Vanhusten ympärivuorokautisten hoivapaikkojen ongelmista on keskusteltu paljon viime aikoina. Sitovan hoitajamitoituksen oli määrä nousta 0,7:ään asiakasta kohden ensi vuoden huhtikuussa, mutta aikarajaa on lykätty.
Vanhuspalveluiden tilaa seuraa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Sen mukaan ympärivuorokautisiin hoivayksiköihin tarvitaan 3 400 hoitajaa lisää, jotta yksiköt yltäisivät lakisääteiseen mitoitukseen. Seurannan mukaan tuhannet vanhusten ympärivuorokautisen hoidon ja kotihoidon rekrytoinnit kuitenkin epäonnistuvat, koska koulutettua henkilöstöä ei löydy.
Mitoitustakin suurempi vaikutus vanhuspalvelujen henkilöstötarpeeseen on sillä, että ikääntyneiden määrä kasvaa voimakkaasti. Eniten vanhuspalveluja käyttävät 80 vuotta täyttäneet, joista 10 prosenttia on tällä hetkellä ympärivuorokautisessa hoidossa ja 23 prosenttia käyttää säännöllisiä kotihoidon palveluja. 80 vuotta täyttäneiden määrän ennustetaan kasvavan 116 000:lla vuoteen 2030 mennessä.
Kipukohtana on jatkohoitopaikkojen puute
Julkisuuteen on noussut myös sairaalapäivystysten ruuhkautuminen. Yhdeksi syyksi on esitetty hoivapaikkojen puutetta. Kärrätäänkö vanhuksia päivystyksiin, koska muutakaan paikkaa ei ole?
"Iäkkäiden hoidontarpeiden tunnistamiseen ja kokonaistilanteen arviointiin tarvitaan lisää osaamista."
Geriatrian erikoislääkäri Hanna Öhman työskentelee ylilääkärinä Husin Sisätaudit ja kuntoutus -toimialalla geriatrian linjalla. Hän päivystää Meilahden yhteispäivystyksessä ja konsultoi Haartmanin sairaalan päivystystä.
– Usein kuulee puhuttavan siitä, että vanhukset tukkivat päivystykset, mutta tämä ei ole totta. He eivät tule päivystykseen turhan takia, vaan tarvitsevat diagnoosin ja hoitoa johonkin akuuttiin sairauteen tai vammaan, Öhman sanoo.
Vanhukset ovat varsin heterogeeninen joukko. Osa 80-vuotiaista on hauraita monisairaita, osa taas hyväkuntoisia ja aktiivisia. Päivystykseen iäkkäät voivat hakeutua monista syistä, esimerkiksi tapaturman, infektio-oireiden tai sydäntapahtumien takia, kuten nuoremmatkin.
– Päivystyksiin tulee myös heitä, jotka ovat sinnitelleet kotona selviytymisensä äärirajoilla, ja jokin pieni asia on romahduttanut kunnon. Oireisiin täytyy todella syventyä, jotta saa selville, mikä on akuutti ja mitä taas pitkäaikainen ongelma. Esimerkiksi sydäninfarktin oireet ovat vanhuksilla usein erilaisia kuin nuoremmilla potilailla, ja hoitokin voi olla haasteellista.
Päivystyspoliklinikat ovat nopean diagnostiikan ja hoidon aloituksen paikkoja. Niissä ei voida suunnitella pidempiaikaista hoitoa.
– Kipukohtana on jatkohoitopaikkojen puute. Potilas saattaa joutua odottamaan jatkohoitopaikkaa levottomassa ja hälyisässä ympäristössä pitkään. Se laskee hänen toimintakykyään, Öhman toteaa.
– Toinen kipukohta on kotiuttaminen. Kotiutushoitajia, jotka järjestelisivät potilaan asioita, on liian vähän. Heitä tarvittaisiin lisää etenkin iltaisin ja viikonloppuina.
Akuuttigeriatrisia yksiköitä tarvittaisiin lisää
Öhman on ollut perustamassa Husissa geriatrian linjaa. Tiimissä työskentelee tällä hetkellä neljä geriatrian erikoislääkäriä.
– Olen tutkinut iäkkäiden ihmisten toimintakykyä, ja olen kiinnostunut erityisesti akuuttigeriatriasta ja hoidon suunnittelusta, Öhman kertoo.
