– Päihdeongelmaiset määritellään yleensä joko sairauden uhreiksi tai heidän nähdään itse aiheuttaneen ongelmansa. Heille tarjotaan apua ja hoitoa, mutta pahimmillaan ammattiauttajat saattavat kyynistyä, koska päihdeongelmainen ei näytä haluavan itse korjata omaa tilannettaan.
Näin pohtii valtiotieteiden maisteri Outi Hietala väitöskirjassaan, joka tarkastetaan Helsingin yliopistossa tänään 8.3. Etnografisen tutkimuksen haastatteluaineisto on kerätty A-klinikan asiakaskahvilassa. Hietalan mukaan kahvilan asiakkaista osa ponnisteli hoidon ja ammattiauttajien tuella kohti niin sanottua normaalia elämää. Toiset taas näkivät niin juomisen kuin päihdepalvelut osana miehistä kamppailua, uhmaa ja pakkoihin alistumista.
– Näiden ihmisten toiminta ja epäloogisuus voi turhauttaa. Päihdeongelmaisten toiminnan mieltä tai mielettömyyttä ei kuitenkaan voi ymmärtää irrallaan maailmasta, jossa he elävät, Hietala sanoo.
Potilas voi olla sekavassa tilassa, rauhoittavia lääkkeitä hakeva tai itseään jatkuvasti telova, päihteiden vuoksi sosiaaliset suhteensa menettänyt avunhakija. Hietala sanoo ymmärtävänsä myös lääkärien näkökulmaa, josta katsoen vastaanotolle tunkeva päihdeongelmainen potilas herättää väistämättä voimakkaita turtumuksen tai turhautumisen tunteita.
Aidot tunteet parempia kuin näytellyt
– Moraaliset kysymykset ovat väistämättä läsnä näissä kohtaamisissa. Lääkäri voi silti yrittää ylläpitää neutraalia asiallisuutta, mikä voikin olla paras lähestymistapa esimerkiksi nuorelle, vielä vähällä elämänkokemuksella varustetulle lääkärille. Oleellisinta on kohtaamisen aitous – ja pahinta potilaan peitelty halveksunta tai suoranainen nöyryytys, korostaa Hietala.
Hietalan haastattelujen mukaan päihdepotilaat yleensä arvostavat lääketieteen korjaavaa ulottuvuutta ja kokevat saaneensa terveydenhuollosta apua esimerkiksi vieroitusoireisiinsa tai vammoihinsa. He kuitenkin havaitsevat hyvin herkästi ylimielisyyden, kyynisyyden ja tuomitsevuuden, jota saatetaan yrittää peittää kaikentietävyydellä.
Hietalan mukaan henkilökunnan ei tarvitse väkisin yrittää ymmärtää potilasta, vaan tarkkailla ja tiedostaa omat tunteensa.
– Eräs tutkimukseeni haastatelluista miehistä kertoi kerran kohdanneensa lääkärin, joka miehen vammoja paikatessa ja synkeää elämäntarinaa kuunnellessa kysyi kesken kaiken: “Kuinka kauan aiot vielä juoda, jotta saisit perheesi ja työpaikkasi takaisin?”. Mies oli ensin suuttunut, mutta suuttumuksesta toivuttuaan etsinyt töitä ja päässyt elämänsyrjästä kiinni, kuvailee Outi Hietala.
Väitöskirja “A-klinikan asiakaskahvilassa – etnografinen tutkimus asiakkaiden juomiselle ja ammattiavulle antamista merkityksistä kuuluu yhteiskuntapolitiikan alaan. Outi Hietala toimii päihde- ja mielenterveyskuntoutuksen tutkijana Kuntoutussäätiössä.
Ulla Järvi
toimittaja
Kuva: Panthermedia
Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.
