Pääaterioiden syöminen on hyväksi lapselle

Väitöstutkimuksessa havaittiin, että aamiaisen, lounaan tai päivällisen väliin jättäminen ja liiallinen proteiinin saanti ovat yhteydessä suurempaan kehon rasvakudoksen määrään alakouluikäisillä lapsilla.

Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan pääaterioiden väliin jättäminen, epäterveelliset ruokavalinnat ja hallitsematon syömiskäyttäytyminen ovat yhteydessä suurempaan kehon rasvakudoksen määrään ja aineenvaihdunta- ja verenkiertoelinsairauksien vaaratekijöiden kasautumiseen jo alakouluikäisillä lapsilla.

Tutkimuksen tehnyt Aino-Maija Eloranta on terveystieteiden maisteri ja laillistettu ravitsemusterapeutti. Hänen mukaansa lapsuusiän epäterveellisten ruokavaliotekijöiden korjaamisella voi olla suuri vaikutus terveyteen myöhemmin elämässä.

Elorannan väitöstutkimuksessa havaittiin, että pääaterioiden eli aamiaisen, lounaan tai päivällisen väliin jättäminen ja liiallinen proteiinin saanti ovat yhteydessä suurempaan kehon rasvakudoksen määrään alakouluikäisillä lapsilla. Myös hallitsematon syömiskäyttäytyminen, kuten nopea syöminen, tunnesyöminen ja kylläisyyden heikko tunteminen, lisäävät lasten ylipainon vaaraa.

Lisäksi pääaterioiden väliin jättäminen, kasviöljyn vähäinen käyttö, liian vähän rasvaa sisältävien margariinien käyttö ja liiallinen sokeroitujen juomien ja punaisen lihan käyttö ovat yhteydessä suurempaan aineenvaihdunta- ja verenkiertoelinsairauksien vaaratekijöiden kasautumiseen. Mitä useampi näistä puutteista ruokavaliossa oli, sitä todennäköisemmin vaaratekijät kasautuivat.

– Lasten terveyden kannalta olisi parempi valita kevytmargariinien tilalle rasvaisempia margariineja ja kasviöljyjä, sokeroitujen juomien tilalle rasvatonta maitoa ja vettä sekä punaista lihaa sisältävien ruokien sijaan useammin esimerkiksi kalaruokaa. Nämä ovat myös ravitsemussuositusten mukaisia valintoja, Eloranta toteaa.

Epäterveelliset ruokatottumukset ovat yleisiä

Tutkimuksen mukaan vain alle puolet lapsista syö aamiaisen, lounaan ja päivällisen päivittäin. Suuri osa päivittäisestä energiasta ja erityisesti sokerista saadaankin välipaloista. Neljännes lapsista käyttää sokeroituja juomia päivittäin.

Vain kolmannes lapsista käyttää leivällä ravitsemussuositusten mukaista, vähintään 60 prosenttia rasvaa sisältävää kasviöljypohjaista margariinia. Kovan eli tyydyttyneen rasvan, sokerin ja suolan saanti on lapsilla suositusta suurempaa. Ravintokuidun, D-vitamiinin ja raudan saanti on suositusta pienempää.

Tutkimukseen osallistui 512 iältään 6–8-vuotiasta Kuopiossa vuosina 2007–2009 ensimmäisen luokan aloittanutta lasta. Tutkimus tehtiin Itä-Suomen yliopistossa osana biolääketieteen yksikön Lasten liikunta ja ravitsemus –tutkimusta.

Lähde:
Itä-Suomen yliopisto
Diet, body adiposity and cardiometabolic risk in a population sample of primary school children

Kuva:
Pixmac