Antibioottien käyttöä pyritään järkeistämään usein sillä perusteella, että ne häiritsevät hyödyllistä mikrobistoamme ja lisäävät mikrobilääkeresistenssiä. Parin viime vuoden aikana on raportoitu, että monet muutkin lääkkeet muuttavat suolen mikrobistoa. Tällaisia tietoja on ainakin metformiinista, protonipumpun estäjistä, tulehduskipulääkkeistä ja toisen polven antipsykooteista. Niinpä tutkijaryhmä Heidelbergistä päätti tehdä perusteellisen kartoituksen muiden lääkkeiden kuin antibioottien vaikutuksesta suoliston bakteereihin.
Laboratoriossa tutkittiin, miten lääkeaineet estivät bakteerien kasvua. Markkinoilla olevia ei-antibioottisia lääkkeitä löytyi yli 923. Bakteereiksi valittiin 40 lajia ihmisen suolistossa yleisistä bakteereista. Testit paljastivat, että elimistössä saavutettavilla pitoisuuksilla näistä lääkeaineista 250 eli yli neljännes esti vähintään yhden bakteerilajin kasvua. Vaikutus oli siis antibiootin kaltainen. Tutkijoiden järkeilyn mukaan osuus on todennäköisesti aliarvio todellisesta tilanteesta.
Antimikrobista tehoa löytyi kaikista lääkeryhmistä, mutta yliedustettuina olivat antimetaboliitit, antipsykootit ja kalsiumkanavan salpaajat. Tulokset kävivät hyvin yksiin kliinisten tutkimusten kanssa, joissa on seurattu lääkehoidon mikrobistoon aiheuttamia muutoksia. Vaikeimmin selitettävissä lienee psykoosilääkkeiden teho, sillä niiden kohde ovat aivojen dopamiini- ja serotoniinireseptorit, joita bakteereissa ei ole.
Huolestuttavaa on, että tutkimuksessa löytyi myös vahva yhteys antibioottien ja ei-antibioottien resistenssimekanismien välillä. Tästä voi ounastella, että muutkin lääkkeet kuin antibiootit voivat edistää resistenssin syntymistä varsinkin, kun ottaa huomioon monen lääkkeen pitkäaikaisen käytön.
Mitä nämä tulokset merkitsevät käytännössä, on epäselvää. Antibioottien käytössä on enemmän harkinnan varaa kuin monen muun lääkkeen kohdalla, kun pohdinnassa on resistenssiongelman ehkäisy. Ehkä joidenkin lääkkeiden mahaan ja suolistoon liittyvien haittavaikutusten ymmärtäminen kuitenkin helpottuu, kenties vaikutusmekanismienkin.
Teksti: Heikki Arvilommi
Kuva: Fotolia
