Markku Sainio ja Kirsi Karvala käsittelevät sisäilmaoireiluun liittyvää ympäristöherkkyyttä katsauksessaan Lääkärilehdessä. Pyysimme aiheesta haastattelua tutkimus- ja kehitysjohtaja Tara Sampallilta, joka on ollut Suomessa kertomassa Kanadan Nova Scotian monialaisesta kuntoutusmallista. Sampalli ei kuitenkaan suostunut, koska hänen mukaansa Suomessa ei kuunnella potilaita hoidon kehittämisessä ja oireita hoidetaan yksiulotteisesti psyykkisinä.
Onko tässä kritiikissä perää, ylilääkäri Risto Vataja HYKS:n Psykiatriakeskuksesta?
– Olin mukana, kun Sampalli oli Työterveyslaitoksen vieraana syksyllä, eikä ristiriitoja osallistujien kesken tuolloin ollut. Suomessa ei vielä ole vakiintuneita hoito- tai kuntoutusketjuja, ja tapaamisen ajatuksena oli saada ideoita alkamassa olevalle kehitystyölle. On lääkäreitä, jotka korostavat herkistymisen mielenterveydellisiä selityksiä, mutta myös lääkäreitä, jotka keskittyvät toksikologisiin syihin. Konsensusta ei ole, ja ääripäät ovat usein keskustelussa äänekkäimpiä.
– Itse ajattelen, että valtaosalla potilaista kyse on somaattisten oireiden laukaisemasta noidankehästä: stressimekanismien yliherkistymisestä, mikä voi johtaa vaikeaan invaliditeettiin. Pienemmällä osalla voi olla psykiatrinen häiriö, ja joillakuilla oireiden taustalla voi olla vahva biologinenkin alttius. Epäselvässä tilanteessa tarvitaan monenlaisia tutkimuksia, myös psykologisia ja toksikologisia.
Voimmeko oppia jotain Nova Scotian potilaslähtöisestä mallista?
– Tärkein oppi on siinä, että kun potilaalle on tehty kaikki somaattisen oirekuvan edellyttämät hyvän hoitokäytännön mukaiset tutkimukset, ei pitäisi enää tutkia lisää ja kiistellä diagnoosista, vaan keskittyä toimintakyvyn tukemiseen. Paras kuntoutus on monialaista, lääkärin rooli ei ole siinä keskeinen.
– HYKS:ssa on alkamassa uudenlainen yhteistyö perusterveydenhuollosta lähtevien hoitoketjujen rakentamiseksi. Tärkeää olisi luoda kansalliset linjaukset toiminnallisten häiriöiden, kuten ympäristöherkkyyden, hoidosta. On selvää, että kokemusasiantuntijoita täytyy tässä kuulla.
Mistä lääkäri tietää, milloin reaktio ympäristöön on suojamekanismi ja milloin ehdollistumisen aiheuttama ”väärä hälytys”? Milloin siis on syytä kehottaa välttämään altisteita ja milloin taas välttämään kannustaminen pahentaa tilannetta?
– Kun rakennuksen tutkimuksissa ei ole löytynyt mitään terveydelle vaarallista, mikä selittäisi pitkittyneen epämääräisen oireilun, kannustaisin potilasta varovaiseen altistumiseen. Etenemisessä täytyy kuitenkin huomioida kokonaisuus. Vaikeissa oireissa muu hoito ja kuntoutus ovat ensisijaisia ennen altistamisia.
Miksi toiset ovat sitä mieltä, ettei ympäristöherkkyyttä oteta tosissaan ja toiset taas syyttävät esimerkiksi mediaa turhien pelkojen lietsomisesta?
– Asiallinenkin uutisointi huolestuttaa, kun ilmiö tulee lähelle. Lääkärille tärkeintä on muistaa, että moni potilas kokee vähättelevänä, jos lääkäri kuittaa oireet psyykkisinä. Mieltä ja kehoa ei voi erottaa toisistaan, emmekä vielä tiedä kaikkea näiden oireiden mekanismeista. Oireet ovat todellisia, oli syy mikä tahansa.
kirjoittaja:
Tiina Huttu
toimittaja
kuva: Fotolia
Julkaistu Lääkärilehdessä 13/2017.
