Kannoin työlaukkua eteiseen. Kolmevuotias seurasi tekemisiäni tarkoin vaatien selontekoa. Äiti menee työreissuun, siksi kun äitin työ on kauempana, äiti hoitaa siellä mummoja, niin ei sellaisia kuin oma mummo vaan vanhuksia, sellaisia mummoja, jotka eivät pärjää ilman apua vastailin.
Lopulta kysymysmasiina laukaisi: “Mikä vanhus on?”
Toden totta, lapseni ei ole kohdannut vanhusta muistimittansa aikana. Ja toden totta, hänen äitinsä on palvelutaloja kiertävä lääkäri. Miten tässä näin kävi?
Pandemian globaali sokkivaihe sai perheeni nyhjäämään siinä määrin tiiviisti keskenään, että höllätessämme itsemme ensi kertaa ihmisten ilmoille lapsi halasi onnessaan Prisman ostoskärryä. Reaktiovaiheeseen siirryttiin puuhakkaana. Muun kansan tavoin myös me pistimme matkarahat rautakauppaan. Vuosia uutta maalikerrosta kaivannut talo pääsi hilseilystään - jos korona on loppumme, ainakaan ei jää ulkomaalaus tekemättä.
Vahva odotus rokotteiden takaamasta pandemian päätöksestä on saanut lykkäämään tilanteen käsittelyä. Huomaamatta kului vuosi sitku-elämään. Ei paha rasti työikäiselle, jonka arjessa on tyypillisesti liiaksi kaikkea. Harrastusten ja koulutusten peruuntuminen käy salaisesta helpotuksesta. Meitä on kehotettu jaksamaan vielä hetken ja pääosin olemmekin jaksaneet. Onhan meillä aikaa malttiin ja taitoja Zoomiin.
Aikaisempien vuosien tapaan potilaistani kuoli kymmeniä sydänsairauksien, dementian ja syövän vaikutuksesta. Kymmeniä tulee vielä kuolemaan. Vaikka rokotukset ovat hyvässä vauhdissa ja omaisvierailut toimivat, en ole voinut olla ajattelematta poikkeusajan olevan monelle loppuelämä. Täällä ei voi kehottaa malttamaan hetken sillä enempää ei ole.
Samaan aikaan Nuorisotutkimusseura raportoi nuorten elämään tyytyväisyyden laskeneen poikkeuksellisen jyrkästi. Viime syksyn kouluarvosana 8.0 on alhaisin koko mittaushistorian aikana. Nuorten turvattomuus ja ahdistus ovat näkyneet auttavissa puhelimissa ja nettipalveluissa.
Oman lapseni rooliksi tuli kasvaminen tynnyrissä. Kun iäkkäät sukulaiset asuvat yöpymistä vaativan etäisyyden päässä ja naapuruston eläkeläiset koostuvat lähinnä aktiivihiihtäjistä, on todella päässyt käymään niin, ettei lapsella ole kokemusta kumaraan painuneista lähimmäisistä. Hän ehtinee vielä korjata maailmankuvaansa - mutta kun vallattomat kolmevuotiaat ja rollaattorikansa jälleen kohtaavat, onko iäkkäiden sukulaisten maanpäällinen edustus paikalla?
On muistettava, että aika, minkä me voimme siirtää tuonnemmas, on nuorelle ikuisuus ja vanhalle kaikki jäljellä oleva.
Virusvariantit leviävät Uudellamaalla kiihtyvästi. Rajoituksista emme ole pääsemässä ja lisärajoituksia harkitaan. Tarvitaan jälleen lisää malttia, mutta keneltä?
Marika Kandell
Kirjoittaja on tamperelainen yrittäjälääkäri.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.
