Paarman purema tekee kipeää

Paarman purema sattuu ja kutisee voimakkaasti jälkeenpäin. Näin hoidat pureman oikein.

Paarma kuuluu kärpäsiin ja niitä on Suomessa jopa nelisekymmentä erilaista lajia.
Adobe
Paarma kuuluu kärpäsiin ja niitä on Suomessa jopa nelisekymmentä erilaista lajia.

Paarmat kuuluvat kärpäsiin. Paarmoista on helppo tunnistaa kolme erilaista lajia: kapea suppupaarma, kolmiomainen sokkopaarma ja suuri nautapaarma eli hevospaarma.

Paarmalajeja on kuitenkin Suomessa nelisenkymmentä ja maailmanlaajuisesta jopa yli pari tuhatta.

Paarmat ilmaantuvat jo toukokuussa, mutta varsinainen paarmakausi on keskikesällä.

Paarma löytää ihmisen tai eläimen luo kehosta lähtevän lämmön ja hiilidioksidin perusteella. Ne liikkuvat yleensä aurinkoisella ja lämpimällä säällä. Myös lämpö, hienhaju ja liike houkuttelevat paarmoja.

Paarman purema voi kutista voimakkaasti

Paarma leikkaa ihoon haavan, josta jää paikallinen ihoreaktio. Puremakohtaan nousee laaja, turvonnut paukama, jonka keskellä on vetistävä näppylä.

Joillekin purema voi aiheuttaa voimakkaan allergisen reaktion, nokkosihottumaa ja jopa anafylaktisia reaktioita on rekisteröity.

Paarmat voivat levittää myös jänisruttoa.

Paarman puremaa voi hoitaa kortisonivoiteella, antihistamiinilla ja tarvittaessa kortisonitableteilla.

Anafylaktisia reaktioita hoidetaan adrenaliiniruiskulla.

Paarman puremaa kannattaa olla raapimatta liikaa, ettei se tulehdu.

Paarman puremalta voi suojatua vaatteilla ja vaatteiden väreissä kannattaa suosia vaaleita värejä. On havaittu, että erityisesti tumma vaatetus houkuttelee paarmoja.

Iholle voi suihkuttaa myös iholle sopivaa hyönteismyrkkyä.

Paarman purema kutisee voimakkaasti, mutta sitä kannattaa olla raapimatta, ettei se tulehdu.
Adobe
Paarman purema kutisee voimakkaasti, mutta sitä kannattaa olla raapimatta, ettei se tulehdu.

Milloin lääkäriin?

Jos allerginen reaktio tai oireet ovat normaalia rajumpia, iholle muodostuu isoja paukamia, paukamat haavautuvat tai alkavat märkiä, kannattaa käydä lääkärissä.

Jos paarma on pistänyt suun sisälle, nenän, silmän tai kaulan alueelle, lääkäriin kannattaa olla yhteydessä.