Pikkulasten palovammat sattuvat yleensä kotona

Viidennes kaikista palovammatapaturmista sattuu lapsille, useimmin taaperoikäisille.

Palovammatapaturmien määrä on yleisesti vähentynyt, mutta pienten lasten osuus palovammapotilaista on merkittävä, noin viidennes. Valtaosa alle kouluikäisten lasten tapaturmista sattuu kotona, usein huoltajan tai vanhemman läsnä ollessa. Tavallisin on kuuman nesteen, tyypillisesti kupista läikkyvän kahvin tai teen aiheuttama palovamma, kirjoittavat Elina Laitakari ym. Lääkärilehdessä.

Lapsen iho on ohuempi kuin aikuisen, ja kuumuudelle altistuminen voi aiheuttaa lapselle jo matalammissa lämpötiloissa syvempiä palovammoja kuin aikuiselle. Lisäksi vammat ovat lapsilla vartalon kokoon suhteutettuna suurempia. Lasten yli 10 %:n laajuisten palovammojen hoito edellyttää suoneen annettavaa nestehoitoa, tehokasta kivun hoitoa ja valmiutta tehostettuun valvontaan ja leikkaushoitoon ihonsiirtoineen.

Leikkaushoitoa vaativa syvä palovamma voi syntyä jo kahden sekunnin altistuksesta 64 °C:n lämpöiselle nesteelle. Ruoanlaitossa käytetyn kuuman öljyn roiskahtaminen voi aiheuttaa syviä palovammoja. Sukkamaisten, käsinemäisten ja raajojen molemminpuolisten palovammojen tulee herättää epäily kaltoinkohtelusta.

Suomessa imeväisikäisten ja taaperoiden palovammoja sattuu eniten talvikuukausina, koska perheet viettävät silloin enemmän aikaa sisällä. Eniten vammoja sattuu alkuviikosta, ja tämän arvellaan johtuvan siitä, että viikonloppuisin lasta kaitsemassa voi olla useampi aikuinen, mutta viikon alussa yleensä vain yksi jää lapsen kanssa kotiin ja hän tekee arkisia askareita lapsi sylissään.

Lähde: Laitakari E, Koljonen V, Pyörälä S. Imeväisten ja taaperoiden palovammatapaturmat. Suom Lääkäril 2017;72:1290–5.

kirjoittaja:
Marianne Jansson
toimittaja

kuva: Fotolia

Lue artikkeli kokonaisuudessaan alla olevasta linkistä.

Lataa tiedostoja