– Iäkkäiden hoidontarpeiden tunnistamiseen ja kokonaistilanteen arviointiin tarvitaan lisää osaamista. Erikoissairaanhoidossa ei vielä riittävän hyvin ymmärretä monisairaiden vanhusten erityispiirteitä eikä kuntoutuksen tarpeita. Suomeen tarvittaisiin lisää hyvin resurssoituja akuuttigeriatrisia yksiköitä, joissa voidaan syventyä kunnolla potilaan diagnosoimiseen ja hoitosuunnitelmiin. Päivystyksien kiireessä se ei onnistu.
Akuuttigeriatriset yksiköt voisivat torjua myös ambulanssirallia, jossa vanhukset joutuvat tilansa heikennyttyä kerta toisensa jälkeen päivystykseen. Tällainen tilanne syö vanhuksen toimintakykyä pahasti.
Akuuttigeriatrissa yksiköissä voidaan tehdä selkeä arvio potilaan tilasta ja tarvittavista toimenpiteistä. Usein tarvitaan muutoksia vanhuksen oloihin, kuten lisää kotihoidon palveluja, tai muutoksia lääkityksiin. Näin voitaisiin ehkäistä tilanteen pahenemista.
Omalääkärimallille kannatusta
Vanhustenhoidossa on ollut mantrana laitoshoidon vähentäminen. Öhmanin mielestä kehityksen suunta on ollut oikea, mutta siinä on menty paikoin liian pitkälle.
– Hoivapaikkojen määrässä on heilahdettu ääripäästä toiseen. Kodeissaan asuu paljon monisairaita ja muistisairaita, jotka tarvitsisivat enemmän hoivaa. Heidän elämänlaatunsa paranisi, jos he pääsisivät ympärivuorokautiseen hoivayksikköön.
– Suurin osa vanhuksista pärjää kuitenkin kotona hyvin joko itsenäisesti tai kotihoidon tuella. Tärkeintä olisi pyrkiä siihen, että iäkkäät pysyisivät toimintakykyisinä mahdollisimman pitkään, Öhman painottaa.
Öhman sanoo ehdottomasti kannattavansa omalääkärijärjestelmää, joka auttaisi tämän tavoitteen saavuttamisessa.
– On iso ongelma, että ei ole omalääkäreitä. Omalääkärijärjestelmä olisi potilaan kannalta hyvä ja lääkärin kannalta mielekäs. Perusterveydenhuoltoon pitäisi saada lisää resursseja, jotta tämä voitaisiin toteuttaa, Öhman sanoo.
Sama kanta ilmenee sosiaali- ja terveysministeriön tilaamasta Omalääkäri 2.0 -selvityksestä. Vahva tieteellinen näyttö osoittaa, että saman yleislääkärin hoitaessa potilasta hoidon laatu paranee. Lääkäri oppii tuntemaan potilaansa ja kykenee havaitsemaan alkavia sairauksia varhaisessa vaiheessa ennen kuin tilanne kriisiytyy. Tämä vähentää myös päivystyspalveluiden käyttöä ja sairaalahoitojaksojen tarvetta.
Uskallusta hoitolinjauksiin
Öhmanin mielestä niin lääkärikunnassa kuin yhteiskunnassa laajemminkin pitäisi keskustella enemmän iäkkäiden, monisairaiden potilaiden yksilöllisestä hoidonsuunnittelusta ja hoitorajauksista.
– Meidän pitäisi pohtia, millainen hoito on potilaalle optimaalisin. Kuinka rankkoja hoitoja potilaalle annetaan ja kuinka pitkään? Parantavatko ne potilaan elämänlaatua vai pikemminkin lisäävät kärsimystä? Tämä on herkkä aihe, mutta hoitotiimeissä pitäisi pohtia näitäkin asioita yhdessä potilaiden ja heidän läheistensä kanssa, ja tehdä tarvittaessa hoidonrajauksia. Potilaita pitää hoitaa hyvin, mutta tunnistaa myös tilanne, jossa palliatiivinen hoito on paras vaihtoehto.
Geriatreja tarvitaan lisää
Suomessa oli vuoden 2020 lopussa 373 työikäistä geriatrian erikoislääkäriä. Noin joka toisella geriatrian erikoislääkärillä on myös jokin toinen erikoisala, yleisimmin yleislääketiede tai sisätaudit.
Alalla erikoislääkärien määrä on lähes kaksinkertaistunut vuodesta 2010, jolloin geriatreja oli 195. Väestörakenteen muutoksen takia tulevaisuudessa geriatrien tarve yhä kasvaa.
Sari Kosonen
Juttu on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.
