OCD eli pakko-oireinen häiriö on psykiatrinen häiriö, johon liittyy pakkoajatuksa ja -toimintoja.
Häiriö alkaa useimmiten lapsuudessa tai nuoruudessa, ja ilman hoitoa se voi olla pitkäaikainen.
Kuinka yleinen OCD on?
Pakko-oireisen häiriön vuosiesiintyvyys on 1–3 prosenttia.
Sitä esiintyy eniten nuoruusiässä tai nuoressa aikuisuudessa.
Naisilla riski pakko-oireiseen häiriöön on 1,5—2-kertainen perinataalikaudella (raskausaika ja lapsen 1-2 ensimmäistä elinvuotta).
Yleensä häiriöön liittyy samanaikainen psykiatrinen sairaus, tavallisimmin masennus tai ahdistuneisuushäiriö.
Mistä OCD johtuu?
Pakko-oireisen häiriön tausta on monitekijäinen.
Geneettisillä ja neurobiologisilla tekijöillä on keskeinen merkitys, mutta myös kokemukset ja ympäristötekijät voivat laukaista oireita.
Psykologisesti pakko-oireista häiriötä selittävät koettu uhka ja kontrollin tarpeen korostuminen ajatus- ja käyttäytymismalleissa.
Pakko-oireisen häiriöt oireet
Pakko-oireinen häiriö ilmenee pakkoajatuksina ja -toimintoina.
Pakkoajatukset ovat mieleen tunkeutuvia, epämiellyttäviä, vastentahtoisia ja vieraan tuntuisia ajatuksia, mielikuvia tai yllykkeitä.
Pakkoajatusten sisältö voi olla potilaalle häpeällistä, ja hänen voi olla vaikea kertoa ajatuksistaan.
Pakkotoiminnot (kompulsiot) ovat tietyn kaavan tai säännön mukaan tehtäviä toimintoja, joilla pyritään tavalla tai toisella vähentämään pakkoajatuksiin liittyvää ahdistusta tai estämään vahingolliseksi pelättyä tekoa tai tapahtumaa (kuten esimerkiksi tarkistaminen).
Pakkotoiminnot voivat olla myös pelkästään mielensisäisiä, esimerkiksi laskemista ja sanojen tai lauseiden toistamista.
Pakko-oireisessa häiriössä voi olla samankaltaista oireilua kuin yleistyneessä ahdistuneisuushäiriössä, kuten jatkuvaa huolestuneisuutta ja murehtimista.
Pakko-oireista häiriötä sairasva voi olla työkykyinen, mutta oireet voivat vaikeutua vapaa-aikana ja vaikeuttaa muuta arkea huomattavasti.
Potilas voi myös tulla vastaanotolle muun syyn, esimerkiksi liiallisesta käsien pesusta johtuvien epäselvien iho-oireiden, vuoksi tai olla huolestunut keskittymiskyvystään.
Myös toistuva myöhästely voi johtua pakko-oireista.
Pakko-oireinen häiriö voi haitata suuresti ihmisen toimintakykyä ja aiheuttaa kärsimystä.
Pakko-oireisen häiriön oireet lapsella ja nuorella
Lapsuudessa voi myös esiintyä ohimeneviä pakkoajatuksia ja rituaaleja osana normaalikehitystä, erityisesti leikki-iässä ja esimurrosiässä. Ne eivät heikennä toimintakykyä tai aiheuta ahdistuneisuutta.
Haittaavat pakko-oireet alkavat tavallisimmin 9–14 vuoden iässä, mutta niitä voi esiintyä jo ennen kouluikää.
Lapsilla pakkotoiminnot ovat tavallisempia kuin pakkoajatukset. Nuoruusikää lähestyttäessä oirekuva muuttuu samankaltaiseksi kuin aikuisilla.
Yleisimmät pakkoajatukset lapsilla ovat likaantumisen, saastumisen tai aggressiivisen käyttäytymisen pelko, huoli itselle tai toisille aiheutuvasta vahingosta, symmetrian ja tarkkuuden tarve tai huoli oman kehon toimintojen asianmukaisuudesta.
Lasten tyypillisiä pakkotoimintoja ovat peseminen ja puhdistaminen, toistaminen, tarkistaminen, järjestely, laskeminen ja keräily.
Nuoruuteen liittyvä seksuaalisuuden ja moraalisten kysymysten pohdinta ja niihin liittyvä ahdistus heijastuu myös tyypillisiin pakkoajatuksiin nuorilla. Pakkotoimintona niihin liittyy usein korostunutta tunnollisuutta ja tunnustamispakkoa.
Oireille on tyypillistä voimakkuuden ja määrän vaihtelu.
Pakkotoimintojen estyminen voi lisätä lapsen ahdistusta ja laukaista raivokohtauksia.
Lapsen pakko-oireiden ja ahdistuksen sietäminen voi olla vaikeaa, minkä vuoksi perheenjäsenet usein kietoutuvat vähitellen lapsen oireisiin. Ahdistusta aiheuttavien tilanteiden välttely ja pakko-oireisiin osallistuminen kuitenkin usein lisäävät lapsen pakko-oireita.
Häiriön tunnistaminen ja hoito
Pakko-oireinen häiriö voi olla vaikea tunnistaa. Usein diagnoosin saaminen voi kestää vuosia tai vuosikymmeniä. Pakko-oireiden ilmeneminen voi olla moninaista, eikä oireiden tunnistaminen aina ole helppoa.
Häiriötä hoidetaan kognitiivis-käyttäytymisterapeuttisilla menetelmillä, kuten altistushoidolla.
Hoito voidaan aloittaa myös lääkehoidolla tai voidaan käyttää lääkkeen ja psykoterapian yhdistelmähoitoa.
Hoito voidaan aloittaa myös pitkän sairastamisen jälkeen ja vaikka hoidot eivät ole aiemmin tehonneet, ne saattavat tehota myöhemmin.
Lähde: Käypä hoito -suositus
