkittävää aiempaa infektiotaipumusta vastaajilla ei ollut. Akuutille koronavirusinfektiolle tyypillisten kuumeen, päänsäryn, keuhko-, sydän- ja verenkierto-oireiden ohella moninaiset eri elinten aaltoilevat ja vaihtelevat oireet vastaavat myös muiden maiden oirekyselyissä kuvattuja noin sataa oiretta (7). Positiivisen tai negatiivisen testituloksen saaneiden tai testaamattomien välillä ei ollut eroa oirekuvassa. Tyypillisesti potilaat kuvaavat oireitaan erikoisiksi, jollaisia eivät koskaan aiemmin ole kokeneet.

Suomalaisryhmä on verkostoitunut muiden maiden ryhmien kanssa. Ryhmät järjestivät ­kokouksen WHO:n kanssa, missä nostettiin esiin toimenpide-ehdotuksia liittyen potilaiden hoitoon, kuntoutukseen ja tutkimukseen. WHO:n viesti potilastukiryhmille oli myönteinen: ”We have heard your message about long covid and we will act” (8).

39 brittiläistä pitkään oireillutta lääkäriä julkaisi katsauksen omasta tilanteestaan sekä potilaina että lääkäreinä (9). Koronavirusinfektiolle pitäisi heidän mukaansa laatia diagnostiset ­kriteerit myös kliinisen kuvan perusteella, koska virustestausta ei ole tehty usein. Tieteellinen tutkimus on välttämätöntä ja siinä pitää huo­mioida kaikki pitkäaikaissairastuneet, joiden omat kokemukset ovat tärkeitä myös tutkimuksessa (9).

Tutkimukseen perustuvia parantavia hoitoja ei ole vielä pitkäaikaisesti oireileville korona­potilaille. Pragmaattinen lähestyminen potilaiden hoidossa on toistaiseksi tutkia ja hoitaa potilasta oireiden vakavuuden mukaan ongelma kerrallaan. Vielä todellisilta pitkäaikaisvaikutuksiltaan ja osin vaikutusmekanismiltaankin tuntemattoman viruksen vaikutukset ulottuvat monien erikoisalojen alueelle. Siksi tarvitaan monialaista yhteistyötä näiden potilaiden seurantaan, hoitoon ja kuntoutukseen.

Myös Suomessa tarvittaisiin Britanniassa laaditun kaltainen ohjeistus, jota päivitetään tutkimustiedon lisääntyessä (10). Potilaiden omien oirekuvien huomioiminen ja analysointi toivottavasti auttaa koronainfektion ja mahdollisesti muidenkin virustautien pitkäaikaisvaikutusten tutkimusta ja ymmärtämistä.

Paula Kujala

professori h.c.

patologian dosentti, Turun yliopisto

ylilääkäri (osa-aikainen), Fimlab Laboratoriot Oy

Juttu on julkaistu aiemmin Lääkärilehdessä 42/2020.