Myytinmurtajat

Milja Hartikainen ja Jonne Lintunen eivät vastaa ennakkoluuloja siitä, millainen oikeuspsykiatri on.

– Meillä on aidatut pihat ja lukitut ovet. Silti täällä voi tehdä ihan tavallista lääketiedettä, tiivistää oikeuspsykiatrian erikoislääkäri Milja Hartikainen Niuvanniemen sairaalasta.

Asetuksen nojalla suojellussa jugendmiljöössä hoidetaan oikeuspsykiatrisia sekä vaarallisia ja vaikeahoitoisia tapauksia. Potilaita on vajaat 300, osa heistä on syyllistynyt vakaviin rikoksiin. Henkilökunnan tehtävänä on taata heidän ja muiden ihmisten turvallisuus.

Käytännössä kaikilla potilailla on jokin psykoosisairaus: skitsofrenia, skitsoaffektiivinen häiriö tai kaksisuuntainen mielialahäiriö. Mukaan mahtuu muutama psykoottinen masennustapaus. Persoonallisuushäiriöt ja päihdeongelmat tuovat soppaan oman lisänsä.

Kuin pienen terveyskeskuksen omalääkäri

Stereotypia oikeuspsykiatrista piirtyy julkisuudessa olevien superkonkarien mukaan. Todellisuudessa töitä paiskivat kaikenikäiset lääkärit. Tämä on yllättänyt yhden jos toisenkin potilaan.

Hartikainen ja syksyllä erikoistuvana lääkärinä aloittanut Jonne Lintunen poikkeavat julkisuuskuvasta. Stereotyyppistä oikeuspsykiatria ei ole. Kuopiossa kaikki ovat lupsakoita ja huumorintajuisia.

– Mustavalkoisella ajattelutavalla olisi vaikea olla täällä. On hyödyksi, jos asioita pystyy katsomaan useammalta näkökulmalta, Hartikainen toteaa.

Lintunen haaveili kandiaikana sankarilääkärin viitasta. Amanuenssuurin ja muiden alojen kokeilujen jälkeen pisimmän korren vei oikeuspsykiatria.

– Tämä on jännä sekoitus psykiatriaa ja somatiikkaa. Vähän kuin olisi pienen terveyskeskuksen omalääkäri.

Hartikainen nauraa vieressä: sanat voisivat olla hänen suustaan.

– Minusta ei pitänyt tulla ainakaan psykiatria tai patologia. Valmistumisen jälkeen en oikein tiennyt, mikä ala eniten kiinnostaisi.

Haaveet anestesiologiasta haihtuivat, kun kurssikaveri "höynäytti" hänet Niuvaan.

– En ollut koskaan työskennellyt psykiatrialla, ja tulin ihan pystymetsästä tänne. Tykästyin heti mielentila-arvioihin, eikä haitannut vaikken osannut – sain apua aina kuin tarvitsin.

Suljetuimmilta osastoilta potilaat eivät liiku yksin sairaalan ulkopuolella. Avoimemmilta osastoilta alkuun sairaalan ulkopuolella pääsee liikkumaan valvotusti, myöhemmin asiointia harjoitellaan itsenäisesti. Osa potilaista käy kuntouttavassa työtoiminnassa, kun vointi sen sallii. Työterapian voi aloittaa vaikka 45 minuutista, osa tekee käytännössä täysiä työpäiviä.

Vain harva kotiutuu suoraan

Erikoisalaa on luonnehdittu psykiatrian kirurgiaksi. Ajattelutapa on monin paikoin suoraviivainen. Oikeuspsykiatria erikoisalana liikkuu lääketieteen ja oikeusopin rajapinnassa.

Viranomaisyhteistyötä on paljon. Virka-apua poliisilta tarvitaan kuljetuksiin ja välillä tilanteisiin sairaalan sisällä, poliisi puolestaan konsultoi ja pyytää lausuntoja. Yhteistyötä tehdään myös muun muassa tuomioistuinten, aluehallintovirastojen ja maistraatien kanssa.

Perustyöstä ulospäin näkyvin osa ovat mielentilatutkimukset. Selvitysten jälkeen tutkittavat joko poistetaan sairaalasta tai heidät määrätään hoitoon. Varsinaisista potilaista vain harva kotiutuu suoraan.

Niin sanottujen vaikeahoitoisten potilaiden hoito jatkuu usein kotikunnan psykiatrian osastolla. Iäkkäämpien potilaiden jatkohoitopaikka voi löytyä esimerkiksi vanhuspuolen yksiköstä. Oikeuspsykiatrisilla potilailla hoito jatkuu valvonta-ajalla, usein jossain tuetussa asumismuodossa.

Jonne Lintusen tavallinen työpäivä alkaa kaikkien lääkärien yhteisellä palaverilla. Tämän jälkeen keskustelu jatkuu aamukahvilla ja oman osaston kiertämisellä. Rajoitukset ja eristykset pitää arvioida päivittäin, tarvittaessa käytäntöjä muutetaan. Lounaan jälkeen erikoistuvaa odottavat mielentila-arviot ja paperityöt.

Itsemäärämisoikeus on hankala asia

Hartikaisen mukaan suurin murros potilastyössä on tapahtunut jo. Itsemäärämisoikeuden kunnioittaminen on lisääntynyt. Laitosvaltaa pyritään välttämään viimeiseen asti.

– Se onkin täällä joskus vähän hankala kapiitteli, milloin itsemäärämisoikeuden kunnioittaminen kääntyy potilasta vastaan. Yksilöllinen arviointi ja ajattelun joustavuus ovat lisääntyneet. Ennen täällä oli autoritäärisempää, ylhäältä ohjattua. Nyt on enemmän liikkumavaraa.

Lintunen luottaa erikoisalan tulevaisuuteen, uhkia ei juuri ole.

– Vaikea kuvitella, että inhimillistä kohtaamista voisi vaikkapa tekoäly korvata. Tekoälystä voisi saada ehkä tukea asiakirjatyössä, jota täällä on kyllä paljon.

Vakavia vaaratilanteita sairaalassa ei juurikaan ole. Näihin on varauduttu ja pulmia ennaltaehkäistään viimeiseen asti.

– Minulla ei ole täällä koskaan ollut vaaran tunnetta.

Myös Hartikainen kokee, ettei pelätä tarvitse.

– On kuitenkin syytä muistaa, missä olemme töissä. Väkivallan riskiä pyritään vähentämään muun muassa toimimalla mahdollisimman pitkälle yhteisymmärryksessä potilaiden ja tutkittavien kanssa.

Artikkeli on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.