Nivelreuma on hoitamattomana invalidisoiva sairaus, mutta tarmokkaalla hoidolla taudin eteneminen voidaan estää valtaosalla potilaista. Hyvä hoitotulos edellyttää potilaan ja hoitotiimin yhteistyötä. Kaikilla terveydenhuollon tasoilla vaaditaan osaamista: perusterveydenhuollossa on osattava epäillä tautia, erikoissairaanhoidossa tehdään diagnoosi ja aloitetaan remissioon (taudin oireiden lieveneminen) tähtäävä hoito. Kun hoitotulos on saavutettu ja tilanne stabiloitunut, tarvitaan järjestelmällistä seurantaa. Sen hoitaa reumasairauksiin perehtynyt lääkäri, mutta se voi tapahtua muuallakin kuin erikoissairaanhoidon yksikössä.
Nivelreuman päivitetty Käypä hoito -suositus korostaa taudin varhaista toteamista ja hoidon aloittamista ripeästi. Aktiivinen hoito-ote alusta alkaen on välttämätön, ja varhaista ja pysyvää remissiota on tavoiteltava päämäärätietoisesti, jotta potilaan toiminta- ja työkyky palautuu ja säilyy (1).
Ensisijainen hoitovaihtoehto on yhdistelmähoito, jonka perustana on metotreksaatti liitettynä sulfasalatsiiniin, hydroksiklorokiiniin ja pieniannoksiseen glukokortikoidiin (ns. REKO-yhdistelmä). Nivelpistokset ovat olennainen osa aktiivista hoitoa. Jos remissiota ei saavuteta 3–6 kuukaudessa, hoitoratkaisut on arvioitava uudestaan. Synteettisten lääkkeiden yhdistelmään reagoimatonta tautia hoidetaan biologisin lääkkein (1). Yhdistelmähoito on kustannustehokas (2), mutta biologinen hoito on kannattavaa, jos nivelreuma muutoin jatkuisi aktiivisena.
Nivelreuman hoitoon on jo markkinoilla ensimmäisen biologisen lääkkeen, infliksimabin biosimilaareja (biosimilaari on biologinen lääke, joka on kehitetty samankaltaiseksi ja vertailukelpoiseksi alkuperäisen biologisen lääkkeen kanssa), ja lähiaikoina on niitä odotettavissa myös muille valmisteille. Biosimilaarit ovat biologisia alkuperäislääkkeitä selvästi halvempia, mutta eivät aivan täsmälleen identtisiä niiden kanssa. Hoidon tehoa ja turvallisuutta on tärkeää seurata. Suomen Reumatologisen Yhdistyksen tavoitteena on lisätä kansallisen biologisten lääkkeiden rekisterin (ROB-FIN) (3) kattavuutta ja liittää se biopankkeihin, jotta nykyisten ja uusien reumalääkkeiden sekä biosimilaarien tehoa ja haittavaikutuksia voidaan jatkossa paremmin arvioida.
Reumapoliklinikoilta nivelreumapotilaat siirtyvät perusterveydenhuollon seurantaan. Päivitettyyn Käypä hoito -suositukseen on tätä varten sisällytetty ”Perusterveydenhuollon lääkärin työkalupakki” ohjeistamaan, miten toimia eri tilanteissa. Potilaan oman lääkärin vastuulle kuuluvat myös osteoporoosin sekä sydän- ja verisuonitautien riskin arviointi ja hoito. Potilaan hoitomotivaatio on oleellisen tärkeä, ja sitä edistää toimiva hoitosuhde lääkäriin ja hoitajaan. Taudin alkuvaiheessa on tavoitteena perehdyttää sairastunut niin, että hän ymmärtää taudin vaativan seurantaa oireettomanakin.
Reumatologian osaajista on pula. Ellei erityisiin toimenpiteisiin ryhdytä, erikoislääkärien määrä vähenee (4). Reumatologien lisäksi tarvitaan reumasairauksista kiinnostuneita ja niihin perehtyneitä lääkäreitä ja hoitajia perusterveydenhuoltoon. Vain näin voidaan turvata Käypä hoito -suosituksen mukainen hoito ja seuranta, joka ylläpitää nivelreumaa sairastavan työ- ja toimintakykyä.
Laura Pirilä
LT, dosentti, sisätautien, reumasairauksien ja geriatrian erikoislääkäri, reumatologian ylilääkäri
TYKS, Medisiininen toimialue
Suomen Reumatologisen Yhdistyksen puheenjohtaja
Nivelreuman Käypä hoito -työryhmän (päivitys) kokoava kirjoittaja
Kari Puolakka
LT, dosentti, sisätautien ja reumasairauksien erikoislääkäri, osastonylilääkäri
Etelä-Karjalan keskussairaala
Nivelreuman Käypä hoito -työryhmän (päivitys) puheenjohtaja
Kirjallisuutta
1. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Reumatologisen yhdistyksen asettama työryhmä. Nivelreuma. Käypä hoito -suositus 8.6.2015. www.kaypahoito.fi
2. Graudal N, Hubeck-Graudal T, Faurschou M, Baslund B, Jürgens G. Combination therapy with and without tumor necrosis factor inhibitors in rheumatoid arthritis: A meta-analysis of randomized trials. Arthritis Care Res (Hoboken) 2015;67:1487–95.
3. http://www.reumatologinenyhdistys.fi/laakerek_etu_inform.html)
4. Ruskoaho J, Parmanne P, Vänskä J. Erikoisalojen lääkärimäärät kehittyvät eri suuntiin. Suom Lääkäril 2015;70:1524–5.
Tieteellinen pääkirjoitus Lääkärilehdestä 50–52/2015 (11.12.)
Kuva: Sami Perttilä
