Paras yritys sopeutua

Persoonallisuushäiriö on potilaan paras yritys sopeutua perimänsä, kasvuympäristön ja niiden yhteisvaikutuksen haasteisiin.

Persoonallisuushäiriöitä luonnehtivat poikkeavasti korostuneet persoonallisuuden piirteet, jotka aiheuttavat yksilölle itselleen tai muille huomattavaa haittaa. Häiriötä sairastavan on vaikeaa tunnistaa piirteiden ja niihin liittyvien ongelmien yhteyttä.

Häiriöt alkavat yleensä ilmetä nuoruusiässä.

– On tärkeää, että nuoren persoonallisuuskehitystä arvioidaan asianmukaisesti. Leimaamisen välttely ei saisi johtaa puutteelliseen hoitoon, kirjoittavat Max Karukivi ja Maaria Koivisto katsausartikkelissaan Lääkärilehdessä.

Katsauksessa käsitellään persoonallisuushäiriöiden kehityskulkua kokonaisuutena ja epävakaata persoonallisuutta esimerkkinä yksittäisestä häiriöstä.

Persoonallisuushäiriöt kehittyvät synnynnäisten ja ympäristötekijöiden yhteisvaikutuksessa. Vanhemman tehtävä olisi auttaa lasta tunnistamaan, ymmärtämään ja säätelemään tunteitaan.

Epävakaan persoonallisuuden kehityksessä lapsen tunteet eivät ole tulleet kohdatuksi hänen tarvitsemallaan tavalla. Kasvuympäristö ei kykene auttamaan voimakkaasti tuntevaa, reaktiivista lasta ymmärtämään, mistä hänen tunnereaktioissaan on kysymys ja miten niitä voi säädellä. Lapsen omat tulkinnat kokemuksistaan, käyttäytymisestään ja sen motivaatioista saatetaan ohittaa tai mitätöidä.

– Mitätöinti kuitenkin viestittää lapselle, että hän joko ei tunne, mitä tuntee, tai että hänen ei pitäisi tuntea, mitä tuntee. Siitä seuraa häpeän tunne, joka voi alkaa sävyttää koko minäkuvaa, Karukivi ja Koivisto toteavat.

– Tunteiden ohittaminen johtaa myös siihen, ettei lapsi opi luottamaan kokemustensa pätevyyteen, vaan hän oppii päinvastoin kyseenalaistamaan ja mitätöimään tunteensa ja mielipiteensä. Seurauksena on, että tunteita ei ehkä voi edes tunnistaa, kun on taipuvainen itse mitätöimään ne jo ennen niiden tiedostamista. Tunteet täytyy kuitenkin ensin tunnistaa ja hyväksyä, jotta niitä voisi säädellä.

Lähde: Karukivi M, Koivisto M. Persoonallisuuspiirteistä häiriöksi – kliinikon näkökulma. Suom Lääkäril 2018;73:208–14.

kirjoittaja:
Suvi Sariola
toimittaja

Artikkeli julkaistu Lääkärilehdessä 4/2018.

Lue artikkeli kokonaisuudessaan alla olevasta linkistä.

Lataa tiedostoja